Finanssikriisiä tarkasteltaessa huomio on keskittynyt pääosin euroalueen ongelmamaiden, kuten Kreikan, Italian ja Espanjan, julkisen sektorin velkaantumiseen sekä pankkijärjestelmän altistumiseen ongelmaluotoille.

Kyseessä on kuitenkin huomattavasti laajempi ongelma kuin yksittäisten euromaiden ylivelkaantuminen. Esimerkiksi Yhdysvaltain ja Japanin julkiset velat ovat valtavat, ja mikäli mukaan lasketaan tulevaisuuden kattamattomat vastuut, kuten eläketurvan kustannukset, tilanne on vieläkin tukalampi.

Suuren ja yhä pitkälti tunnistamattoman ongelman muodostavat niin sanotut otc-johdannaiset (over-the-counter). Ne ovat kahdenvälisiä rahoitusinstrumentteja, joiden markkinat eivät ole läpinäkyviä. Usein hyvin epäselviä ja riskialttiita johdannaissopimuksia tehtiin ennen talouskriisiä valtavasti, ja nyt niiden kanssa ollaan vaikeuksissa.

Yritysten on sallittu arvottaa kirjanpidossa otc-johdannaiset niiden nimellisillä hankinta-arvoilla, vaikka merkittävä osa niistä on tosiasiassa menettänyt arvonsa. Eräiden arvioiden mukaan näitä johdannaisia joudutaan lopulta alaskirjaamaan useiden biljoonien dollarien arvosta.

Erityisen hankalaa nykytilanteessa on, että ensimmäistä kertaa historiassa koko maailman talousjärjestelmä on pitkälti integroitunut. Uhkana on, että finanssikriisi johtaa valtavaan maailmanlaajuiseen dominoilmiöön.

Ongelman ytimessä on paperirahajärjestelmä, jossa keskuspankit ovat voineet kasvattaa luottokantaa lähes rajattomasti. Liikkeelle lasketun rahan määrä on luonut illuusion uudesta varallisuudesta, jolla on rahoitettu ylenmääräinen kulutus. Tämä tunne on johtanut myös ylisuuriin investointeihin ja riskinottoon, jotka osoittautuvat lopulta kestämättömiksi.

Kasvu on saatu aikaan suurelta osin keinotekoisesti luoton määrää lisäämällä, ja velat on maksettu uudella lainarahalla. Esimerkiksi Yhdysvaltojen julkista velkakattoa on nostettu keskuspankki Fedin historian aikana 80 kertaa. Poliittisilla päätöksillä ei voi kuitenkaan korvata talouden lakeja.

Järjestelmä tulee tiensä päähän, kun suuri osa tuloista kuluu velanhoitoon ja lainojen uudelleenrahoituksen hinta käy liian kalliiksi. Tilanne on tällainen juuri nyt.

On epätodennäköistä, että velkoja pystytään koskaan maksamaan takaisin nykyisellä rahan arvolla. Edessä olisi hyvin merkittävä menojen karsiminen ja velkojen takaisinmaksu, mikä olisi velan määrän kannalta erittäin vaikeaa.

Vaihtoehtona on lainojen maksun laiminlyönti. Se murtaisi talousjärjestelmän luottamuksen lopullisesti. Todennäköisintä on kuitenkin, että estääkseen talousjärjestelmän välittömän romahtamisen keskuspankit turvautuvat lopulta valtaviin tukipaketteihin. Tällöin keskuspankit lisäävät liikkeellä olevan rahan määrää massiivisesti ja velkaa maksetaan takaisin merkittävästi heikentyneellä rahalla.

Seurauksena on inflaatio, joka uhkaa erityisesti säästäjiä sekä valuutta- ja korkoriskien vuoksi myös joukkovelkakirjamarkkinoita. Markkinoiden hinnanmuodostusmekanismien yleisen lamautumisen lisäksi uhkana ovat suuret yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ongelmat sekä myös geopoliittiset valta- ja voimasuhteiden muutokset.

Paperirahan sykli on taloushistoriasta tuttu. Voltaire totesi jo vuonna 1729: "Paperiraha palaa lopulta aina luontaiseen arvoonsa – nollaan."

Paperirahajärjestelmän vaihtoehtona on arvometalleihin sidottu järjestelmä. Ideaa ei tule väheksyä, sillä kulta on ollut markkinoiden valitsema vaihdannan väline jo viidentuhannen vuoden ajan.

Kultaan sidotun rahan vahvuus perustuu siihen, että kullan määrää ei voi mielivaltaisesti lisätä poliittisilla päätöksillä. Kultaan kytketty rahajärjestelmä sitoisi poliitikkojen käsiä ja pakottaisi valtiot pitämään taloutensa tasapainossa nykyistä paremmin.

Ongelmana on, että vuonna 1971 Richard Nixon poisti viimeisenkin kytköksen dollarin ja kullan väliltä. Rahajärjestelmän reformiin ja kultaan sidottuun rahaan viitataan kuitenkin jo. Eräs viittaajista on Maailmanpankin johtaja Robert Zoellick. Yksi esillä ollut vaihtoehto on Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääomareservit ja sdr-valuuttajärjestelmä (special drawing rights), jossa kullalla olisi keskeinen rooli.

Mahdollisuus rakentaa rahajärjestelmä kestävämmälle pohjalle on siis olemassa. Ennen sitä koittavat kuitenkin poikkeuksellisen vaikeat ajat.

Kirjoittaja on väitellyt tohtoriksi Cambridgen yliopistossa, sekä toiminut liike-elämän tehtävissä Suomessa ja Kiinassa.