Yhdeksänvuotiaan tytön tietokoneen takavarikointi sekä tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen perintätoimet kertovat paljon nykyisistä tekijänoikeuden valvontamekanismeista.

Tekijänoikeutta ja sen valvontaa on merkittävästi tehostettu 20 viime vuoden aikana. Internetin 1990-luvulta alkanut nopea kehitys oli uhka tekijänoikeudelle. Tekijänoikeuksia hallinnoivat yritykset ja järjestöt käyttivät tuota uhkaa tehokkaasti hyväkseen lobbauksessa – usein tähän tarkoitukseen valjastettujen artistien suulla.

Uuteen tekniikkaan sisältyviä ansaintamahdollisuuksia ei nähty ajoissa. Sen sijaan tekijänoikeusnormiston tiukennuksilla ja valvonnan tehostamisilla on käyty viivytystaistelua ja pyritty suojaamaan vanhoja ansaintamalleja tekniikan, kulutustottumusten ja yhteiskunnan muutoksilta.

Tekijänoikeuden aiempaa tehokkaampia valvonta- ja täytäntöönpanotoimia on usein perusteltu samastamalla luvaton verkkokopiointi varastamiseen. Vertaus on monella tapaa ontuva. Tekijänoikeutta ei voi suojata kuten polkupyörää lukitsemalla tai muillakaan yksittäiseen teoskappaleeseen kohdistuvilla toimilla. Valvonta kohdistuu teoksen luvattomaan kopioitumiseen missä tahansa, kuten omassa kodissa käytettäessä internetiä omalla tietokoneella.

Tekijänoikeuden aukoton suojaaminen internetissä edellyttäisi kaikkiin internetin käyttäjiin kohdistuvaa valvontaa ja pakkokeinojen, kuten tietokoneiden takavarikkojen, mahdollisuutta. Se vaatisi myös sitä, että internetin palveluntarjoajat määrättäisiin tarkkailemaan viestintää, suodattamaan sitä ja sensuroimaan verkkosivuja tekijänoikeuden perusteella.

Onko tällainen jo osin toteutunut valvontajärjestelmä suhteeton tavoiteltaviin päämääriin nähden? Vaikka tekijänoikeuden totalitaarinen valvontajärjestelmä olisi ehkä teknisesti mahdollista toteuttaa, sellaisen luominen ei ole aiheellista tai oikeudellisesti mahdollista.

Valvontaa ja sensurointia ei käytännössä voi rajata tekijänoikeuden rikkomisiin. Niinpä tekijänoikeuden tehokas suojaaminen rajoittaa kenen tahansa internetinkäyttäjän yksityisyyttä ja viestintään liittyviä oikeuksia sekä palveluntarjoajien omaisuudensuojaa ja elinkeinon- ja sananvapautta.

Valvontatoimet ja takavarikot voivat kohdistua ihmiseen, jonka avointa langatonta verkkoa on käyttänyt joku ulkopuolinen. Ne voivat kohdistua aikuiseen, jonka lapsi tai elämänkumppani on käyttänyt samaa salattua verkkoa. Koska digitaalisia teoksia luodaan, hankitaan ja jaetaan myös täysin luvallisesti, valvonta voi lopulta kohdistua kehen tahansa digitaalisia teoksia käyttävään.

Tehokas valvonta on mahdollista vain julkisin varoin ja viranomaisvaltuuksin: tekijänoikeusjärjestöillä ei esimerkiksi ole oikeutta tarkkailla omin luvin sitä, mitä ihmiset tekevät internetissä.

Aiempaa lievempien tekojen saattaminen poliisitutkintaan ja pakkokeinojen piiriin merkitsee tulonsiirtoa veronmaksajilta tekijänoikeuksien haltijoille ja poliisin rajallisten voimavarojen käyttöä. Tekijänoikeuksien haltijat voivat jättää asioiden selvittämisen ja todisteiden keräämisen poliisille, jolla on heitä laajemmat toimivaltuudet. Poliisin apuun turvautuminen on heille yksityistä valvontaa halvempaa ja tehokkaampaa. Tämä selittää osaltaan rikosoikeudellisen täytäntöönpanon suosion kasvua.

EU:n tuomioistuin on tuoreessa oikeuskäytännössään todennut internetin palveluntarjoajille määrätyt tekijänoikeuden valvonta- ja suodatusvastuut suhteettomiksi sekä palveluntarjoajien ja näiden asiakkaiden perusoikeuksia loukkaaviksi.

Tekijänoikeus on myös politisoitunut viime aikoina. Kansainvälinen Acta-sopimus, joka sääntelee immateriaalioikeuksien täytäntöönpanoa, kaatui EU:n parlamentissa perusoikeuskysymysten vuoksi. Myös tietokoneohjelmien patentointia ja immateriaalioikeuksien rikosoikeudellista täytäntöönpanoa koskeneet direktiiviehdotukset kaatuivat parlamentissa aiemmin.

Saksassa rikosoikeudelliset täytäntöönpanotoimet on käytännössä rajattu vain kaupalliseen levitykseen. Kun kyse on vähäisistä tekijänoikeuden rikkomisista, myös esimerkiksi varoituskirjeiden lähettämisestä aiheutuvien kulujen enimmäismäärä on rajattu Saksan laissa sataan euroon. Useissa muissakin kehittyneissä eurooppalaisissa oikeuskulttuureissa tuomioistuimet ja lainsäätäjät ovat heränneet siihen, että hyvin järjestäytyneen ja resursoidun tekijänoikeusteollisuuden kaikkiin vaatimuksiin ei tarvitse suostua.

Suomessa tällaista vastareaktiota ei ole vielä ollut. Kovempia rangaistuksia on lakiehdotusten perusteluissa selitetty tarpeella lisätä poliisin tutkintavaltuuksia ihmisten kotirauhan piirissä.

Tuomioistuimet ovat perustelleet jopa satojentuhansien eurojen korvaussummia pelotevaikutuksella ja tuominneet nuoria elinikäiseen velkavastuuseen. Ne ovat tekijänoikeuden haltijoiden vaatimuksesta määränneet internetin palveluntarjoajat luovuttamaan asiakkaidensa henkilötietoja ja sensuroimaan verkkosivuja. Tämä on tapahtunut ilman riittävää eri intressien ja oikeuksien välistä punnintaa.

Laitonta verkkokopiointia ei tule ihannoida. Hyväksyttävää ei silti ole käyttää rikosoikeutta yksityisesti perittävien tekijänoikeusmaksujen ja suhteettomien perintäkustannusten tehosteena. Valvontakampanjoiden sattumanvaraisesti valikoimia nuoria ei myöskään saa tuomita rikosvastuuseen tai elinikäiseen velkavastuuseen. Ylilyöntien ja valvonnan totalitaaristen piirteiden välttäminen vaatisi asenteenmuutosta myös tuomioistuimilta ja viranomaisilta.

Yhdeksänvuotiaan tytön tapaus voi parhaimmillaan toimia yhtenä pontimena sille, että tekijänoikeudesta tulee aiempaa laajempi poliittinen, oikeudellinen ja eettinen kysymys, jonka sääntely vaikuttaa meihin kaikkiin.

Kirjoittaja on tekijänoikeuteen perehtynyt oikeustieteen apulaisprofessori Turun yliopistossa.