Ulkomainen tutkinto ei ole valtti
Vastaväite
Eija Salminen HelsinkiHelsingin Sanomain säätiön yliasiamies Heleena Savela kysyi kolumnissaan (HS 1. 7.), pelkäävätkö media-alalle tulevat tutkijat, että virat menevät sivu suun ulkomailla ollessa. Maisterin tutkinnon Kalifornian yliopistossa (UCLA) suorittaneena sanoisin, että pelkäävät – ja syystäkin.
Olemme muutaman muun tutkintonsa ulkomailla suorittaneen suomalaisen kanssa huomanneet, että Suomesta töitä hakiessa ulkomainen tutkinto on useimmiten vain miinusta. Eräs ystäväni on ollut 25 vuotta opettajana Suomessa samassa ammatillisessa opinahjossa. Hänet piti viime vuonna virallistaa lehtoriksi, mutta lomakkeiden täytössä kävi ilmi, että ystäväni tutkinto on ruotsalaisesta yliopistosta. Lehtorin virka jäi saamatta.
Ulkosuomalaisten keskustelupalstoilla kirjoitetaan usein, että paluumuutto Suomeen kiinnostaisi mutta liian pitkä opinto- ja työura ulkomailla torppaa työnhakuprosessin. Usein ei pääse edes haastatteluun.
Hyvä veli -verkosto ja oikeisiin piireihin pääsy ovat Suomessa äärettömän tärkeitä. En uskalla edes ajatella, miten vaikeaa työnhaku on Suomessa ulkomaalaisille, kun pitkään ulkomailla asuneille suomalaisillekin se on puolimahdotonta.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Sauri väläyttää Helsinkiin kännyköiden ekolatauspisteitä
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen – ministeriö kiistää puoluetaustan vaikutuksen
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Lääkärit: Tero Pitkämäki kisakuntoon kuudessa viikossa
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Aseistaunut joukko iski YK:n tiloihin Mogadishussa – 15 kuoli
- Kolme kuoli lantasäiliöön Hollannissa
- Hyttyskesä tulossa – verenimijöitä luultavasti enemmän kuin viime vuonna
- Afgaanihallinto boikotoi neuvotteluja Talebanin kanssa
- HS seurasi John F. Kennedyn vierailua Berliinissä – katso sivut vuodelta 1963
- Maailma syö pian enemmän viljeltyä kuin pyydettyä kalaa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Oppositio kehottaa kuntia jarruttamaan liitoselvityksiä
- Koiranlihafestivaalin vastustus kasvaa Kiinassa
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Kommentti: Hallituksen eväät ovat vähissä
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- Pääkirjoitus: Hallituksen työlistan järjestys on väärä
- Pääkirjoitus: Syyria hallitsee suursäätilaa
- Merkintöjä: Porkkanan vaikutukset
- Pääkirjoitus: Limonadiin piirretty viiva
- MUUT LEHDET: Kumpi on pienempi paha: Nato vai EU?
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Pääkirjoitus: Realismi ei ole ongelmien vähättelyä
- Pääkirjoitus: Länsi etsii muutoksen merkkejä Iranin vaalituloksesta
- Pääkirjoitus: Eurokannoista näkyy pettymys
- Merkintöjä: Tyvestä puuhun noustaan
- MUUT LEHDET: Lisää maahanmuuttajia – ja tervettä järkeä
- Kolumni: Olenko minä riistäjäkuluttaja?
- Pääkirjoitus: Erdogan elvyttää pimeitä perinteitä
- Pääkirjoitus: Kaavavalitusten haitat vähenisivät nopealla käsittelyllä
- Pääkirjoitus: Kenen joukoissa seisoa?
- Vieraskynä: Veroparatiisikeskustelu leimaa yrityksiä syyttä
- Vastaväite: Yliopistojen pääsykoejärjestelmä ei toimi
- Muut lehdet: Perustuslakivaliokunnalla kädet pystyssä
- Kolumni: Voiko EU:lle käydä niin kuin Neuvostoliitolle?
- Pääkirjoitus: Hallitus pitää maahanmuuttajia työvoimareservinä
- Merkintöjä: Poika, joka karkasi
- Pääkirjoitus: Talous romahtaa ilman luottamusta
- Pääkirjoitus: Epätoivoisia päätöksiä Syyriasta
- Karlsson
- Muut lehdet: Yrttiaho hämmentää vasemmistoliittoa
- Kolumni: Uhkailu ei ole kriittistä keskustelua
- Pääkirjoitus: Tunnelin päässä ei näy vieläkään valoa
- Pääkirjoitus: Ensimmäinen kansalaisaloite oli testi eduskunnalle
- Pääkirjoitus: Kunta-aikataulu murenee



