Eduskuntapuolueet pääsivät viestintäministeri Krista Kiurun (sd) johtamissa neuvotteluissa yksimielisyyteen erillisestä verosta, jolla Yleisradion toiminta rahoitetaan. Puolueiden sopima Yle-vero on suomalainen malli, jolla ei ole kansainvälisiä esikuvia.

On hyvä, että Yleisradion rahoituksesta päästiin vihdoin poliittiseen sopimukseen. Yleisradio tarvitsee ja ansaitsee työrauhan.

Kun nykyinen televisiolupamaksu pitää hankkia kaikkiin kotitalouksiin, joissa on televisiovastaanotin, vuoden 2013 alusta lähtien Yle-veron joutuu maksamaan jokainen aikuinen, jonka vuositulot ylittävät 7 813 euroa.

Yle-veron suuruus kasvaa tulojen mukaan: pienimmillään se on 50 euroa mutta jo vajaan 22 000 euron vuositulojen jälkeen 140 euroa.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat kehuivat kilvan uuden veron sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kaikkien köyhimmät vapautetaan verosta kokonaan, mutta tuloraja on asetettu erittäin alas. Maksajiksi joutuvat muun muassa takuueläkettä saavat ja perusturvan varassa elävät.

Yksinasujille Ylen rahoituksesta lankeava lasku pienenee merkittävästi, mutta perheissä, joissa vanhemmat käyvät töissä, lasku kasvaa nykyiseen lupamaksuun verrattuna. Jo varsin pienituloisissa lapsiperheissä Ylen toimintaa rahoitetaan kaksi kertaa sen verran kuin peritään yksin asuvalta hyvätuloiselta.

Kotitalouksien arjen menoissa rahoitustaakan suhteellinen ero on suuri, eikä kaikissa perheissä varmaankaan pidetä tätä oikeudenmukaisena.

Epäsuhta erilaisten kotitalouksien välillä vain kasvaa, jos taloudessa asuu yksi tai useita täysi-ikäisiä lapsia.

Kun Yleisradion rahoitus turvataan verolla ja rahoituksen kasvu varmistetaan indeksoinnilla, on tärkeätä määritellä tarkkaan, millä ehdoilla ja millä tontilla Yleisradio toimii.

Hyvä uudistus on Ylen uusien toimintojen ja palveluiden ennakkoarviointi. Valitettavasti arvioinnin tekee poliitikoista koostuva Yleisradion hallintoneuvosto.

Olisi uskottavampaa, jos Yleisradion toiminnan vaikutusten arviointi annettaisiin laajemmalta pohjalta kootulle asiantuntijaelimelle. Johtavien poliitikkojen ja Yleisradion kiinteä symbioosi ei vahvista kuvaa riippumattomasta Yleisradiosta.