Ravitsemustutkijat ovat viime vuosina käyneet puolustustaistelua. He ovat toistuvasti joutuneet perustelemaan rasvan ja hiilihydraattien kulutukseen liittyviä suosituksia.

Epäluottamus näkyy television keskusteluohjelmissa sekä lehdistön voi- ja karppausreportaaseissa, joissa vuosikymmeniä vallalla ollut tieto eläinrasvojen epäterveellisyydestä on päätynyt kiistelyn kohteeksi.

Tutkijat perustelevat suosituksia tyypillisesti väestö- ja interventiotutkimusten tuloksilla. Tällaiset asiantuntijaviestit eivät enää vakuuta kaikkia suomalaisia samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Keskustelut ovat tuoneet esille monia ruokaan liittyviä ristiriitoja ja tieteellisen tutkimustiedon soveltamisen ongelmia.

Käsitys asiantuntijuudesta on muuttumassa. Sosiaalinen media, television väittelyohjelmat ja elämäntapojen yksilöllistyminen nostavat esiin tavallisia ihmisiä, jotka kertovat omista ruokaan, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä kokemuksistaan.

Laajoihin aineistoihin perustuvat epidemiologiset tutkimukset rasvojen terveysvaikutuksista voidaan asettaa television keskusteluohjelmissa samanarvoisiksi kuin yksittäisten ihmisen havainnot omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. On myös kiistelty siitä, ketkä asiantuntijoista ovat todellisia ravitsemuksen asiantuntijoita.

Ruokavalintojen perustelujen kirjo on kasvanut. Terveysperustelujen rinnalle on nostettu lukuisia muita perusteluja, kuten mielihyvä, hyvä olo, virkeys, stressin lievittäminen ja syömisen sosiaalisuus. Näissä perusteluissa me kaikki olemme asiantuntijoita.

Asiantuntijoiden rinnalla esiintyvät yhä samanarvoisempina yksilöt, ryhmät ja media. Keskustelussa korostuvat uudet näkökulmat, yksilölliset kokemukset ja vaihtoehtoinen asiantuntijuus.

Onko sitten hyvä, että tavallisten ihmisten kokemukset asetetaan tiedotusvälineissä samalle viivalle kuin laajat epidemiologiset tutkimukset? Tutkimuksen ja arkikokemusten rinnastaminen saattaa heikentää entisestään ihmisten luottamusta ravitsemustieteeseen.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu tieteellinen tutkimus on kuitenkin tähän mennessä ollut paras – vaikka ei täydellinen – keino selvittää ilmiöiden yleisyyttä ja niiden välisiä vaikutussuhteita.

Maallikko- ja asiantuntijaviestien rinnastamisella on myös myönteisiä seurauksia. Näin voidaan ottaa tavallisten ihmisten kokemukset ja näkökannat huomioon poliittisessa päätöksenteossa ja terveydenhuollon suunnittelussa.

Biotieteiden näkökulma ihmisten käyttäytymiseen on ollut varsin kapea ja jopa holhoava. Ihmisten toiveiden, tunteiden, paineiden ja hyvinvoinnin kokemuksia sekä kulutusvalintojen motiiveja on liian kauan vähätelty.

Juuri tämä kapeus on lisännyt painetta saada huomiota myös ihmisten yksilöllisille terveyteen liittyville kokemuksille. Niiden ottaminen huomioon aiempaa systemaattisemmin myös tieteellisessä tutkimuksessa on toivottavaa. Erityisen tärkeää se on, kun halutaan vaikuttaa ihmisten valintoihin.

Esimerkki kapeasta suhtautumisesta kulutusvalintoihin on jo sana "terveyskäyttäytyminen", jota ravitsemustutkijat usein käyttävät. Syöminen ja juominen ei ole vain terveyskäyttäytymistä, vaan sitä määrittävät muun muassa erilaiset sosiaaliset tilanteet ja elämänvaiheet sekä niihin liittyvät vaihtelevat motiivit.

Syömisen ja juomisen tuottama mielihyvä tai ruokaan ja juomaan liittyvät sosiaaliset tilanteet eivät siis ole vain terveyskäyttäytymisen häiriöitä. Ravintoon liittyvät kokemukset vaikuttavat suuresti kulutusvalintoihin. Ravitsemustutkijoidenkin olisi otettava tämä huomioon viimeistään nyt.

Asiantuntijatietoon kohdistuvaa epäluottamusta ei poisteta toistamalla holhoavina pidettyjä viestejä. Lähitulevaisuudessa joudumme ratkaisemaan laajoja terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä, jotka usein kietoutuvat toisiinsa.

Meidän on asetettava yksilöiden omaa elämäänsä koskevat kokemukset, tunteet ja arvot keskustelemaan tieteellisen, väestöryhmiä ja todennäköisyyksiä koskevan tiedon kanssa. Pelkkä tieteellinen tieto ja sen tulosten raportoiminen kansalaisille ei riitä.

Kirjoittaja on dosentti ja Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö.