Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään

Pääkirjoitus
 
Elina Grundström
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Miksi vuonna 1982 kuollut pitkäpiimäinen kirjailija on noussut suomalaisen äärioikeiston maskotiksi?

Ayn Randissa ei ole ajankohtaista hänen hutera talouspoliittinen ajattelunsa vaan hänen kirjoissaan kohiseva tunnemaisema. Se on viime vuosisadan alkupuolen taustamusiikki: totalitarismin nousun ja suursotien kumu. Sama epämääräisellä tavalla pelottava äänimaisema humisee Suomessa juuri nyt.

Rand vetoaa suomalaisiin, koska hän oli naapurintyttö Pietarista. Randin äärioikeistolainen ajattelu juontaa juurensa katkerista kokemuksista vallankumousajalta, jolloin apteekkariperhe menetti omaisuutensa ja perheen lahjakas opiskelijatytär ilmaisunvapautensa.

Toinenkin samaan aikaan Pietarin katuja kulkenut taiteilija on noussut Suomessa ajankohtaiseksi. Runoilija Anna Ahmatova innoittaa suomalaisia teatterintekijöitä ja taiteilijoita.

Ahmatova jäi Leningradiin, vaikka olisi Randin tapaan voinut paeta maasta. Hänestä tuli Stalinin ajan vainojen vahva todistaja.

Kolmas diktatuureja tutkinut saman aikakauden nainen oli kotoisin Saksasta. Filosofi Hannah Arendtin teos Totalitarismin synty käännettiin suomeksi vasta kaksi vuotta sitten, mutta se on saavuttanut paljon vastakaikua akateemisissa piireissä.

Rand, Ahmatova ja Arendt olivat poliittisilta näkemyksiltään hyvin erilaisia, mutta heille oli yhteistä herkkyys asioille, jotka eivät olleet normaaleja. Arendt käsittelee kirjassaan juuri sitä, miten totalitarismi pääsee kehittymään, kun ihmiset kuvittelevat pienet yksittäiset muutokset osaksi arkielämää.

Nyt on Annojen aika.

Suomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään.

Miljoonalle reserviläiselle lähetetään kirje heidän sodanaikaisesta sijoituspaikastaan. Poliitikot vakuuttavat, että ajoitus on sattumaa.

Uuden hallitusohjelman mukaan kouluissa lisätään liikuntaa niin, että sitä on tunti päivässä. Tätä ei perustella.

Hallitusohjelmassa luvataan myös käynnistää uusien sota-alusten ja Horneteja korvaavien hävittäjien hankinnat. Toimittaja Matti Virtanen arvioi (Talouselämä 22. 5.), että hallitusneuvotteluissa sovitut asehankinnat tulevat maksamaan noin kymmenen miljardia euroa. Summa on yhtä suuri kuin hallituksen kymmenen vuoden säästötavoite.

Hufvudstadsbladet tiivisti hallitusohjelman: "Militären och polisen får barnens pengar" (28. 5.). Armeija ja poliisi saavat lasten rahat.

Ja sokerina pohjalla: kansalaisia kielletään kovin äänenpainoin arvostelemasta budjettileikkauksia. Asiallinenkin kritiikki leimataan "marinaksi" ja "ininäksi".

Onko tällainen normaalia? Ei.

Voi kysyä, onko tämä ennemminkin sotaan valmistautuva kuin kansantaloutta tasapainottava hallitus?

Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä.

Samaan aikaan päättäjät vakuuttavat, että heillä on "yhteinen tilannekuva" eli täsmälleen sama käsitys Suomen ongelmista. Tämäkin kuulostaa enemmän poikkeustilalta kuin normaalilta pohjoismaiselta demokratialta.

Historia ei välttämättä toista itseään, mutta jotain outoa täällä nyt tapahtuu. Sen vuoksi Aynit, Annat ja Hannahit ovat nousseet Suomessa esiin samanaikaisesti, vaikka he edustavat näennäisesti hyvin erilaisia poliittisia näkemyksiä.

Tällainen aika vaatii herkkyyttä. Sitä on usein taiteilijoilla, toisinajattelijoilla ja ehkä myös naisilla enemmän kuin miehillä. Ylipäänsä ihmisillä, joilla on tavanomaista suurempi kyky kyseenalaistaa komentokulttuuria ja virallisia totuuksia.

Silloin kun useimmat ovat kuin sammakoita keittokattilassa ja hyväksyvät hitaan lämpötilan nousun, nämä ihmiset huomaavat että jotain on tekeillä ja haluavat hypätä pois.

Pahinta mitä voi tapahtua on, että reagoimme Venäjällä nousevaan totalitarismiin rajoittamalla omaa vapauttamme. Historia arvostaa eniten niitä, jotka aistivat mitä tapahtuu, puolustavat loppuun asti rauhaa, väkivallatonta vastarintaa, demokratiaa ja ilmaisunvapautta.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja
tietokirjailija.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat