Selvänä liikenteessä – vesilläkin
Helsingin SanomatRattijuoppoja, ruorijuoppoja, hukkuneita – suurin osa humalassa. Tyypillinen viikonloppu Suomen suvessa herättää vuosi toisensa jälkeen kysymyksen liikenteestä ja alkoholista. Ne eivät sovi yhteen maanteillä eivätkä vesillä.
Rangaistavuuden raja on kuitenkin vesillä erilainen kuin maanteillä. Auton ratissa raja on puoli promillea, ruorin takana yhä tasan yksi. Ammattimaisessa vesiliikenteessä – rahti- ja matkustajalaivoilla, hinaajilla, tutkimus- ja meripelastusaluksilla sekä ravintolalaivoilla – raja laski juhannuksen alla puoleen promilleen. Vapaa-ajan veneilijöitä muutos ei koske.
Suomalaiset kannattavat rajan laskemista huviveneilyssäkin. Vakuutusyhtiö Ifin teettämän tuoreen kyselyn mukaan kuusi kymmenestä haluaisi laskea promillerajaa. Naiset kannattavat rajan laskua enemmän kuin miehet, jotka taas veneilevät enemmän. Viesti on kuitenkin kiistaton: ajoneuvoa ohjattaessa on syytä olla selvänä – vesilläkin.
Silti ruorijuopumuksen sallivat asenteet ovat edelleen syvässä. Veneily liittyy Suomen kesään ja vapaa-aikaan, jolloin kansa ei ole raitteimmillaan. Veneilyssä onkin suhtauduttu kohtalaisen väljästi "pienessä sievässä" ajamiseen.
Johdonmukaista olisi, että ruorijuopumukselle asetettaisiin samanlainen raja kuin maanteilläkin. Vaikka vesillä on väljää, suosituimmat veneilyreitit ovat kesäviikonloppuisin niin ruuhkaisia, etteivät ne juuri eroa valtateistä.
Menopelitkin ovat sellaisia, ettei niitä hallita humalassa. Yksi promille tarkoittaa jo melko vahvaa juopumusta.
Promillerajan alentaminen kertoisi selvästi, ettei moottoriajoneuvon kuljettaminen yleisessä liikenteessä lievästikään juopuneena ole hyväksyttävää.
Tarvitaan myös näkyvää valvontaa, ja siihen poliisi kaipaisi lisää resursseja. Promillerajan lasku kaatui toukokuussa eduskunnassa siihen, että valvonta on liian kallista, koska venepoliisit tarvitsisivat lisää tarkkuusalkometreja.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Turha murehtia
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Pääkirjoitus: Säätiöiden loistava tulevaisuus ei saa hävitä kohutapausten alle
- Pääkirjoitus: Arktinen neuvosto ei käske
- Kolumni: Liuskekaasu piirtää nyt maailmaa uusiksi
- Kolumni: Yhtenä aamuna Syyriassa
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Sdp kosiskelee naisia ministerikierrätyksellä
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Pääkirjoitus: Turkki ja kurdit lähentyisivät toisiaan energiakaupalla
- Vieraskynä: Kiina ja Intia ovat saamassa jalansijaa arktisella alueella
- Merkintöjä: Hajasijoitus ei hyödytä
- Vastaväite: Markkinaoikeus toimii nykyään ripeästi
- Muut lehdet: Sieppauksen jälkeen tarvitaan avoimuutta
- Kolumni: Suomesta ei saa vessapaperia
- Pääkirjoitus: Eläkeuudistukseen tulee lisää paineita
- Pääkirjoitus: Bulgarialaisten pettymys eliitin touhuihin näkyy vaalituloksessa
- Pääkirjoitus: Helsingin pitäisi avautua ideoille
- Vieraskynä: Vähemmistöt joutuvat yhä kätkemään identiteettinsä
- Karlsson
- Muut lehdet: Kassakaapista ei löytynyt vakuuksia
- Kolumni: Innostus tarttuu – ja sen puute
- Pääkirjoitus: Kypros ei etsinyt, jottei olisi löytänyt
- Pääkirjoitus: Moniongelmainen Pakistan sai pienen annoksen toivoa
- Pääkirjoitus: Onko vakoilu alennustilassa?
- Pääkirjoitus: Rahapeli ratkaisee
- Vieraskynä: Metropolista tulisi tehdä pikkukaupunkien verkosto
- Muut lehdet: Julkisuuden rajoja testataan yhä uudelleen
- Kolumni: Päättäjät ideoivat Helsinkiä pilalle
- Pääkirjoitus: Osaamista kaupan, telakka kylkiäisenä
- Pääkirjoitus: Arkkipiispa patisti kirkkoa pohtimaan ihmiskäsitystään






