Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsinki ei tarvitse vierasta taidetta

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Helsingin kaupunginhallitus hylkäsi kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esityksen, jonka mukaan päätöksenteko mahdollisesta Guggenheimin museosta pilkottaisiin useisiin vaiheisiin. Pajunen esitti, että päätöksenteko museohankkeesta pilkottaisiin kolmeen osaan: museota pyörittävän säätiön perustamiseen ja kansainväliseen arkkitehtikilpailuun, päätöksentekoon museon rakentamisesta sekä museon käyttöönottoon.

Nyt kaupunginhallitus hylkäsi esityksen vihreiden, sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten äänin. Kokoomuksen ja ruotsalaisen kansanpuolueen edustajat olisivat halunneet viedä hankkeen kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Ajatus kansainväliseen Guggenheim-verkostoon kuuluvan taidemuseon perustamisesta ja rakentamisesta Helsinkiin ei koskaan saavuttanut suurta suosiota. Hanketta vastaan asettui laaja rintama. Sitä vastustivat ne, jotka vierastavat kaikkea ulkomaista, ne, jotka pelkäävät, että kaupungin peruspalveluihin tarvittavaa rahaa törsätään turhuuteen, ne, jotka vierastavat Amerikkaa ja kaikkea Amerikasta lähtöisin olevaa, sekä ne, jotka pelkäävät, että kansainvälinen taidemuseo veisi määrärahoja muilta täällä jo toimivilta museoilta ja ylipäätään suomalaiselta kuvataiteelta.

Guggenheimin vastustusta vahvisti ehkä sekin, että museohanke tuli vuosi sitten tammikuussa julkisuuteen suurena uutisena ilman minkäänlaista ennakkokeskustelua. Useimmille suomalaisille Guggenheimin museot ovat vieraita. Siksi käsitys siitä, mikä on Guggenheim ja sen merkitys, syntyi muutaman kärjekkään puheenvuoron perusteella.

Guggenheimin säätiön tarkoitusperistä ja toiminnan laadusta lähti nopeasti liikkeelle hyvin mustavalkoinen kuva. Kerrottiin, että Guggenheimin säätiö kauppaa museolisenssiään lähes kaikille mahdollisille tahoille ja että lähes kaikkialla hankkeet ovat kaatuneet.

Nykyisen Guggenheimin säätiön todellisuus saattaa kuitenkin olla juuri päinvastainen. Edellisen johtajan aikana säätiö yritti innokkaasti laajentua ja saada rakenteille museohankkeita eri puolilla, mutta johtajanvaihdoksen jälkeen uusi johto on päinvastoin ollut Guggenheim-verkoston laajennussuunnitelmissa erittäin varovainen. Itse asiassa Helsinki lienee nykyisen johtajan Richard Armstrongin ensimmäinen vakava yritys laajentaa Guggenheim-verkostoa.

Säätiö myös ilmeisen aidosti – mutta väärin perustein – kuvitteli, että Suomella ja suomalaisilla olisi ollut merkittävästi annettavaa kansainväliselle museoverkostolle.

Euroopassa ja Suomessa eletään nyt kovia ja luultavasti vain kovenevia aikoja. Lähes päivittäin saamme uutisia menetetyistä työpaikoista ja suljettavista tehtaista tai toimistoista, eikä uusia työpaikkoja tai investointeja juuri tule tilalle.

Yhtäkkiä menestyksemme edellytykset ovat olennaisesti muuttuneet. Se heijastuu myös Suomen henkiseen ilmapiiriin. Meistä on tullut epäluuloisia ja varovaisia. Guggenheimin vastustus liittyy tähän henkiseen murrokseen.

Mutta Suomen historia osoittaa toisenkin tien. Taloudelliseen kasvuun sekä tieteiden tai taiteiden menestykseen on Suomessa lähes aina liittynyt se, että olemme osanneet tarttua tilaisuuksiin, olemme ottaneet vastaan vieraita vaikutteita ja ottaneet niistä oppia. Suomen nousu maailman vauraimpien ja onnellisimpien maiden joukkoon on kertomus yhteyksien rakentamisesta ja keskinäisestä luottamuksesta.

Nyt tuntuu, että nämä molemmat ovat heikkeneviä trendejä

Guggenheimin säätiölle Helsingin nyt antamat rukkaset ovat tietenkin valitettava ja nolo asia. Guggenheimin kautta muutkin kansainväliset verkostot saivat oppia, että Suomeen ei kannata yrittää tulla.

Samaan aikaan kansainvälinen taidemaailma verkottuu. Alan suurten toimijoiden ympärille rakentuu verkostoja, joita pitkin kulkevat monet suurinta kiinnostusta herättävistä näyttelyistä. Helsinkiin ne eivät eksy, mutta ehkä lähialueen jokin toinen metropoli pääsee osalliseksi näistä verkostoista.

On tärkeätä, että Guggenheim-kiista ei johda yleisempään taidevihamielisyyteen. Jotkut merkittävätkin taidepiirit liittoutuivat Guggenheim-keskustelussa sellaisten ryhmien kanssa, jotka eivät todennäköisesti halua julkista rahaa juuri minkäänlaiseen taiteeseen. Toivottavasti tämä kaiken uuden ja vieraan viha ei saanut keskustelusta lisää voimaa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat