Pieni iso tuomio

 |   | 
 
Antti Blåfield antti blafield@hs.fi Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Helsingin käräjäoikeudessa annettiin viime viikon keskiviikkona merkittävä kansliatuomio. Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne tuomittiin kahteenkymmeneen päiväsakkoon (yhteensä 2 600 euroa) työriitojen sovittelua koskevan lain rikkomisesta.

Sakko ei ole suuren suuri eikä rikos maallikon korvissa kovin vakavan tuntuinen. Silti kyseessä on tuomio, joka saattaa vaikuttaa suomalaisiin työmarkkinasuhteisiin syvästi.

Kyse oli siitä, että Antti Rinteen johtama Toimihenkilöunioni järjesti vajaat kaksi vuotta sitten useassa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksessä vauhdituslakkoja painostaakseen työantajaliittoa työehtosopimukseen. Lakkojen kohteeksi joutuneille yrityksille ilmoitettiin lakoista usein vain päivää aiemmin, kun laki edellyttää, että ennakkovaroitus pitää antaa kaksi viikkoa ennen lakon mahdollista alkamista.

Lopulta sopimus syntyi, mutta kuusi Teknologiateollisuuden jäsenyritystä teki Antti Rinteestä tutkintapyynnön. Syyttäjä nosti syytteen, ja tuomio tuli.

Rinne puolustautui sillä, että vuonna 1961 säädetty kahden viikon ennakkoilmoitusvaatimus oli lain kuollut kirjan, jota kukaan ei enää ottanut vakavasti.

Työnantajien mitta on kuitenkin tullut täyteen.

Suomessa työmarkkinoilla ilmoitusvelvollisuutta todellakin rikotaan tämän tästä, ja viime vuosina, kun työmarkkinasuhteet ovat taas kiristyneet, yrityskohtaisten pistelakkojen käyttö on tuntunut taas yleistyvän.

Työehtoasioiden erikoistuomioistuimena toimiva työtuomioistuin on näiden lakkojen edessä voimaton: se määrää laittomista lakoista aina sakot, mutta muutaman tuhannen euron sakko ei ole ammattiliitolle minkäänlainen pelote.

Siksi työnantajat päättivät kokeilla toista tietä: rikosoikeudellista prosessia. Ja sen rinnalla vielä siviilikanteena ajettavaa vahingonkorvausvaatimusta. Rinnettä odottaa samoista laittomista lakoista toinenkin tuomio: kuusi yritystä vaatii yli puolen miljoonan euron vahingonkorvauksia. Tuomiota odotetaan vuodenvaihteeksi.

Käräjäoikeuden tuomio on merkittävä, koska nyt ammattiyhdistysjohtaja joutuu toimistaan henkilökohtaiseen vastuuseen.

Rinne ja ammattiliitto Pro eivät tuomiota niele.

Rinne on ilmoittanut valittavansa tuomiosta, ja Pro tehnee valituksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealle, joka valvoo työsuhteiden pelisääntöjä määrittävän Euroopan sosiaalisen peruskirjan noudattamista.

Pro pyrkinee todistamaan, että Suomen lainsäädännön vaatimus kahden viikon ennakkoilmoituksesta on vapaan lakko-oikeuden näkökulmasta kohtuuton.

Komitea, jossa istuu 15 eurooppalaista työoikeuden professoria, arvioi ennakkoilmoitusvelvoitteen kohtuullisuuden. Komitea ottaa huomioon Suomen työehtolainsäädännön kokonaisuuden, johon kuuluu myös muun muassa mahdollisuus tukilakkoihin.

1990-luvun puolivälissä oikeus totesi, että Kyproksen lainsäädäntöön kirjattu kymmenen päivän ennakkoilmoitusaika ei ollut kohtuuton.

Uusi oikeudenkäynti on kuitenkin jo muhimassa.

Viime keväänä ammattiliito Pro, joka syntyi Toimihenkilöunionin ja pankkialan ammattiliiton Suoran yhdistymisestä, "vauhditti" metsäteollisuuden työehtosopimusneuvotteluita useilla lakoilla, joissa ennakkoilmoitusajoista ei aina piitattu. Lopulta työehtosopimus syntyi, mutta suurimmat metsäyhtiöt tekivät kesällä Rinteen toiminnasta tutkintapyynnöt poliisille.

Muualla ammattiyhdistysliikkeessä seurataan tutkintapyyntöjen ja käräjöintien kehää huolestuneina. Kokeneet ammattiyhdistysjohtajat pelkäävät, että nyt on avattu suomalaisen työmarkkinakentän Pandoran lipas, eikä kukaan tiedä, millaisia käärmeitä sieltä vielä luikertelee.

Työmarkkinoilla rauha on perustunut myös siihen, että joidenkin asioiden annetaan vain olla.

Antti Rinteen aggressiivinen neuvottelutaktiikka ja hänen joutumisensa syytettyjen penkille on osoitus myös siitä, että työmarkkinoiden radikaalit löytyvät nyt toimihenkilöiden joukosta. Siinä piirissä on kasvamassa katkeruus, jota on helppo lietsoa ja jonka voimaa ei ole vielä nähty.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta