Suomen geenitutkimuksella on käsissään kilpailuvaltti

Pääkirjoitus
 
Juha Laurén
Vieraskynä-palstalla julkaistaan asiantuntijakirjoituksia. Noin 4 500 merkin mittaisia tekstejä voi tarjota osoitteeseen hs.artikkeli@hs.fi. Toimitus editoi julkaistavat artikkelit.

Kantaväestömme yhtenäinen geeniperimä tarjoaisi huimia mahdollisuuksia lääketieteen kehittämiseen.

Bioalasta on pitkään ja syystä toivottu Suomen taloudelle merkittävää kasvusektoria. Korkeakoulujen lääke- ja biotieteiden tutkimukseen on panostettu paljon. Valitettavasti kasvuyrityksiä on syntynyt melko niukasti. Mitä olisi tehtävissä?

Suomella olisi muihin maihin verrattuna kilpailuetu ehkä yllättävälläkin suunnalla: suomalaisten geeniperimässä.

Tekniikan kehittyminen vie kohti täsmälääketieteen aikaa. Tulevaisuudessa ihmisen perimää koskevan tiedon hyödyntämisellä on yhä keskeisempi rooli lääkkeiden kehittämisessä ja käyttötapojen selvittämisessä.

Suomen kantaväestön yhtenäinen geeniperimä tarjoaa tutkimukseen selvän edun. Nykysuomalaiset periytyvät melko pienestä "pullonkaulan" läpikäyneestä populaatiosta, minkä vuoksi perimän vaihtelu on kantaväestössä vähäisempää kuin esimerkiksi Yhdysvaltain väestössä.

Kattava terveydenhuoltojärjestelmämme, näytekokoelmat ja tuore biopankkilaki tarjoavat hyvän lähtökohdan tautien geenitutkimukselle mutta myös tiedon kaupalliselle hyödyntämiselle. Lisäksi monissa muissa maissa epäilevä suhtautuminen viranomaisiin on väestön perimä- ja kudosnäytteiden keräämiselle ylipääsemätön este.

Hyvä esimerkki geenitutkimuksen kaupallisesta hyödyntämisestä on islantilainen yritys nimeltä Decode Genetics, joka nousi maailmankartalle selvittämällä syövän, Alzheimerin taudin ja sydänsairauksien geneettisiä syitä.

Yhdysvaltalainen Amgen-yritys osti viime joulukuussa Decode Geneticsin yli 300 miljoonalla eurolla. Vaikka myynti ulkomaille ei ole tarinan onnellisin mahdollinen loppu, kauppahinta kuvastaa geenitiedon arvoa.

Kattava suomalaisten geenitietoa, kudosnäytteitä ja terveystietoja yhdistävä biopankki olisi ainutlaatuinen mahdollisuus. Se houkuttelisi kansainvälisiä yrityksiä Suomeen tekemään lääkekehitystyötä ja voisi synnyttää ympärilleen runsaasti muuta liiketoimintaa.

Geenitutkimuksella on Suomessa pitkät perinteet. Parhaillaan on käynnissä Sisu-projekti (Sequencing Initiative Suomi), joka on akateeminen pilottihanke geeniperimämme monimuotoisuuden kartoittamiseksi. Esimerkiksi Suomen molekyylilääketieteen instituutti hyödyntää tutkimustoiminnassaan potilas- ja biopankkiaineistoja.

Toisaalta bioalan edistämiseksi pitäisi puuttua rakenteellisiin perussyihin, jotka ovat estäneet alaa kasvamasta Suomessa.

Yhdysvalloissa biotekniikan yritykset ovat keskittyneet Bostonin alueelle ja Kaliforniaan, joissa osaajia ja riskipääomaa on runsain mitoin. Maailmalta on saatavissa hyviä ideoita samankaltaisten olosuhteiden synnyttämiseksi.

Esimerkiksi Irlannissa valtion innovaatiorahasto rahoittaa merkittävästi niitä ulkomaisia pääomasijoitusyrityksiä, jotka avaavat toimiston Irlantiin ja tukevat paikallisia kasvuyrityksiä.

Britannissa vireillä oleva kansalaisten innovaatiorahasto taas tarjoaisi tavallisille kansalaisille tilaisuuden sijoittaa ammattimaisesti hallinnoituihin rahastoihin, jotka sitten sijoittavat esimerkiksi kotikaupungin tai tietyn toimialan uusiin kasvuyrityksiin.

Suomessa Sitra olisi bioalaa edistävän toiminnan luonteva rahoittaja ja aktiivinen organisoija.

Bioalan menestyksen jarruna on ollut Suomessa myös kaupallisen osaamisen ohuus.

Vain harvoilla on ensi käden kokemusta projekteista, joissa innovatiivinen bioalan tuote on saatettu markkinoille ja onnistuttu nostamaan menestystuotteeksi. Tilanne on toinen Ruotsissa ja Tanskassa, joissa perinteisesti vahva lääketeollisuus tarjoaa runsaammin hyviä urapolkuja.

Olisikin syytä kehittää pitkäjänteisesti kannustimia, joiden avulla tutkijat ja kaupallisen alan asiantuntijat pystyisivät nykyistä paremmin hakeutumaan ulkomaisiin alan suuryrityksiin hakemaan oppia ja rakentamaan verkostoja.

Lisäksi Suomen kaltaisessa pienessä maassa on tuskin eduksi jakaa rahaa joka suunnalle. Ainakin käytännön sovelluksiin pyrkivässä tutkimuksessa olisi hyvä linjata nykyistä selvemmin, millä bioalan osa-alueilla Suomen mahdollisuuksia pidetään parhaina.

Juha Laurén Kirjoittaja on lääketieteen tohtori ja MBA-jatko-opiskelija
MIT:n Sloan School of Managementissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi