Vuodenvaihdetta leimaa odotus huonommasta, josta ei kuitenkaan vielä ole kouriintuntuvia todistuksia. Viimeksi tämä tunnelma välittyi Elinkeinoelämän keskusliiton julkaisemasta luottamusindikaattorista.

Suomalaisten yritysten suhdanneodotukset ovat vaisut, vaikka dramaattista käännettä ei olekaan koettu eikä sitä oikein vielä osata odottaakaan. Tilastokeskuksen kokoaman kuluttajien luottamusindikaattorin tulos oli samansuuntainen: usko talouteen hiipuu.

Vastaavanlaiset ovat tunnelmat julkisen hallinnon puolella, kaupungeissa ja valtiolla. Verotuloja on kertynyt odotettuakin enemmän, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että muutos huonompaan on edessä.

Päällekkäin on monta murhetta. Ensimmäinen on se, onko maailmantalouden pitkä sykli kääntynyt. Talouden sykleistä aikoinaan väitellyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen entinen johtaja Pekka Korpinen arvioi tutkimuslaitoksen Talous & Yhteiskunta -lehden 40-vuotisjuhlanumerossa (4/2011), että pitkä nousukausi, joka alkoi mahdollisesti 1980-luvun lopussa, on nyt taittumassa. Jos näin on, edessä saattaa olla kymmenien vuosien mittainen hitaan talouskasvun aika.

Seuraava huolenaihe on Euroopan rahaliiton tilanne. Osa euromaista on vajonnut velkakriisiin, ja muu osa rahaliitosta on juuttumassa poliittiseen kriisiin siitä, miten pitkälle euroalueella tulisi soveltaa yhteisvastuun periaatetta. Jokainen yritys saada kriisi hallintaan on toistaiseksi rauhoittanut myrskyn vain hetkellisesti, ja pian kylmät tuulet ovat puhaltaneet kahta voimakkaammin.

Viimeksi Euroopan keskuspankki sai rauhoitetuksi tilanteen tarjoamalla pankeille rajoituksetta kolmen vuoden lainoja. Näin pankkien asema helpottui, mutta pelko luottolamasta kalvaa yhä: pankit kyllä lainasivat keskuspankista lähes 500 miljardia euroa, mutta ne kiikuttivat siitä heti noin 400 miljardia takaisin keskuspankkiin talletuksina.

Velkakriisin seurauksena eri maissa on käynnistetty säästöohjelmia, jotka kuristavat talouden kasvun nollaan ja ovat itse asiassa kääntämässä kansantalouksia taantumaan. Suuri huolenaihe on, että näin ajaudutaan deflaatioon, hintojen alenemiseen tai rahan arvon nousuun. Sen vuoksi esimerkiksi Japanissa julkisen talouden velkataakka on kasvanut bruttokansantuotteeseen suhteutettuna 220 prosenttiin.

Kuristusohjelmista on seurannut julkisen ja yksityisen kulutuksen supistuminen, joka syventää suhdannetaantumaa.

Suomen erityinen ongelma on omien kilpailuedellytystemme heikentyminen. Nokia-klusteri on murentunut, metsäteollisuudessa kone toisensa jälkeen pysäytetään, eikä uusia kansantalouden kasvun moottoreita ole valmiina odottamassa. Pitkään jatkunut nousukausi, tuloerojen kasvu ja edessä olevat julkisen talouden säästöongelmat tekevät aktiivisen elinkeinopolitiikan hyvin vaikeaksi, minkä vuoksi uusien kasvualojen kehitys vaikeutuu entisestään.

Kaiken tämän lisäksi kotitaloudet ovat vielä ylivelkaantuneet. Kotitalouksien velkaantuminen on kasvanut trendinomaisesti koko 2000-luvun ajan ja on jo 108 prosenttia käytettävissä olevista tuloista. Kun asunnon omistavista kotitalouksista puolet on velattomia, se tarkoittaa, että asuntovelkaisten kotitalouksien lyhennykset ja korkokulut ovat tällä alhaisen koron ja pitkien maksuaikojen kaudellakin suuret.

Tulevaisuuden kannalta on selvää, että niin julkista kuin yksityistäkin velkaantumista on vähennettävä. Eri mieltä ollaan kuitenkin siitä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä. Vastakkain ovat säästölinjan ja elvytyksen kannattajat.

Toinen jakolinja näkyy selvimmin Yhdysvalloissa, jossa valtion mahdollisimman vähäistä roolia kannattavat libertaristit kiistelevät vahvempaa valtiota ja valvontaa kannattavien kanssa. Kun pulmat ovat erittäin vaikeita ja monitasoisia, vastaukset tuntuvat kirkastuvan yhä yksinkertaisemmiksi iskulauseiksi.

Viisautta tässä ajassa olisi maltti ja pitkä sihti. Pitäisi pystyä ylläpitämään kysyntää, kylvämään kasvun siemeniä ja pitkällä aikavälillä edistämään julkisen – ja yksityisen – talouden kestävyyttä.

Suomessa ollaan sikäli onnellisemmassa asemassa kuin monessa muussa maassa, että meillä on laajapohjainen hallitus, jolla on mahdollisuus yhdistää eri näkökulmia yhteiseksi kasvu- ja vakauspolitiikaksi. Suomen talous- ja yhteiskuntahistoriassa on nyt tarjolla sankarin paikkoja.