Perustulo on hyvä kirittäjä
Helsingin SanomatKeskustelu perustulosta on ollut tänä vuonna vilkasta. Perustulon vanhojen kannattajien vihreiden ja vasemmistoliiton lisäksi perustulolle myönteisiä avauksia on kuultu oikeistostakin.
Perustulo itsessään ei olekaan "vasemmistolainen", eikä se välttämättä tasaisi tuloeroja nykyistä enempää, ellei juuri sellaiseen malliin päädyttäisi. 1990-luvulla perustuloa ajoi tähdenlentopuolue nuorsuomalaiset, jonka malleissa perustulo yhdistettiin tasaverotukseen.
Kaikkien perustulomallien ytimessä on ajatus uuvuttavan tukiviidakon ja sosiaaliturvan byrokratian karsimisesta. Nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän suurimpia ongelmia on se, että juuri kaikkein pienituloisimmilla lisätyön tekeminen on tuloloukkujen vuoksi käytännössä kannattamatonta. Siksi oikeistossakin on päädytty tulkintoihin, joissa perustulo voisi kannustaa työntekoon.
Toinen lähes mistä tahansa perustulomallista saatava hyöty olisi nyt keinotekoisesti eri asemassa olevien vähätuloisten, kuten yrittäjien, freelancereiden ja opiskelijoiden, saattaminen samalle viivalle.
Kertarysäyksellä perustuloon siirtyminen olisi suuri riski, jonka läpivienti on poliittisesti mahdotonta hipova. Siksi keskusteluun on noussut ajatuksia siitä, että perustuloa kohti voisi edetä pienemminkin askelin tai esimerkiksi paikallisin kokeiluin.
Perustulo ei ole vielä edennyt yksittäisistä avauksista aidoksi kiistakysymykseksi. Kannattajat kehittelevät mallejaan, ja vastustajat ohittavat koko kysymyksen mahdottomana. Syksyn kuntavaaleissakaan perustulosta tuskin tulee suurta vaaliteemaa. Sellaiseksi se noussee, jos suunnitteilla oleva kansalaisaloite aikanaan tulee eduskunnan käsittelyyn.
Aika ei luultavasti lähivuosina ole kypsä suurille uudistuksille, mutta keskustelun jatkamista on syytä toivoa. Vaikka perustuloon ei koskaan siirryttäisi, sen pitäminen esillä pakottaa miettimään uudenlaisia ratkaisuja nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmään, jota tuskin kukaan pitää notkeasti toimivana.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistanin luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- Putin: Ydinaseiden vähentäminen ei onnistu helpolla
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Brasilia lähettää erikoisjoukkoja torjumaan mielenosoituksia
- Obaman vierailu Saksaan - kauan odotetun ystävän kotiinpaluu Video
- Lastensuojeluun yli 50 parannusehdotusta Video
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Blogi: Silkkihanipööt saivat toisensa suorassa lähetyksessä
- Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- Pääkirjoitus: Hallituksen työlistan järjestys on väärä
- Pääkirjoitus: Syyria hallitsee suursäätilaa
- Merkintöjä: Porkkanan vaikutukset
- Pääkirjoitus: Limonadiin piirretty viiva
- MUUT LEHDET: Kumpi on pienempi paha: Nato vai EU?
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Pääkirjoitus: Realismi ei ole ongelmien vähättelyä
- Pääkirjoitus: Länsi etsii muutoksen merkkejä Iranin vaalituloksesta
- Pääkirjoitus: Eurokannoista näkyy pettymys
- Merkintöjä: Tyvestä puuhun noustaan
- MUUT LEHDET: Lisää maahanmuuttajia – ja tervettä järkeä
- Kolumni: Olenko minä riistäjäkuluttaja?
- Pääkirjoitus: Erdogan elvyttää pimeitä perinteitä
- Pääkirjoitus: Kaavavalitusten haitat vähenisivät nopealla käsittelyllä
- Pääkirjoitus: Kenen joukoissa seisoa?
- Vieraskynä: Veroparatiisikeskustelu leimaa yrityksiä syyttä
- Vastaväite: Yliopistojen pääsykoejärjestelmä ei toimi
- Muut lehdet: Perustuslakivaliokunnalla kädet pystyssä
- Kolumni: Voiko EU:lle käydä niin kuin Neuvostoliitolle?
- Pääkirjoitus: Hallitus pitää maahanmuuttajia työvoimareservinä
- Merkintöjä: Poika, joka karkasi
- Pääkirjoitus: Talous romahtaa ilman luottamusta
- Pääkirjoitus: Epätoivoisia päätöksiä Syyriasta
- Karlsson
- Muut lehdet: Yrttiaho hämmentää vasemmistoliittoa
- Kolumni: Uhkailu ei ole kriittistä keskustelua
- Pääkirjoitus: Tunnelin päässä ei näy vieläkään valoa
- Pääkirjoitus: Ensimmäinen kansalaisaloite oli testi eduskunnalle
- Pääkirjoitus: Kunta-aikataulu murenee



