Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

EU käy kauppaa vapaakaupasta

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Euroopan unionin toimintaa seuraavilla on toisinaan perspektiiviharha: he olettavat, että sovittu ja kirjattu on tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti. Euroopan keskuspankin keinot eivät ole ihan ”tavanomaisia”, Kreikkaa autettiin, vaikka ei pitänyt, ja rahaliittoa on puolustettu keinoilla, joita kymmenkunta vuotta sitten ei olisi pidetty täysin sääntöjen mukaisina.

Sama mutkia oikova lähestymistapa on käytössä taas, kun EU askaroi Turkin ja Kiinan kanssa. Eurooppaan tulevien pakolaisten määrän vähentämistä toivova EU on kertonut, että jos Turkki alkaa vartioida rajojaan tarkemmin ja pitää saapuneita alueellaan, maa saa rahaa ja sen EU-jäsenyysneuvotteluja vauhditetaan. Turkki ei ole lähelläkään niitä kriteerejä, joita EU on asettanut unioniin hyväksyttävälle maalle. Talous on Turkissa kohtalaisen markkinaehtoista, mutta presidentti Recep Tayyip Erdoğanin valtakauden aikana maa on vain etääntynyt ihmisoikeuksien ja demokratian kriteereistä.

EU-komissio pohtii keskiviikkona, pitäisikö Kiinalle myöntää markkinatalousstatus ennen vuoden loppua. Komission asiantuntijat puolsivat tätä muutama kuukausi sitten. Asia ajankohtaistui sen vuoksi, että Kiina pääsi Maailman vapaakauppajärjestö WTO:n jäseneksi vuonna 2001. Tuolloin Kiinalle hahmoteltiin 15 vuoden siirtymäaika täyteen markkinatalousasemaan. Tämän aseman saavuttaminen tarkoittaisi muun muassa sitä, että kiinalaisen tuonnin rajoittaminen polkumyyntitulleilla olisi nykyistä hankalampaa. Markkinatalousmaan vientituotteen ”oikeaa” hintaa haettaisiin tutkimalla hintoja ja kustannuksia kotimarkkinoilla. Ei-markkinatalousmaan hintavertailua tehtäisiin vientimarkkinoiden hintoihin.

Kiinan tuontia Eurooppaan on rajoitettu monta kertaa sillä perusteella, että tuotteita on tullut myyntiin ”liian halvalla” – hinnoilla, joihin tuotteiden ostajamaissa ei päästä muutoin kuin tarjoamalla tuottajille suuria ja markkinoita vääristäviä tukia. Rajoituksia on asetettu muun muassa aurinkopaneeleille ja teräkselle.

Kiina on tulkinnut, että 15 vuoden siirtymäaika tarkoittaa automaattista siirtymistä uuteen statukseen ajan päättyessä. Automaattisuudesta on muitakin tulkintoja. Osa kauppasäädäntöä tuntevista tulkitsee siirtymäajan tarkoittavan, että sen aikana Kiinan olisi pystyttävä osoittamaan, että se todella toimii markkinatalouden tavoin.

Kiinan markkinatalousasemasta voi tulla iso vapaakauppakiista. Osa EU-maista suhtautuu suopeasti Kiinan uuden statuksen vahvistamiseen. Näissä maissa kiinalaiset halpatuotteet eivät suuremmin syrjäytä kotimaista tuotantoa ja työtä. Tällöin eduksi lasketaan kuluttajien ostovoiman kasvu ja se mahdollisuus, että Kiina vastavuoroisesti avaisi omia markkinoitaan.

Osa maista on suoraan Kiinan tuonnin tulilinjalla. Lisäksi Yhdysvallat jarruttaa, koska se näkee ratkaisuun liittyvän myös globaalia valtapolitiikkaa. Maiden kantoja sotkevat teollisuuden risteävät intressit. Esimerkiksi Suomi voisi puoltaa kasvavaa Kiinan tuontia, mutta suomalainen terästeollisuus ei.

Puritaaninen tulkinta on tietysti se, että vaikka Kiinan talous on modernisoitunut nopeasti, se ei ole tämänkään vuoden päätyessä aito markkinatalous. Kiinan valtio ohjaa, valitsee ja tukee edelleen tavalla, joka on ulkopuolisille läpinäkymätöntä.

EU:lle tilanne on kuitenkin sama kuin Turkin kanssa – koska unioni tarvitsee kipeästi lisää talousyhteistyötä Kiinan kanssa, vientiä Kiinaan ja kiinalaisia investointeja, statusta tullaan ajamaan suurella luovuudella eteenpäin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat