Totuus, nöyryys ja rohkeus

Kolumni: Vox Helsinki on koonnut jo kymmenen kertaa väkeä pohtimaan elämän perusasioita. Tämän viikon teema oli rakkaus. Kun rakastaa journalismia, rakastaa totuutta.

Pääkirjoitus
 

Helsingin yliopisto ja Helsingin Sanomat ovat koonneet runsaan kahden vuoden aikana ihmisiä Vox-tapahtumaan jo kymmenen kertaa, viimeksi keskiviikkona. Yliopiston juhlasali oli taas mukavasti täysi.

Tällä kertaa teemana oli rakkaus, jota lähestyttiin eri näkökulmista.

Puhujina olivat kansleri Ilkka Niiniluoto, professori Minna Huotilainen, tutkija Petri Nummi, toimittaja Suvi Ahola, johtaja, tohtori Heli Vaaranen ja minä.

Kuulimme muun muassa, miksi rakkaus on sokea ja miksi symmetriset miehet ovat epäsymmetrisiä uskottomampia. Opimme muun muassa, että isoäidin lähellä asuvalla lapsella on enemmän jälkeläisiä kuin kaukana asuvalla ja että rakkauden parhaita ystäviä ovat rehellisyys ja selvänäköisyys.

Koko ilta ja aiemmatkin Voxit ovat katsottavissa osoitteessa www.hs.fi/vox.

Oma teemani oli rakkaus journalismiin. Yritin pohtia, mitä oikeastaan rakastaa, kun rakastaa journalismia.

Journalismi on asioiden selvittämistä, jäsentämistä ja raportoimista lukijoille, katsojille ja kuulijoille toimituksen parhaan ymmärryksen ja parhaan saatavilla olevan tiedon mukaisesti. Se on maailman tapahtumien ajateltua avaamista.

Kun rakastaa journalismia, rakastaa ainakin totuutta. Totuuden etsiminen on journalistin ensimmäinen tehtävä ja velvollisuus. Pitää selvittää ja kaivaa, kysyä ja etsiä sitä, mitä on oikeasti tapahtunut ja mitä on oikeasti sanottu ja tehty ja miksi.

Samalla pitää tunnustaa, että täydellinen totuus on kuin saavuttamaton rakkaus. Kuva jää aina vajaaksi. Silti journalistin tehtävä on kaikin hyvän journalismin keinoin tavoitella totuutta.

Pitää rakastaa myös nöyryyttä. Journalistin työssä nöyryys on yhtä olennainen lähtökohta kuin sen tunnustaminen, että täydellinen totuus on saavuttamaton.

Jos journalistin työssä ei ole nöyrä, torjuu helposti niitä tietoja ja näkökulmia, jotka horjuttavat omaa totuuskäsitystä.

Terve nöyryys on kriittisyyden perusta. Pitää tunnistaa omat oletuksensa ja lähtökohtansa. Pitää myös uskaltaa kysyä tyhmiä sekä kuunnella eri tavalla ajattelevia ja antaa heille tilaa. On uskallettava ihmetellä.

Totuutta rakastava sietää riitasointuja ja näkemyseroja, koska kovin harvaan asiaan on vain yksi oikea vastaus, yksi totuus.

Rakkaus journalismiin on myös rakkautta ihmiseen. Journalismi on sittenkin pohjimmiltaan maailman parantamista. Sitä harjoitetaan, jotta tietäisimme asioista, ymmärtäisimme niitä ja voisimme vaikuttaa niiden kulkuun – pitää maailman hengissä myös tuleville sukupolville.

Lähes jokainen sanomalehti – myös Hesarin edeltäjä Päivälehti lähes päivälleen 123 vuotta sitten – on perustettu muuttamaan maailmaa.

Päivälehti halusi parantaa suomalaisten asemaa, puolustaa suomen kieltä, vapautta, tasa-arvoa ja edistystä sekä avata ikkunoita etelään ja länteen Venäjän hallitsemassa Suomessa. Lähtökohtana oli käsitys ihmisestä, ainutlaatuisesta ihmisen arvosta, joka kuuluu jokaiselle jakamattomana.

Myös rohkeuden rakastaminen on tärkeää. Journalismiin kuuluu riskinotto ja epämukavuusalueilla oleminen. Pitää tarttua aiheisiin, jotka ovat vieraita ja joskus myös vastenmielisiä.

Pitää kohdata tilanteita, joissa journalisteja ei kaivata. Pitää uskaltaa kirjoittaa, vaikka kirjoituksen vaikutukset voivat olla vavahduttavia. Pitää hyväksyä virheet. Pitää uskaltaa tunnustaa ja korjata ne. Pitää tulla alueille, jotka ovat joskus vaarallisiakin.

Toimittajan ammatti ei ole vailla vaaroja. Tänä vuonna työtehtävissä on kuollut Kansainvälisen lehdistöinstituutin mukaan 111 toimittajaa. Heistä 36 on menettänyt henkensä työskennellessään Syyriassa.

Koko 2000-luvulla työtehtävissä on kuollut 1 111 journalistia. Heidän omaisensa joutuvat kysymään, oliko rakkaus journalismiin kaiken – myös oman elämän ja läheisten surun ja kaipauksen – arvoista.

Toimittaja rakastaa myös vapautta. Journalismi kasvaa ilmaisun- ja sananvapaudesta. Hyvää journalismia ei ole ilman sanomisen ja ajattelemisen vapautta. Siksi journalisteille on tärkeää vaalia sananvapautta ja kamppailla sen puolesta eri puolilla maailmaa.

Olennaista on rakkaus sanoihin ja kuviin. Sanat ja kuvat – myös liikkuvat – ovat journalismin rakennuspuita. Niillä ajattelemme, niillä kerromme ja niistä rakennamme lehtemme, verkkopalvelumme ja uutisemme.

Sanoissa ja kuvissa on sekin jännittävyys, että ne koetaan niin eri tavoin. Yksi juttu voi koskettaa yhtä mutta tuntua toisesta tarpeettomalta. Yksi kuva puhuttelee jotakuta, mutta toinen pitää sitä arvottomana. Siksikin journalismi on kiehtovaa ja haastavaa.

Rakkaus kirjallisuuteen on vahvaa sukua journalismin rakkaudelle.

Kirjailija Mika Waltari kirjoitti aikanaan tuoreena akateemikkona Parnassoon "Kirjeen nuorille kirjailijoille". Kirjeen ajatukset sopivat myös journalistille.

"Älä tyydy pieniin aiheisiin. Kirjallista näpertelyä meillä on ihan kylliksi. – – Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin hehkuvaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. – – Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä."

mikael.pentikainen@hs.fi | Kirjoittaja on HS:n vastaava päätoimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi