Sananvapaus ei ole kivaa
Kari Huhta kari.huhta@hs.fi | Kirjoittaja on HS:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja.Sananvapauden pitäisi olla Suomessa niin selvä asia, ettei kenenkään tarvitsisi erityisemmin vahtia sitä, mutta vahtia sitä pitää. Joku on aina sen kimpussa.
Oikeus saada tietoa ja ilmaista itseään vapaasti on kehittynyt ja aineeton arvo verrattuna vaikkapa omistusoikeuteen. Sananvapaudesta syntyy helposti harhaanjohtavan leppoisa ja harras kuva. Todellisuudessa sananvapauden käyttö on ankaraa puuhaa.
Primitiivisimmillään ja helpoimmillaan sananvapaus on sitä, että suvaitsee omaa oikeuttaan ilmaista mielipiteitään ja vaatii, että muutkin suvaitsevat sitä ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta. Kehittyneemmässä muunnelmassa pitää jo puolustaa muiden oikeutta ilmaista näkemyksiä, joista on itse täysin eri mieltä ja joilla usein vastustetaan muiden sananvapautta.
Vaatii melkoista päättäväisyyttä puolustaa sellaista, mikä saattaa olla puolustajalle itselleen vastenmielistä ja jopa vahingollista.
Ei siis ihme, että esimerkiksi eduskunnassa ei tarvitse raaputtaa paljoa pintaa syvemmältä ennen kuin löytyy hanakkuutta rajoittaa ilmaisunvapautta jostakin sen nurkasta, oli kyseessä sitten journalistien lähdesuoja, tiedonsaanti tai viranomaisille sallitut urkintakeinot. Vielä nopeammin sensuurihalu iskee yrityksissä, virastoissa ja yhdistyksissä – ja itse asiassa kaikkein nopeimmin yksittäisten ihmisten kesken.
Sananvapaus on vaikea asia, vaikka Suomi on jälleen Norjan kanssa jaetulla ykkössijalla Reportterit ilman rajoja -järjestön tammikuussa julistetussa arviossa maailman lehdistönvapaudesta. Lehdistönvapaus on sananvapauden osa. Suomessakin syntyy jatkuvasti uusia kiistoja siitä, mitä ei saa salata ja mitä ei saa sanoa.
Sananvapauden rajoitukset ja rikkomukset muistuttavat koulukiusaamista siinä, että ne kehittyvät. Maailmalla on useita esimerkkejä kehityksen eri vaiheista.
Esimerkistä käy eteläamerikkalainen Ecuador, joka on lehdistövapausarviossa sijalla 104. Jos arvio tehtäisi heti uudelleen, Ecuador putoaisi vielä monta sijaa.
Viime viikolla Ecuadorin korkein oikeus määräsi El Universal -lehden kolmelle päällikölle ja yhdelle kolumnistille kullekin 30 miljoonan euron arvoisen sakon ja kolmen vuoden vankeustuomion presidentti Rafael Correan halventamisesta. Tiedotusvälineet ovat Ecuadorissa ajoittain melko puolueellisia, mutta näillä tuomioilla yksinkertaisesti vaimennettiin vastustajat.
Sananvapautta rajoitettiin keinolla, josta on nopeasti tullut maailman vallankäyttäjien ehdoton suosikki. Vastapuolen mediat ja toimittajat vaimennetaan valtavilla sakkotuomioilla, joihin niiden maksukyky ei riitä. Useissa tapauksissa tiedotusvälineiden omistusta siirretään hallituksen tukijoille.
Menetelmä on ollut paikallisin muunnelmin käytössä muun muassa Italiassa (arvion sijalla 61), Venäjällä (142) ja Turkissa (148).
Perinteisemmätkin menetelmät ovat vielä käytössä diktatuureissa. Sananvapaudesta maksaa yhä hengellään Pohjois-Koreassa (178, toiseksi viimeisenä ennen Eritreaa). Kiinassa (174) selviää useimmiten vankeustuomiolla.
Sananvapauden rajoittamisessa hahmottuu ainakin kolme eri astetta. Niistä alkukantaisimmassa keinoina ovat kiduttaminen ja tappaminen. Seuraavassa tärkeimpänä välineenä on korruptoitunut oikeuslaitos. Kolmannessa instituutiot ja lainsäädäntö ovat jo pääosin kunnossa. Ratkaisut syntyvät enimmäkseen ihmisten korvien välissä ja ihmisten kesken leviävillä sisäistetyillä arvoilla. Tällainen tilanne on Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa.
