Ranskalais-belgialaisen pankin Dexian vaikeudet saattavat käynnistää jälleen uuden kierroksen jo neljättä vuotta jatkuvassa finanssi- ja velkakriisissä.

Eurooppalaisten pankkien tilaa seuraava European Banking Authority arvioi, että eurooppalainen pankkijärjestelmä tarvitsee noin 200 miljardin euron pääomavahvistuksen.

On suuri vaara, että Dexia ei jää ainoaksi vaikeuksien alle kaatuneeksi suurpankiksi vaan kriisi tarttuu taas useisiin pankkeihin.

Pankkien kriisi etenee samaa tahtia velkakriisin laajentumisen kanssa. Jo nyt suuri puheen- ja huolenaihe on se, miten Italia selviää jatkuvasti kasvavasta velkataakastaan. Maa joutuu maksamaan yhä korkeampia korkoja, ja on vain ajan kysymys, milloin yksi Euroopan suurista maista ajautuu kipurajalle. Espanjan ja Italian jälkeen vaaravyöhykkeessä ovat taas uudet eurooppalaiset maat.

Niin sanotut markkina-asiantuntijat haukkuvat suureen ääneen EU:n päättäjiä kriisiin reagoinnin hitaudesta ja riittämättömyydestä. Arvostelu on jossain määrin kohtuutonta, sillä euroryhmässäkin on kyseessä 17 valtion päätöksenteon sovittaminen yhdeksi tahdoksi. Jo yksin Suomen eduskuntavaalit ja niistä seurannut Suomen vakuusvaatimus ovat esimerkki siitä, miten vaikeata yhteisen politiikan tekeminen on.

Samaan aikaan kun unionin päätöksentekijät etsivät markkinoita vakuuttavia keinoja eristää velkakriisin pesäkkeet ja pysäyttää kriisin leviäminen, Suomessa kannattaa keskittyä yhä vakavammin myös siihen, miten me suojaudumme mahdollisia riskejä vastaan.

Euroopan velkakriisin yksi ydinongelma on kasvava epäluulo pankkeja kohtaan. Siksi on välttämätöntä, että pankkijärjestelmä on vakaalla pohjalla. Saksan ja Ranskan poliittisten johtajien suuri virhe on ollut se, että he eivät ajoissa varmistaneet omien pankkiensa pääomittamista. On tärkeätä, että tässä suhteessa mekanismit ovat Suomessa kunnossa.

Toinen asia on sen ymmärtäminen, että velkakriisissä on pohjimmiltaan kyse uskottavuudesta: siitä, uskotaanko rahoitusmarkkinoilla lainaa ottavien maiden kykyyn selviytyä sitoumuksistaan. Suomen pitää hoitaa asiansa niin, että omat rahoitustarpeemme eivät altistu rahamarkkinoiden heilahteluille.

Julkisen talouden on oltava siinä kunnossa, että meistä ei missään oloissa tule keinottelun kohdetta. Me emme saa joutua niin sanottujen markkinavoimien ajamina paniikissa leikkaamaan hyvinvointivaltion rakenteita.

Tässä suhteessa kriisitietoisuus ei tunnu olevan kovin suuri. Ensi vuonnakin velkaannumme lisää noin kahdeksan miljardia euroa. Vaikka Suomen valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on unionin pienimpiä, velkasuhde ei saisi nyt kasvaa. Sen tulisi pikemminkin pienentyä – tai ainakin pitäisi olla uskottava polku siihen suuntaan.

Kolmas tärkeä asia on oman taloudellisen kasvudynamiikan vahvistaminen. Yksi osa sitä on yritystemme kilpailukyky, ja siinä suhteessa työmarkkinaratkaisut ovat keskeisessä asemassa. Juuri nyt näyttää siltä, että työmarkkinoilla eletään jossain aivan muussa todellisuudessa. Syntyy vaikutelma, ettei ammattiliitoissa kanneta tarpeeksi huolta omien jäsenten työpaikkojen säilymisestä.

Kasvudynamiikan vahvistamiseen kuuluu myös yritystoiminnan edellytysten parantaminen. Suomi tarvitsee kipeästi uusia investointeja, ja siksi elinkeino- ja veropolitiikka pitää rakentaa siten, että yrityksiä ja yrittäjiä kannustetaan jäämään ja investoimaan Suomeen. Tässäkin asiassa keinot ovat yleisesti tiedossa – puuttuu vain poliittinen rohkeus tehdä oikeat päätökset.

Jos olemme varmistaneet pankkijärjestelmän vakauden, julkisen talouden kestävyyden ja kansantalouden kasvudynamiikan, olemme vahvempia kestämään kansainvälisen talouden kriisit.

On harhaa kuvitella, että voimme selvitä edessä olevista haasteista varautumatta mitenkään tai joutumatta millään tavoin arvioimaan omaa toimintaamme uudelleen. Rohkeuden puute tai välinpitämättömyys voi kostautua raskaasti.