Toivon merkkejä Somaliassa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Ei olla aivan tavallisessa valtiossa, kun kesken perustuslakikokouksen räjähtää kaksi pommia. Varsinkaan, jos kokous jatkuu suhteellisen normaalisti, vaikka iskuissa kuolee kuusi ihmistä.

Kahdesta itsemurhaiskusta välittämättä Somalian heimoneuvosto hyväksyi keskiviikkona perustuslakiluonnoksen suurella yksimielisyydellä. Perustuslain laatiminen on edistysaskel, mutta merkittävämpää on edistys kokoushuoneiden ulkopuolella.

Vuodesta 2004 voimassa olleella väliaikaisella perustuslailla ei ole ollut merkitystä, kun väliaikaishallinto on hallinnut muutamaa korttelia pääkaupungissa Mogadishussa. Niiden ulkopuolella on vallinnut täydellinen anarkia.

Viime elokuussa ääri-islamilainen al-Shabaab-järjestö vetäytyi Mogadishusta, ja tilanne pääkaupungissa on rauhoittunut vuoden kuluessa huomattavasti.

Torit aukeavat taas, Somalian televisio lähettää ohjelmaa, ja säännöllinen lentoreitti Mogadishuun avattiin viime syksynä. Melkein kaikkiin edistysaskeliin voi lisätä määreen "ensimmäistä kertaa 20 vuoteen". Somalian nollakohta oli vuosi 1991, jolloin presidentin murha repäisi maan täyteen kaaokseen.

Edes Mogadishussa ei voi vielä puhua kestävästä rauhasta. Kun Somalian kansallisteatteri järjesti huhtikuussa yhden ensimmäisistä näytöksistään 20 vuoteen, itsemurhapommi tappoi kymmenen ihmistä, joiden joukossa oli Somalian entinen urheiluministeri. Iskun kohteena ollut pääministeri selvisi. Heikentyvä Al-Shabaab on nyt keskittänyt iskunsa juuri tällaisiin korkean tason tilaisuuksiin, joissa on läsnä vaikutusvaltaisia poliitikkoja.

Keskiviikkona hyväksytty perustuslaki on vanhoillinen mutta ei niin toivottomasti kuin väliaikaishallituksen perustuslaki. Uudessa laissa tyttöjen ympärileikkaukset kielletään ja abortti on sallittu, jos naisen henki on vaarassa.

Kaiken lainsäädännön tulee kuitenkin perustua islamilaiseen sharia-lakiin, eikä muiden uskontojen harjoittamista sallita.

Positiivista on, että heimokokous oli niin yksimielinen. 1990-luvulla Somalian ajoi anarkiaan klaanipäälliköiden taistelu toisiaan vastaan. Tulosta varjostaa, että ääniä on hankittu lahjomalla, kiristämällä ja uhkailemalla. Todellinen testi ovat parlamentti- ja presidentinvaalit myöhemmin elokuussa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
21.5.2013