Viipaloitu metropoli ei selviä kasvusta
Helsingin SanomatNykyisen hallituksen suuret uudistukset ovat vaarassa suistua kehäpäätelmään. Kunnat eivät halua ottaa kantaa tulevaan kuntarakenteeseen ennen kuin ne tietävät, miten tulevaisuudessa aiotaan järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut. Sote-uudistusta suunnittelevan työryhmän käytännössä valmis raportti taas lykättiin ryhmän yllätykseksi jatkoajalle, koska aluksi haluttiin selvyys kuntauudistuksen linjauksista.
Kärjistynein asetelma on Helsinkiä ympäröivällä metropolialueella. Yleisesti tunnustetaan, että alue tarvitsee oman, erityisen ratkaisunsa, mutta samalla siihen liittyy eniten poliittista intohimoa, koska kyseessä on myös taistelu rahasta ja vallasta.
Eilen solmu alkoi osittain aueta, kun metropolihallinnon malleja selvittänyt ryhmä sai työnsä valmiiksi ja julkisuuteen. Ryhmäkin päätyi kolmeen malliin, kahteen päävaihtoehtoon ja ryhmän suositukseen. Siitä on vielä pitkä matka päätöksiin, joita seuraavia vaaleja pelkäävät poliitikot olisivat valmiita tekemään.
Ykkössijan selvityshenkilöiltä sai neljän suurkunnan malli, jota täydentäisi vahva metropolihallinto. Toissijainen vaihtoehto on kahden suurkunnan malli. Lisäksi raportissa mainitaan vaihtoehtoisia kuntajakomalleja vahvan metropolihallinnon pariksi, mutta niitä ei suositella.
Keskustelusta on tulossa vilkas, mutta yllättäviä puheenvuoroja tuskin kuullaan. Siksi on hyvä muistaa, miksi metropolialue ei selviä nykyisillä eväillään.
Suuressa osassa Suomea kuntauudistuksen tavoite on auttaa kuntia selviämään peruspalvelujen tuottamisesta. Silloin olennainen kysymys on palveluista vastaavan alueen vähimmäiskoko.
Metropolialueella nykyiset ja nykyistä pienemmätkin kunnat selviäisivät suuresta osasta palveluita. Erityinen vaatimus tuleekin kasvusta. Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana alueelle syntyy 200 000 uutta työpaikkaa. Lisäystä nykyiseen on lähes 30 prosenttia. Vastaavaa kasvua ei nähdä muualla Suomessa. Metropolialueen hallitun kasvun avulla koko maa osallistuu kansainväliseen kilpailuun.
Jo nyt on nähtävissä, mihin nykyinen päätöksentekomalli johtaa tuollaisen kasvun oloissa: pitkiin työmatkoihin, kalliiseen asumiseen ja asuinalueiden eriarvoistumiseen. Maankäyttö, asuminen ja liikenne ovat kokonaisuus, josta pitää ottaa vastuu selvästi nykyistä laajemmalla alueella.
Kumpikin selvitysryhmän esittämä malli on mahdollinen, mutta niiden yhdistelmä olisi surkea. Jos Helsinki, Espoo ja Vantaa yhdessä olisivat tulevan suurkunnan ydin, ne pystyisivät tekemään alueen nykyisten ja tulevien asukkaiden kannalta hyviä ratkaisuja. Samaan voitaisiin päästä myös metropolihallinnolla, jolla on riittävästi valtaa päätöksiin ja niiden toteuttamiseen. Sen sijaan malli, jossa kasvun ytimessä kuntarajoja kaivetaan syvemmälle ja todellisuus maskeerataan näennäisellä metropolihallinnolla, johtaisi kuntalaisten kannalta huonompaan arkeen ja turhaan byrokratiaan.
Riittääkö nykyisen hallituksen rohkeus uudistusten toteuttamiseen? Tähänastinen näyttö jää vielä vajaaksi. Sote-uudistuksessa linjaksi on ilmeisesti valittu Espoon ja Vantaan vahvistaminen itsenäisinä kuntina. Muualla maassa hallitus suhtautuu avoimen torjuvasti kaksitasoisiin hallintoratkaisuihin. Jommastakummasta linjauksesta täytyisi luopua ratkaisun löytämiseksi.
Aiemmissa päätöksissä hallitus on antanut vauraille kehyskunnille mahdollisuuden välttää kuntaliitokset, jos ne vain jaksavat istua selvitystyöryhmien kokoukset läpi. Siksi vahvan metropolihallinnon luominen jää hallitukselle ainoaksi etenemissuunnaksi.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Obama puhuu Berliinissä – seuraa suorana HS.fi:ssä
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen – ministeriö kiistää puoluetaustan vaikutuksen
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Lääkärit: Tero Pitkämäki kisakuntoon kuudessa viikossa
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Obama puhuu Berliinissä – seuraa suorana HS.fi:ssä
- Aseistaunut joukko iski YK:n tiloihin Mogadishussa – 15 kuoli
- Kolme kuoli lantasäiliöön Hollannissa
- Hyttyskesä tulossa – verenimijöitä luultavasti enemmän kuin viime vuonna
- Afgaanihallinto boikotoi neuvotteluja Talebanin kanssa
- HS seurasi John F. Kennedyn vierailua Berliinissä – katso sivut vuodelta 1963
- Maailma syö pian enemmän viljeltyä kuin pyydettyä kalaa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Oppositio kehottaa kuntia jarruttamaan liitoselvityksiä
- Koiranlihafestivaalin vastustus kasvaa Kiinassa
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Kommentti: Hallituksen eväät ovat vähissä
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- Uuden perunan litrahinnassa paljon vaihtelua Video
- Robotti opetettiin tanssimaan Gangnam Styleä Video
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- Obama ja Merkel pitävät yhteisen infon – katso suora lähetys
- Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- Pääkirjoitus: Hallituksen työlistan järjestys on väärä
- Pääkirjoitus: Syyria hallitsee suursäätilaa
- Merkintöjä: Porkkanan vaikutukset
- Pääkirjoitus: Limonadiin piirretty viiva
- MUUT LEHDET: Kumpi on pienempi paha: Nato vai EU?
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Pääkirjoitus: Realismi ei ole ongelmien vähättelyä
- Pääkirjoitus: Länsi etsii muutoksen merkkejä Iranin vaalituloksesta
- Pääkirjoitus: Eurokannoista näkyy pettymys
- Merkintöjä: Tyvestä puuhun noustaan
- MUUT LEHDET: Lisää maahanmuuttajia – ja tervettä järkeä
- Kolumni: Olenko minä riistäjäkuluttaja?
- Pääkirjoitus: Erdogan elvyttää pimeitä perinteitä
- Pääkirjoitus: Kaavavalitusten haitat vähenisivät nopealla käsittelyllä
- Pääkirjoitus: Kenen joukoissa seisoa?
- Vieraskynä: Veroparatiisikeskustelu leimaa yrityksiä syyttä
- Vastaväite: Yliopistojen pääsykoejärjestelmä ei toimi
- Muut lehdet: Perustuslakivaliokunnalla kädet pystyssä
- Kolumni: Voiko EU:lle käydä niin kuin Neuvostoliitolle?
- Pääkirjoitus: Hallitus pitää maahanmuuttajia työvoimareservinä
- Merkintöjä: Poika, joka karkasi
- Pääkirjoitus: Talous romahtaa ilman luottamusta
- Pääkirjoitus: Epätoivoisia päätöksiä Syyriasta
- Karlsson
- Muut lehdet: Yrttiaho hämmentää vasemmistoliittoa
- Kolumni: Uhkailu ei ole kriittistä keskustelua
- Pääkirjoitus: Tunnelin päässä ei näy vieläkään valoa
- Pääkirjoitus: Ensimmäinen kansalaisaloite oli testi eduskunnalle
- Pääkirjoitus: Kunta-aikataulu murenee



