Salidoping on harvinaista

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Nykyinen puolustusministeri Stefan Wallin (r) oli onneksi väärässä vuonna 2007 ollessaan kulttuuri- ja urheiluministerinä huolissaan siitä, että huippu-urheilun ulkopuolisesta dopingaineiden käytöstä olisi tulossa kansantauti.

Tuoreen selvityksen mukaan tällaista vaaraa ei ole, sillä vain noin prosentti suomalaisista on joskus elämänsä aikana käyttänyt steroideja tai hormoneja lisätäkseen lihasmassaa ja -voimaa.

Tutkimus paljasti myös, että kuntosalidoping on yksi hankalimmista tutkimuskohteista, sillä lihasten kasvattamista kielletyillä aineilla pidetään vielä hävettävämpänä ilmiönä kuin huumeiden käyttöä. Dopingaineiden käytöllä rehvastellaan enintään rikollisten keskuudessa.

Tyypillinen steroidien käyttäjä on 25–35-vuotias mies, joka kuvittelee lihaksien kasvattamisella saavansa enemmän miehistä vetovoimaa, pärjäävänsä voimaa vaativissa töissä tai jaksavansa urheilla enemmän.

Dopingin käyttöä huippu-urheilun ulkopuolella ei sinänsä lasketa rikolliseksi toiminnaksi. Sen sijaan dopingaineiden välittäminen ja myyminen on rikollista.

Aiemmin lihasmassan kasvattajia salakuljetettiin matkatavaroiden seassa itärajan takaa ja Itä-Euroopasta.

Suomessa dopingaineiden valmistaminen kotilaboratorioissa on harvinaista.

Nyt lähin kauppias on yhtä lähellä kuin internetyhteys. Samalla viranomaisten valvontatehtävä on helpottunut, sillä lentorahtina tulevia eriä on helpompi löytää kuin matkalaukuissa kuljetettavia. Siksi dopingaineiden takavarikot ovat 2000-luvulla kasvaneet paljon.

Paras keino ihmisten dopingaineiden käytön rajoittamiseen on asiallisen ja moralisoimattoman tiedon jakaminen. Kuntoa kohottavien terästeiden käyttäjät ovat pääosin myös hyvin terveystietoisia ihmisiä, jotka etsivät internetistä paitsi aineiden välittäjiä, myös tietoa niiden vaikutuksesta.

Aineiden vaarallisuudesta kertomista vaikeampi tehtävä on sellaisten ihmisten itsetunnon pönkittäminen, jotka mittaavat menestystään ja onnistumistaan hauiksen ympärysmitalla tai penkistä nostetun raudan painolla.

Valistuksessa riittää haastetta niin koulujen terveystiedon opettajille kuin varusmiesten kouluttajillekin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta