Puolustusvoimiamme odottavat poikkeuksellisen mittavat säästöt. Niiden kohdentamisesta on esitetty julkisuudessa monenlaisia näkemyksiä. Hämmästyttävän vähän on näkynyt arvioita siitä, millaiset sotilaalliset konfliktit olisivat tulevina vuosina Euroopassa mahdollisia.

Ydinaseita ei ole mainittu juuri missään, vaikka pelko tavanomaisen konfliktin eskaloitumisesta suurydinsodaksi on jo 65 vuoden ajan pitänyt yllä yleistä rauhaa Euroopassa. Se tulee edelleenkin rajoittamaan asevoimien käyttöä Euroopassa.

Ydinsodan estämisestä on ajan mittaan tullut suurvaltojen politiikan ylivoimaisesti tärkein tavoite, joka tarvittaessa ylittää kaikki muut tavoitteet. Syynä on se, että suurydinsota merkitsisi täysin järjetöntä tappamista, tuhoa ja sekasortoa, josta kukaan ei nousisi voittajana.

Suurvallat ylläpitävät silti suurin kustannuksin hyvässä valmiudessa olevia, liian suuria ydinasevarastoja syistä, jotka lienee luokiteltava valtapeliksi. Ne joutuvat uskottelemaan muille osapuolille, että niillä on todella valmius käyttää ydinaseita.

Ydinsodan syttyminen on erittäin epätodennäköistä, eikä siihen kukaan voi edes järjellisesti valmistautua. Myöskään laajat ja pitkät sodat tavanomaisin asein eivät ole Euroopassa enää todennäköisiä. Sen sijaan asevoimien yllättävä ja nopea käyttö pientä liittoutumatonta valtiota vastaan on otettava huomioon.

Euroopan ulkopuolella ydinaseita on joutunut ja joutumassa sellaisille tahoille, ettei aseiden käyttöä alueellisissa konflikteissa tai terroritarkoituksiin voida sulkea pois. Tämä lienee nykyisin suurin ydinaseisiin liittyvä riski.

Ydinaseiden luoma pattitilanne on otettava huomioon myös Suomen sotilaallisessa uhka-arviossa. Nyt vakaan rauhantilan vallitessa maahamme ei kohdistu minkään valtion taholta hyökkäyksen tarvetta tai uhkaa.

Emme kuitenkaan voi tuntea tulevaisuutta. Suuretkin poliittiset muutokset voivat tapahtua odottamatta, lyhyessä ajassa. Muistakaamme, ettei kukaan ennustanut etukäteen Euroopan suurta mullistusta 20 vuotta sitten Neuvostoliiton ja Varsovan liiton romahdettua. Sillä kertaa äkkimuutos oli myönteinen.

Sotilaallisen puolustuskyvyn rakentaminen kestää aina vähintään kymmenkunta vuotta, yleensä paljon enemmän. Nyt on syytä vakavasti varoa lyhytnäköisiä puolustuskyvyn heikennyksiä.

Keskeisin uhkakuva Suomessa on jo jonkin aikaa ollut maatamme vastaan suunnattu, rajoitetuin voimin toteutettava, yllättäen alkava ja nopeasti loppuun vietävä hyökkäys. Yllättäminen vaatii, että hyökkääjä käyttää lähinnä rauhanaikaisia maa-, meri- ja ilmavoimien joukkojaan. Tällaisessa tilanteessa erityisen uhan muodostavat ilmavoimat, koska niitä voidaan keskittää alueelle nopeasti ja näkymättömästi.

Hyökkäykseen kuuluisivat luontevasti myös erikoisjoukkojen käyttö yhteiskunnan arkoja kohteita vastaan, kybersodankäynti sekä vahva poliittinen ja henkinen painostus. Siihen kuuluisi ilmeisesti myös maahanlaskuja ilmasta keskelle Suomea sekä tunkeutumisia suoraan rannikoillemme ja satamiin.

Olennaista on, paljonko aikaa hyökkääjä voi laskea olevan käytettävissä ennen kuin kansainvälinen yhteisö reagoi hyökkäykseen. Vastaus on paljolti arvauksen varassa, mutta olettaisin, että joitakin päiviä, ehkä viikko tai pari. Tällainen tilanne on hyökkääjälle itselleen suuri riski.

Uusi erityinen huolenaihe ovat lähialueillemme sijoitetut taktiset ohjukset, joiden kantama on useita satoja kilometrejä. Niiden rooli liittyy varsinaisesti ydinpelotteeseen, mutta niillä ammutaan myös usean sadan kilon painoisia tavanomaisia kärkiä esimerkiksi vastustajan puolustustahdon murtamiseksi. Pienellä maalla ei ole mitään mahdollisuuksia torjua tällaisia aseita. Tässä olisi asevalvonnalle hyvä paikka taktisten ydinohjusten kieltämiseksi.

Vanhan sotilaan silmin varmin ja selkein ratkaisu olisi liittoutuminen. Tämä tarkoittaisi liittymistä Naton jäseneksi, mutta se ei näytä toteutuvan.

Maamme itsenäisellä puolustuksella hyökkääjälle luotava pelote on, että yritys lannistaa Suomi hyökkäyksellä johtaa varmasti sotaan. Nykyisessä Euroopassa se on voimakas ennalta ehkäisevä tekijä.

Maavoimiemme on rauhan aikana tuotettava terävimmän kärjen valmiusjoukot, jotka torjuvat maahan kohdistuvaa hyökkäystä. Näitä joukkoja voi olla vain rajallinen määrä, koska niille tarvitaan hyvä koulutus toistuvine kertausharjoituksineen sekä kallis, nykyaikainen aseistus, välineitä joukkojen liikuttamiseen ja suojaamiseen sekä johtamisjärjestelyt. Tämä on suuri ja välttämätön panostus. Terävän kärjen lisäksi tarvitaan suurehko määrä suhteellisen halvalla varustettavia paikallis- ja muita joukkoja.

Varuskunnilla ja niiden alokaskomppanioilla tai aliupseerikouluilla ei tietenkään sotaan lähdetä, mutta niiden on tarjottava kunnolliset edellytykset koulutukselle ja harjoittelulle. Lisäksi niillä on tehtävänsä liikekannallepanossa. Sotilaallisten näkökohtien tulee olla varuskuntia koskevissa päätöksissä ratkaisevia.

Yksi asevelvollisuutemme suuri epäkohta on, että maavoimilla ei ole rauhan aikana toimintavalmiita joukkoja, vaan tositoimiin on lähdettävä raskaan liikekannallepanon kautta. Ilma- ja merivoimilla on suuremman kantahenkilöstönsä takia parempi tilanne. Maavoimat kaipaavat uusia järjestelyjä, jotka hyödyntäisivät reservimme suurta maanpuolustustahtoa, esimerkiksi määräaikaisia sotilaita tai sopimussotilaita.

Puolustusvoimillamme on pätevä, kokenut ja koulutettu johto, joka on perehtynyt erityisesti Suomen puolustamiseen. Poliittisten päättäjien kannattaisi tässä vaativassa tilanteessa kuunnella heitä tarkalla korvalla.