Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Professori: Katupartiot ovat heikon valtion merkki

Omankädenoikeuden käytön kynnys laskee, elleivät viranomaiset kykene turvaamaan järjestystä, kirjoittaa ympäristöpolitiikan professori Pertti Rannikko Vieraskynä-kolumnissaan.

Pääkirjoitus
 
Pertti Rannikko
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/f7ad385f0dedc23c96e907ac9ae6caa94a489e6f-odinit.jpg
Katupartiot kuohuttavat Suomessa - Vääksyn partio karttaa ääriaineksia
HSTV käy läpi, mitä kaikkia katupartioita Suomessa liikkuu. Osa niistä nojaa ääriliikkeisiin, osa ei halua olla niiden kanssa tekemisissä. Yksi jälkimmäistä mallia olevista on Asikkalan Turva ry.

Suomessa on käyty sekavaa keskustelua katupartioista ja omankädenoikeudesta. Keskustelu on rajoittunut lähinnä Suomessa nyt ajankohtaiseen pakolaiskysymykseen, eikä asiaa ole pohdittu laajemmin.

Vapaaehtoistoiminnan lisäämisestä järjestyksenpidossa on keskusteltu aiemminkin. Joulukuussa 2012 edellinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero esitti blogissaan, että Suomessa selvitettäisiin mahdollisuutta käyttää vapaaehtoisia poliisin apuna. ”Suomeen tällainen yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen sopisi paremmin kuin hyvin, erityisesti haja-alueille tarvitaan uudenlaista ajattelua”, hän kirjoitti.

Paateron esitys ei ollut irrallinen päähänpisto, vaan se edusti yhä yleisemmäksi muuttunutta ajattelutapaa. Vastuuta ja ongelmien ratkaisemista on haluttu jo pitkään ja enenevässä määrin siirtää yhteisöille ja kansalaisille. Kansallisvaltion kykyä käyttää valtaa rajojensa sisällä on 1990-luvulta lähtien kaventanut yhtäältä EU:n, suuryritysten sekä muiden kansainvälisten ja monikansallisten toimijoiden vallan kasvu, toisaalta julkisen sektorin supistamista vaativan uusliberaalin ajattelun leviäminen.

Pertti Rannikko toimii ympäristöpolitiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa.
Pertti Rannikko toimii ympäristöpolitiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa.

Suomen kaltaisissa moderneissa yhteiskunnissa oikeuden käyttö ja oikeusnormien valvonta on annettu poliisin, hallintokoneiston ja tuomioistuimen tehtäväksi.

Parin viime vuosikymmenen aikana järjestystä ovat alkaneet yhä useammin valvoa myös yksityiset vartiointiliikkeet. Vartiointiliikkeiden toiminta on luvanvaraista, ja sitä valvovat viranomaiset. Vartiointiliikkeiden vartijoilla pitää olla koulutus ja poliisilta saatu lupa.

Katupartiot sen sijaan toimivat ilman muodollista asemaa, virallisen järjestelmän ulkopuolella. Katupartioiden toimintaa eivät välttämättä ohjaa yhteiskunnan yleiset tavoitteet ja julkilausutut periaatteet.

Järjestyksenpidossa on kyse myös vallankäytöstä ja yhteiskuntaryhmien välisistä suhteista. Järjestystä voidaan ruveta puolustamaan toisten tahdon vastaisesti ilman viranomaisten myötävaikutusta.

Jos omankädenoikeuteen turvautuvat kokevat, että heitä tai heidän yhteisöään on kohdeltu väärin, tässä joukossa omankädenoikeuden käyttöä voidaan pitää moraalisesti perusteltuna ja oikeutettuna, jopa velvollisuutena. Tällainen ”itseapu” oli tavanomaista perinteisissä yhteiskunnissa, mutta myös moderneissa yhteiskunnissa sitä käytetään oikeuden hankkimiseen.

Rikollisuuden tutkimuksessa tähdennetään, että oikeuden ottamista omiin käsiin tapahtuu erityisesti silloin, kun valtion keinot kontrolloida alueita ja järjestystä ovat riittämättömät. Monet kehittyneet valtiot ovat nykyään kyvyttömiä pitämään yllä lakia ja järjestystä yhtä tarkasti kuin viime vuosisadalla. Omankädenoikeuden käytön yleistyminen liittyy siten vallan ja valtiokoneiston heikkenemiseen.

Tuore kotimainen esimerkki omankädenoikeudesta on suden salametsästys. Salametsästys yleistyi susien esiintymisalueilla vuosituhannen alussa, kun sudet tappoivat karjaa ja koiria sekä aiheuttivat yleistä turvattomuutta.

Valtiovalta ja riistahallinto eivät juuri puuttuneet susien aiheuttamiin ongelmiin. Valtion kyky harjoittaa omaa petopolitiikkaa oli heikentynyt, kun merkittävä osa määräysvallasta siirtyi Euroopan unionille. Kun virkakoneisto ei reagoinut ihmisten vetoomuksiin, susien esiintymisalueilla turhauduttiin ja jotkut ottivat oikeuden omiin käsiinsä. Salametsästyksestä kehittyi epävirallinen käytäntö, jolla susipolitiikkaa hoidettiin paikallisesti.

Suden salametsästyksen yleistymiseen vaikutti myös se, että valtiovalta, viranomaiset ja metsästysjärjestöt suhtautuivat ilmiöön ristiriitaisesti. Kun ote viime vuonna terävöityi uuden susikannan hoitosuunnitelman sekä poliisin ja alan järjestöjen aktivoitumisen seurauksena, salametsästyksen vähenemisestä on jo alkanut näkyä merkkejä.

Katupartioihin ja suden salametsästykseen suhtautumisessa on yhtymäkohtia.

Viime aikoina viranomaiset ja ministerit ovat antaneet hyvin ristiriitaisia lausuntoja katupartioiden laillisuudesta ja tarpeellisuudesta. Katupartioihin on ollut vaikea muodostaa periaatteellista kantaa, joten niihin suhtaudutaan tapauskohtaisesti.

Vahva valtio pystyisi ylläpitämään järjestystä ja kansalaisten turvallisuutta ilman katupartioita ja niihin liittyvää riskiä omankädenoikeuden käytön yleistymisestä.

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan professori Itä-Suomen yliopistossa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat