Olipa kerran keski-ikäinen tutkija.

Nyt hän on lähdössä työmatkalle ja kiirehtii Helsingin päärautatieasemalle lipun ostoon. Koska lippuautomaateilla on viime aikoina ollut monenmoista hässäkkää, kokenut matkustaja marssii suoraan palvelutiskille.

Jono menee sukkelaan, ja tiskillä asiakas pyytää paikkaa suosikkivaunuunsa. Jäljellä on enää käytävän puoleisia paikkoja, mutta väliäkö tuolla – nainen poimii paikoista mieluisimman ja työntää korttinsa maksupäätteeseen.

Maksu hyväksytty, ota kortti, pääte kehottaa. Nainen nappaa kortin pois.

Sitten tapahtuu jotain.

"Hei apua! Nyt täällä meni yhtäkkiä kaikki ihan pimeäksi!" virkailija huudahtaa ja takoo konettaan.

"Ai mitä tapahtui?" asiakas ihmettelee.

"Tää systeemi meni pimeäksi. Kone ei kirjoita lippua ja on muutenkin ihan mykkänä", virkailija selittää.

"No voi harmi. . . Pystyisitkö kirjoittamaan vaikka jonkun paperilapun lippua markkeeraamaan? Pitäisi ehtiä tuohon junaan."

"No en oikein. . . Tai odota vähän."

Nuori virkailija pyytää paikalle esimiehensä ja selittää tälle tilanteen: maksu meni, mutta lippua ei tullut.

"Jaha, ei tässä nyt ole mitään tehtävissä, kun ei tiedetä, menikö se maksu", esimies sanoo ja tuijottaa asiakasta.

"Kyllä se maksu meni, pääte sanoi niin. Muistan kyllä vaunun numeron. Entä jos vaan menisin sinne junaan?"

"Ette voi mennä junaan noin vaan, koska teillä ei ole lippua."

"Mutta konehan sanoi, että maksu on hyväksytty. Eikö se veloitus kirjaudu ja näy jälkikäteen?"

"Ei, et voi mennä junaan ilman lippua", esimies toistaa tiukasti.

Junan lähtöön on enää muutama minuutti. Tutkija nappaa laukkunsa ja kiellosta huolimatta menee junaan. Määränpäässä on tärkeä tapaaminen, josta ei sovi myöhästyä.

Oikea vaunu löytyy, ja tutkija istuutuu käytäväpaikalle lähelle ovea. Ne paikat myydään yleensä viimeisinä.

Konduktöörille hän pahoittelee liputtomuuttaan ja kertoo, mitä asemalla tapahtui: lippu on maksettu, mutta koneet pimenivät tulostushetkellä. Ja paikka oli käytävän puolella tässä vaunussa.

"Ja mikäs oli teillä määränpää?" konduktööri kysyy.

Nainen kertoo, minne on matkalla. Konduktööri naputtaa hetken konettaan, tulostaa lipun ja sanoo hinnan.

"Mutta olen jo maksanut sen lipun", matkustaja sanoo ihmeissään.

"Jos ette osta lippua, se on sitten seuraavalla asemalla ulos", konduktööri tokaisee ja poistuu.

Junan hidastaessa Riihimäellä konduktööri tulee takaisin.

"No niin, sitten ulos", hän komentaa, kumartuu tutkijan yli ja tempaisee ylös tämän matkalaukun. Nainen hämmentyy.

"Hei, annatko minun laukkuni olla. Antaisitko sen takaisin. Voisimmeko me selvittää tämän asian yhdessä, soitetaan vaikka jonnekin. Minun oli pakko tulla junaan, että ehtisin perille ajoissa."

"Minnekään ei soiteta", konduktööri sanoo ja tempoo laukkua eteenpäin käytävällä. Uusia matkustajia nousee kyytiin, laukku katoaa silmistä, ja omistaja jää neuvottomana aloilleen.

Tutkija pohtii hätääntyneenä, minne laukku vietiin. Siellä on salassa pidettäviä ja ihmisten henkilökohtaisia tietoja sisältäviä tutkimuspapereita, luottamuksellista tietoa täynnä oleva tietokone ja muut työvälineet. Juna hiljentää jo pysähtyäkseen Tampereelle, joka ei vielä ole hänen määränpäänsä.

Asemalla vaunuun nousee kaksi virkapukuista poliisia. Koko vaunu katsoo, kun poliisit marssivat keski-ikäisen naisen luo.

"Meillä on tieto, että teillä ei ole lippua", toinen poliiseista sanoo.

Tutkija kertoo, mitä on tapahtunut: hän osti lipun, veloitus oli ok, mutta lippukone hajosi strategisella hetkellä ja oli ehdittävä junaan.

Nainen näyttää poliisin pyynnöstä henkilötodistuksensa ja kertoo, kuka hän on.

"Minun pitää ensin löytää laukkuni", hän sanoo ja lähtee etsimään omaisuuttaan.

Puna nousee kasvoille ja kyynelet puskevat keski-ikäisen virkanaisen silmäkulmiin, kun hän lopulta nostaa laukkunsa asemalaiturille kymmenien silmäparien tuijottaessa.

Juna jatkaa matkaansa. Nainen seisoo vesisateessa ja anoo, voisivatko junasta niin ikään poistunut konduktööri ja poliisit lähteä yhdessä hänen kanssaan selvittämään asian. Hän ei ole mielestään rikollinen.

"Kuule sulle tulee vielä tosi iso lasku tästä, jos minä en ehdi seuraavaan junaan", konduktööri uhkaa, vetäisee takkinsa kiinni ja lähtee kävelemään.

Poliisitkin ovat neuvottomia. Heidän osaltaan asia on loppuun käsitelty.

Tutkija menee kahvilaan. Saatuaan itkun loppumaan hän päättää soittaa VR:lle. Toimitusjohtajahan on julkisuudessa pahoitellut matkustajille aiheutuneita harmeja.

Mikael Aron sihteeri vastaa. Toimitusjohtaja on kiireinen, mutta sihteeri lupaa jonkun soittavan perään.

Joku soittaakin, ja tutkija kertoo taas asiansa. Hänelle järjestetään Tampereen aseman kassalle lippu loppumatkaksi. Hän toivoo myös, että asia selvitettäisiin. Kahden tunnin kuluttua tutkija nousee taas junaan, mutta tapaamisesta hän on jo myöhästynyt.

Seuraavana päivänä VR:ltä soittaa kolmas henkilö.

"Olitte pyytänyt selvittämään asiaa. Meidän tietojemme mukaan tilanne on selvitetty asiakkaalle. Mitä te oikein haluatte? Oletteko tarkistanut, että maksu on veloitettu?"

Kyllä, maksu on veloitettu, mutta nainen kaipaa vastauksia. Voiko hänelle tulla lasku, kuten konduktööri uhkasi? Voiko poliisi noin vain tulla poistamaan ihmisen junasta? Voiko ihmisen omaisuutta viedä noin vain, ja oliko laukku ollut edes vartioidussa paikassa?

Kolmas henkilö lupaa selvittää asiaa ja soittaa kohta takaisin.

"Konduktööri on toiminut aivan oikein ja ohjeiden mukaisesti. Meidän puoleltamme asia on loppuun käsitelty."

Sen pituinen se.