Valtion omistajaohjaus muistuttaa tehtävänä ympyrän neliöimistä. Poliittisessa vastuuketjussa näkyvimmällä paikalla olevat ministerit yrittävät noudattaa äänestäjien toiveita, mutta yhtiöiden johtaminen noudattaa ensisijaisesti yritysmaailman pelisääntöjä. Varsinkin pörssiyhtiöissä valtio yhtenä omistajana merkitsee palkkajohtajille lähinnä ylimääräistä kiusallisen julkisuuden kerrointa.

Syyt ovat rakenteelliset. Jos jokin valtion hallussa oleva toiminto on muokattu osakeyhtiöksi, se merkitsee, että yhtiön omistaja haluaa sen tuottavan voittoa. Jos yhtiö on listattu pörssiin, omistajan viesti on, että tavoitteena on merkittävä voitto ja vauhdikas kasvu.

Sellaisen yhtiön johtajaksi päätyy yleensä kova ja voitonnälkäinen. Häntä on helpompi kannustaa rahalla kuin virkamiesetiikalla.

V altio-omistajan uusin linjaus johdon palkitsemisesta kuultiin maanantaina, kun tehtävästä vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) esitteli talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanottoa.

Olisi liioittelua väittää, että paperi muuttaisi todellisuutta jo ensi vuonna, koska edellisenkään, vuodelta 2009 olevan kannanoton vaikutuksia ei ole vielä täysin nähty.

Julkisuuden paineessa muutokset väistämättä heijastavat lähihistorian uutisia. Ylimääräiset eläkkeet, talossapysymiskorvaukset ja niiden pitäminen poissa julkisuudesta ovat nyt periaatteessa kieltolistalla. Myös korvausten enimmäistasoja halutaan leikata.

Käytännössä tilanne ei ole näin yksinkertainen. Pörssiyhtiöissä valtio on vain yksi omistaja. Valtio ei voi rikkoa omia lakejaan, joten esimerkiksi arvopaperimarkkinalaki ja vähemmistöomistajan suoja kaventavat poliitikkojen liikkumatilaa.

Valtion täytyy myös varjella mainettaan omistajana. Nopeat ja yksityisten yhtiöiden linjasta poikkeavat muutokset pelisäännöissä herättävät sijoittajissa epäluuloa. Vaikka poliittisesti voisi olla helpompaa pakottaa yritysjohtajat kohtuuteen näyttävillä keinoilla, valtion pörssiomistuksen arvon lasku voi ajan mittaan käydä kalliimmaksi.

Muutosten läpivienti on helpompaa valtion kokonaan omistamissa yhtiöissä, mutta niissäkin tarvitaan usein toimitusjohtajan vaihdos ennen kuin johtajasopimus voidaan kirjoittaa uusiksi. Myös uusilla palkitsemisohjeilla saa päteviä johtajia.

P alkitsemispolitiikan päivitetyt periaatteet kertovat lähinnä siitä, että julkisuus tekee valtionyhtiöiden pelisäännöistä entistä terveempiä. Poliittiset tahdonilmaukset ovat kuitenkin parhaimmillaankin vain reagointia. Konsultit, yritysjohtajat itse sekä elävä elämä ulkopuolella kehittävät jatkuvasti uusia välineitä johtajien yllyttämiseksi haluttuihin suorituksiin.

Vaikka palkitsemista perustellaan avainhenkilöiden erityisillä ansioilla, kannustimien nopeimmin vaihteleva osa eli tulospalkkio riippuu enemmän suhdanteista kuin yhden vuoden uroteoista. Siksi lähenevässä laskusuhdanteessa on odotettavissa pienempiä palkkioita kuin kasvun aikaan. Asetelman voi tosin kyseenalaistaa, sillä johtamiselta vaaditaan eniten, kun yhtiö on tappiollinen tai kriisissä.

Jos kannustimista tulee ajan mittaan todellinen palkkio poikkeuksellisista suorituksista eikä säännönmukainen palkanlisä, se näkyy todennäköisesti valtionyhtiöiden johtajien peruspalkkojen nousuna.

Se lisäisi johtajien palkkauksen läpinäkyvyyttä. Korvaus tulisi verotettavana tulona, jos poliitikot samalla lainsäätäjän roolissaan estäisivät ryhmälisäeläkkeiden ja asuntoetujen kaltaiset tavat välttää veroja.

Avoimuus on hyvä ohje valtion omistajapolitiikassa. Johtajien palkkojen lisäksi on hyvä perustella kansalaisille ymmärrettävällä kielellä, miksi jokin yhtiö on osittain tai kokonaan valtion omaisuutta ja mihin sen tulostavoite perustuu.

Silloin poliitikkojen ei tarvitse tuon tuosta ihmetellä julkisesti, miksi valtionyhtiöt toimivat niin kuin ne on muilla päätöksillä rohkaistu toimimaan.