Vanhusten hoidosta budjetin lihavin riita
Helsingin SanomatKoko hallituksen budjettineuvotteluista eli budjettiriihestä on tulossa tylsänpuoleinen. Mahdollisesti niin tylsä, että se saadaan taas läpi yhdessä päivässä.
Ehdottomasti lihavin riita päähallituspuolueiden eli kokoomuksen ja Sdp:n kesken syntyy niin sanotusta vanhuspalvelulaista. Ei tietenkään niin, että esimerkiksi kokoomus vastustaisi lisäpanostusta vanhusten hoivaan. Kiista syntyy siitä, määritelläänkö säädöstasolla henkilöstön vähimmäismäärä hoidettavaa vanhusta kohden. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) haluaa minimimäärän säädöksiin, kokoomus ei. Kiista ratkaistaneen koko hallituksen budjettineuvotteluissa.
Sekä Sdp että kokoomus haluavat panna hankkeeseen lisää rahaa, mutta puolueet ovat siis eri mieltä siitä, miten rahat käytetään. Kokoomus löytää mielestään parempia kohteita vanhusten palvelun parantamiseksi kuin hoitajien nuppiluvun lisääminen.
Hoitajien vähimmäismääräksi on esitetty puolikas hoitaja ympäri vuorokauden jokaista hoidettavaa kohden. Se tarkoittaisi 700 hoitajan palkkaamista lisää. Kaikkiaan vanhuspalvelulaista arvioidaan koituvan vuodessa 144 miljoonan euron kulut, joista puolet otetaan valtion pussista. Hoitajamäärän lisäämisen osuus kokonaissummasta olisi alkuvaiheessa 28 miljoonaa euroa.
Guzenina-Richardsonin mielestä jo budjetoitu summa riittää myös hoitajien määrän lisäämiseen. Mikäli lakia varten tarvitaan lisää rahaa, Guzenina-Richardson joutunee kaivamaan sen omalta hallinnonalaltaan. Muilta ministereiltä tuskin heruu rahaa peruspalveluministerin maineen pönkittämiseen.
Torstaina näytti siltä, että kokoomus jää kantoineen hallituksessa alakynteen. Henkilöstömäärää säädöksiin kiiruhtivat vaatimaan myös vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Rauhala. Varsinkin kokoomus ja Sdp ovat viime päivinä harjoittaneet asiasta sanallista miekkailua julkisuuteen toimitetuilla tiedotteilla ja puheilla, kiihtyvään tahtiin.
Eniten kokoomusta taitaa kuitenkin kismittää se, että Sdp ja ministeri Guzenina-Richardson ovat viemässä koko vanhuspalvelulain julkisuudessa omiin nimiinsä, toistaiseksi kohtalaisen hyvällä menestyksellä.
Kun Sdp:n eduskuntaryhmä piti toissapäivänä ja eilen kesäkokoustaan Savonlinnassa, sekä puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman nostivat vanhusten palvelujen parantamisen puolueen kärkihankkeeksi budjettiriihessä. Kannanotossaan eduskuntaryhmä asettui odotetusti tukemaan oman ministerinsä vaatimusta henkilöstömitoituksen sitovasta kirjaamisesta lakiin.
Koko vanhuspalvelulain pani alulle edellisessä hallituksessa silloinen peruspalveluministeri, nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok). Edellisen hallituksen aikaan sosiaalidemokraatit istuivat oppositiossa eli katsomossa. Risikko myös etsi vuosi sitten hallitusneuvotteluissa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta ne miljoonat, jotka vanhuspalvelulain toteuttamiseen on toistaiseksi varattu. Siinä urakassa Risikko muun muassa nipisti lääkekorvauksista.
Hallituslähteen mukaan Guzenina-Richardson ei osoittanut minkäänlaista kiinnostuksen merkkiä vanhuspalvelulakiin itse hallitusneuvotteluissa. Kiinnostus heräsi vasta kun ministerisalkut oli jaettu.
Kävi henkilöstömitoitukselle niin tai näin, budjettiriihen jälkeen saamme todennäköisesti kuulla Sdp:n iloitsevan siitä, että he saivat budjettineuvotteluissa läpi tärkeimmän tavoitteensa: vanhusten hoidon parantamisen. Vaikka kukaan ei vastusta itse asiaa.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Blogi: Häähulluus vaanii kolmekymppistä
- Detroit järjestee isoa paukkua NHL:ssä – Rask manasi lahjamaaleja
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Pääkirjoitus: Brittejä kannattaa kuunnella EU-asioissa
- Pääkirjoitus: Eteläranta kokoaa vihdoin yhtenäisen Venäjän-joukkueen
- Pääkirjoitus: Ranska, rakkauden kieli
- Vieraskynä: Yksityisen terveydenhoidon tulisi olla kaikkien oikeus
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Nuorten köyhyys on uhka Suomessakin
- Kolumni: Boris Gleb on tärkeä osa pohjoista mielenmaisemaa
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Pääkirjoitus: Oppisopimus on kelvollinen peruskoulun jälkeinen valinta
- Pääkirjoitus: Jolla kamppailee kuluttajista
- Pääkirjoitus: Kalat kuolivatkin kotinurkilla
- Vieraskynä: Pohjois-Irlannin sovinto kelpaa yhä esimerkiksi
- Muut lehdet: Suomessakin kannattaa olla valppaana
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin
- Pääkirjoitus: Mitä kalliimpi, sen parempi
- Kolumni: Verkottuminen on nyt ulkopolitiikan taikasana
- Kolumni: Muppet Show
- Muut lehdet: Ikäviä piirteitä sukupuolikeskustelussa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen





