Rauma seuloo vanhusten tarpeet

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Vanhustenhoidon valtakunnallisten tavoitteiden mukaan ainakin yhdeksän kymmenestä 75 vuotta täyttäneestä ihmisestä pitäisi pystyä asumaan kotonaan joko täysin itsenäisesti tai kotikunnan antaman tuen avulla. Todellisuus on yhä kaukana tästä.

Muutamat kunnat ovat ottaneet tavoitteen tosissaan ja ryhtyneet kehittämään palveluja, joilla voidaan ennakoida vanhusten tarvitsemaa apua ja näin myöhentää kodin ulkopuolisen hoidon tarvetta.

Rauma on yksi niistä kaupungeista, jotka ovat ottaneet käyttöön koko ikäluokkaa koskevan seulontatutkimuksen kartoittaakseen ikääntyvien terveydentilan ja löytääkseen avuntarpeen.

Kutsun terveydenhoitajan vastaanotolle saa Raumalla jokainen 75 vuotta täyttävä, ellei ole jo tehostetun palvelun piirissä tai laitoshoidossa.

Kutsutut täyttävät esitietolomakkeen, jossa kysytään asumiseen, ympäristöön, terveyteen, liikuntaan, ravitsemukseen ja sosiaaliseen osallistumiseen liittyviä asioita. Terveydenhoitaja mittaa verenpaineen, tutkii näön ja kuulon sekä arvioi toimintakyvyn.

Jos tarpeen on, selvitetään muilla testeillä muistin tilaa, diabetesriskiä, masennusta ja ravitsemuksen tilaa. Kutsutuille on myös varattu riittävästi aikaa kysyä tarjolla olevista palveluista tai puhua mieltä askarruttavista asioista.

Rauman malli ei tee ikääntyvistä terveitä mutta auttaa kaupunkia ennakoimaan palvelun tarpeen ja antaa ikääntyville turvaa, sillä heidän vointiaan seurataan seulontakerran jälkeenkin. Koska tarkastukseen osallistujien tiedot tallennetaan terveyskeskuksen tietokantaan, ne on helppo kaivaa esiin ikäihmisten elinolojen tai terveydentilan muuttuessa.

Lisäksi Raumalla on avattu maksuton neuvontapuhelin, josta ikäihmiset voivat kysyä apuvälineistä, liikuntapalveluista, virkistysmahdollisuuksista, asumisesta ja taloudellisista etuuksista.

Seulontatutkimukset ovat hyvin käyttökelpoinen ja varmasti myös kustannustehokas tapa parantaa ikääntyvän väestön palveluja.

Seulontatutkimuksista ei ole olemassa minkäänlaista valtakunnallista suositusta, saati määräyksiä. Ne pitäisi sisällyttää tekeillä olevaan vanhuspalvelulakiin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
20.5.2013