Venäjällä siirryttiin viime viikolla presidenttikamppailun kuumaan vaiheeseen, kun televisiossa aloitettiin ehdokkaiden pareittain käymät vaaliväittelyt.

Tosin vaalien todennäköinen voittaja, pääministeri Vladimir Putin, ei pidä arvolleen sopivana osallistua näihin ohjelmiin. Muut neljä ehdokasta joutuvat siis väittelemään erilaisten, enimmäkseen värittömien vara-Putinien kanssa.

Putinin pidättyvyys ei ulotu television muihin ohjelmiin. Uutislähetykset näyttävät hänet päivittäin väsymättömänä, jokaisen tilanteen hallitsevana viranhoitajana. Kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov, yksi Putinin vastaehdokkaista, valitti keskiviikkona duumassa, että Putin on saanut 70 prosenttia siitä lähetysajasta, joka käytetään presidenttiehdokkaista kertomiseen.

Valtakunnalliset, ylhäältä ohjaillut tv-kanavat ovat yhä tärkein tietolähde Putinin vakiintuneille kannattajille. Poliittinen kamppailu ei kuitenkaan enää keskity heihin.

Säilyttääkseen arvovaltansa eli voittaakseen vaalit jo ensimmäisellä kierroksella 4. maaliskuuta Putinin on taisteltava liikkuvista äänestäjistä.

Heistä yhä suurempi osa hankkii tietonsa ja virikkeensä internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Niiden ansiosta Venäjän johtajilla ei enää ole julkisen keskustelun monopolia. Siksi myös vallan monopoli on alkanut näyttää uhatulta.

Vielä 2000-luvun alkupuolella putinilainen sääntely lamautti poliittisen keskustelun. Ulkopoliittisen instituutin torstaina järjestämässä seminaarissa arvioitiin, että tilanne alkoi muuttua pari kolme vuotta sitten, kun netissä innostuttiin korruption ja sananvapauden kaltaisista teemoista.

Uusi mediakulttuuri politisoitui lopullisesti viime syksynä. Silloin Putinin arvostelu kiihtyi hänen presidenttiehdokkuutensa ja duumavaalien vilppiepäilyjen takia.

Suuria protestimarsseja olisi ollut mahdotonta järjestää ilman sosiaalista mediaa. Se on vahvistanut venäläistä kansalaisyhteiskuntaa. Keskustelu- ja tiedonjakoverkostot ovat auttaneet luottamaan tuntemattomiinkin maanmiehiin ja nostaneet esille uudentyyppisiä johtajia.

Kuten Pohjois-Afrikassa havaittiin, sosiaalisella medialla on silti rajansa. Sen avulla syntyy kyllä helposti huimaavan laajalta tuntuva vastustamisen yhteisymmärrys. Poliittisen vallan hankkimiseen tarvitaan silti muutakin.