Helsingissä on vireillä noin 50 hanketta, joiden lopputuloksena pitäisi olla korkea rakennus. Korkealla rakennuksella tarkoitetaan vähintään 16-kerroksista taloa. Tuorein hanke on norjalaisen sijoittajan suunnitelma Jätkäsaareen rakennettavasta 33-kerroksisesta hotellista.

Pilvenpiirtäjät ovat Helsingissä uusi asia. Kaupungin siluetti on pyritty pitämään mahdollisimman selkeänä, niin että maisemasta nousevat vain muutamat arvorakennukset, lähinnä kirkot. Vanhoja poikkeuksia ovat stadionin torni ja hotelli Torni, uusia taas Itäkeskuksen ja Vuosaaren tornitalot.

Helsingin räystäslinjaa onkin syytä suojella, sillä Helsinki on Euroopan harvoja pääkaupunkeja, jotka avautuvat suoraan merelle. Merellinen Helsinki on määritetty ympäristöministeriössä yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Korkeita rakennuksia ei ole vireillä Helsingin kantakaupunkiin, mutta pilvenpiirtäjiä on suunnitteilla kantakaupungin laitamille satamalta vapautuneille maa-alueille Jätkäsaareen ja Kalasatamaan sekä Keski-Pasilaan. Näin kantakaupunkia reunustaisi pilvenpiirtäjien rinki.

Pilvenpiirtäjien rakentaminen kiehtoo monesta syystä. Yksi peruste on taloudellinen. Hankkeen taloudellinen yhtälö on sitä lupaavampi, mitä enemmän kerroksia tontille voidaan rakentaa – jos siis oletetaan, että asunnot tai toimistotilat saadaan kaupaksi.

Pilvenpiirtäjä on myös symboli. Taivaita kohti kurottava rakennus symboloi menestystä ja valtaa, ja tässä mielessä se on asiantuntijoiden mukaan tyypillinen nousukauden tuote. Näin Helsingin hankkeet ovatkin ehkä osin enemmän kaikuja menneestä noususta kuin nykytodellisuudesta. Pilvenpiirtäjää pidetään edelleen myös modernina maamerkkinä, joka kertoo tekniikan voittokulusta.

Korkeat rakennukset ovat arvostelijoilleen kauhistus monessakin mielessä.

Pilvenpiirtäjät saattavat rikkoa kaupunkikuvan. Tässä mielessä moni pitää varoittavana esimerkkinä Tallinnaa, jonka keskustaan on noussut useita persoonattomia tornitaloja. Pilvenpiirtäjä jättää maisemaan jäljen, jota ei voi korjata. Toisaalta se voi olla pysyvä koristus, kuten monien mielestä on 16-kerroksinen, 1930-luvun alussa valmistunut hotelli Torni.

Pilvenpiirtäjä muokkaa maisemaa rajusti myös maanpinnalla. Ensinnäkin korkea rakennus muuttaa tuuliolosuhteita: usein se kääntää tuulet tuivertamaan maan tasolle, ja jos korkeiden talojen välille jää tuulitunneleita, siinä maisemassa ihmisen voi olla vaikeaa ja epämiellyttävää liikkua. Sen sijaan tasainen talokorkeus ohjaa tuulen talorivistön yli. Tämä on Helsingissä tärkeä näkökohta, kun kylmät syys- ja talvituulet puhaltavat mereltä.

Pilvenpiirtäjien ympäristössä on usein paradoksaalisesti autiota. Talojen sisällä voi olla kuhinaa, mutta monesti ne imevät ympäristöstään elämää kuin koivu vettä pihanurmesta.

Lisäksi pilvenpiirtäjistä tulee helposti tympeitä möhkäleitä, jotka ovat rumia ja varjostavat laajalti ympäristöään. Kuten arkkitehti Harri Hautajärvi totesi kirjoituksessaan (HS 7. 12.), niukassa pohjoisen valossa pilvenpiirtäjien vaikutus olisi raskas. Sirorakenteisia pilvenpiirtäjiä taas on vaikea saada taloudellisesti kannattaviksi hankkeiksi, koska silloin kerrosalat uhkaavat jäädä liian pieniksi.

Helsingissä pilvenpiirtäjäinnostus on ehkä karannut niin suunnittelijoiden kuin kaupunkisuunnitteluvirastonkin käsistä. Hankkeita pulpahtelee nyt sinne tänne kantakaupungin liepeille vailla selvää kokonaisnäkemystä.

Olisi tärkeää miettiä tarkkaan, miten rakennukset vaikuttavat kaupunkikuvaan, ja pohtia niitä myös siitä näkökulmasta, että ne olisivat kestäviä ympäristövaikutuksiltaankin. Ympäristövaikutuksia ovat sijoittuminen joukkoliikenteeseen nähden ja suhde ympäröivään alueeseen. Tässä mielessä ranta-alueet aivan kantakaupungin laidalla ovat erityisen arkoja.

Korkean rakentamisen hankkeista toimiva suunnitelma on Keski-Pasila. Liikenteen solmukohdassa nouseva korkeiden rakennusten ryhmä olisi perusteltavissa kaupunkikuvan ja yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta.

Sen sijaan yksittäiset kantakaupunkia reunustavat hankkeet saattavat helposti johtaa siihen, että kaupunkikuva ei ole enää kenenkään hallinnassa.