Suomessa sananvapauden rajoja on haastanut jo jonkin aikaa perussuomalaisten kulttuuri- ja rotuennakkoluuloinen siipi. Viimeksi keskusteluun ovat nousseet kaksi raskaan sarjan mielipidevaikuttajaa, Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ja tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Rasismiin liittyvä perussuomalaisten käymä keskustelu on selvästi muuntunut parissa vuodessa. Tämä näkyi maanantaina, kun puolueen edustajat tuomitsivat melko nopeasti perussuomalaisten köyliöläisen kunnanvaltuutetun Tommi Raution Facebook-kirjoituksen, jossa hän ehdotti mitalia oululaisen pitserian maahanmuuttajataustaisen työntekijän tappajalle.
Raution ehdotusta ehdittiin kuitenkin myös harmitella rotupiirien keskustelupalstoilla lähinnä tyylillisesti epäonnistuneeksi.
Positiivista oli se, että puolueen reaktioissa tunnustettiin ilman aiempaa selittelyä laissa säädetty kansanryhmää vastaan yllytyksen raja.
Ongelmaksi jäävät ne puheenvuorot, jotka eivät ylitä lain rajaa mutta ovat silti tyyliltään epäonnistuneita eli ilmeisen rasistisia ja ehkä haitallisia perussuomalaisten kannatukselle. Ne siirtyvät yhä enemmän pois julkisilta foorumeilta, ja ne esitetään entistä peitellymmin. Nämäkin keskustelijat pitäisi voida haastaa julkisesti.
Yhteiskunnan yleisistä arvoista poikkeavien ja laittomien puheiden välinen raja täytyy pitää selvänä. Ne ovat eri asioita.
Epämiellyttävinä ja sopimattomina pidetyt näkemykset ovat Suomen sananvapauden suuri haaste.
Wahlroosin Helsingin Sanomille toissa viikonloppuna esittämiä rikkaan miehen käsityksiä maailman tilasta on hyvin perustein haastettu muun muassa empatian puutteesta. Vastaan on kuitenkin tullut myös näkemys, ettei suvaitsevaisen ihmisen pitäisi joutua lukemaan Wahlroosin ajatuksia.
Tarja Halonen näyttää saavan suunnilleen yhtä paljon ymmärtämystä omille ajatuksilleen arvostelijoiltaan, muun muassa Wahlroosilta. On mielenkiintoista tietää, mitä mieltä Halonen ja Wahlroos ovat toistensa maailmankuvista. Sananvapaus on sitä, että voi tutustua molempien ajatuksiin, vaikkei olisi samaa mieltä kummankaan kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Uutiset
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkäällä muisteltiin ampumavälikohtauksen uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Urpilaisen asema on vahva, Sdp:n tila ei vielä vakaa
- Perusturva ei riitä minimielintasoon
- Vieraskynä: Kehitysvammaa tulisi käsitellä sairautena
- Yrittäjän moninkertainen Yle-vero
- Merkintöjä: Melko reilun kaupan ihmisiä
- Vieraskynä: Kansalaisten ääni kuuluu yhä paremmin
- Merkintöjä: Minä olen tämän ajan tärkein henkilö
- Karlsson
- Huonoonkin on varauduttava
- Vanhuuden turvan rahoitus huolettaa
- Vieraskynä: Yhteinen puolustuskyky vaatii luottamusta
- Merkintöjä: Poliittinen kenttä pirstoutuu
- Oppisopimuskoulutus toimii Saksassa hyvin
- Huono johtaja pitää hyvistä kisoista
- Finnairin muutoksessa uusi vaihe
- Karlsson
- Siuntio repesi rikki
- Kolumni: Lääkkeitten hintariita leimahti taas
- Puolustusyhteistyö muokkaa liittoutumista
- Vieraskynä: Euroviisut tuovat Azerbaidžanin valokeilaan
- Vihreiden eutanasiakanta osui herkkään paikkaan
- Putin palkitsi uskollisuuden
- Pitkä EU-tie uuvuttaa serbejä
- Kolumni: Uusi askel tuntemattomaan
- Merkintöjä: Punatukkaiset, älkää vaivautuko
- Pakkoliitos ei ole epämääräinen termi
- Vieraskynä: Syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa
- Ei kikkoja vaan kasvua
- Merkintöjä: Arkhimedeen laki ja ääriliikkeet
- Säästöpaineet muokkaavat Suomen suhdetta Natoon



