Venezuelassakin kokeillaan malttia

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Venezuela näytti vuosikymmenen ajan suuntaa oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelulle Latinalaisessa Amerikassa. Monessa alueen maassa kärjistynein vaihe on väistynyt, ja Venezuela näyttäisi vuorostaan seuraavan muiden esimerkkiä.

Presidentti Hugo Chávez ja "21. vuosisadan sosialismi" ovat saamassa ensimmäistä kertaa vastaansa yhdistäytyneen opposition presidentinvaaleissa, jotka on määrä järjestää 7. lokakuuta.

Chávezin haastaja Henrique Capriles Radonski on 39-vuotias juristi, joka sai oikealta vasemmalle ulottuvan opposition avoimessa esivaalissa lähes kaksi kolmasosaa äänistä. Keskustavasemmistolaiseksi ilmoittautuvalla Caprilesilla ei ole yhteyksiä Chávezin kanssa aiemmin vallasta kamppailleisiin vanhoihin ja korruptiosta syytettyihin valtapuolueisiin.

Caprilesilla on uskottavuutta, kun hän sanoo pyrkivänsä suojaamaan etuja, joita Chávez on hankkinut öljytuloilla Venezuelan suurelle köyhälle kansanosalle. Samalla hän kuitenkin sanoo haluavansa purkaa Chávezin vallan maan tärkeimmissä instituutioissa keskuspankista tuomioistuimiin ja opetuslaitokseen.

Chávez on käytännössä valjastanut Venezuelan julkisen vallan ja kansallisen öljy-yhtiön tulot sekä suuren osan tiedotusvälineistä vallankumouksensa edistämiseen. Hän on myös puhdistanut upseerikuntaa vastustajistaan.

Mielipidetiedustelujen mukaan yli puolet venezuelalaisista tukee edelleen Chávezia ennen kaikkea hänen sosiaalisten ohjelmiensa ansiosta.

Samaan aikaan suuri enemmistö venezuelalaisista pitää väkivaltaa maan suurimpana ongelmana. Murhien määrä suhteessa väkilukuun on pääkaupungissa Caracasissa maailman suurimpia. Inflaatio kiihtyy Etelä-Amerikan maista nopeimmin, ja öljyteollisuutta lukuun ottamatta maan talous seisoo.

Yksi ylimääräinen varjo vaalikampanjan yllä on Chávezin terveys. Hän vakuuttaa toipuneensa syövästä, johon hän sai viime vuonna hoitoa Kuubassa.

Mikäli kampanja voidaan käydä odotetulla tavalla, Venezuelassa kilpaillaan tällä kertaa aiempaa selvästi vähemmän ideologialla ja enemmän ihmisten arjen teemoilla. Suuren ja hyvin menestyvän naapurin Brasilian esimerkki kannustaa käytännönläheisempään politiikkaan.

Venezuelalaiset ovat myös tehneet selväksi haluavansa valita johtajansa vaaleilla eikä vallankumouksella.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta