Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vihapuhe-ilmiöllä on vahva linkki sosiaalisen median kasvuun

Yksi viharyöppyjen kohteeksi joutuva jättää ajoittain viestinsä lukematta, toisen pitää lähteä säännöllisesti ulkomaille päästäkseen irti pelosta, kirjoittaa Anna-Liina Kauhanen kolumnissaan.

Pääkirjoitus
 
Anna-Liina Kauhanen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n talouden ja politiikan toimittaja.

Vaikka vihapuhe olisi miten vaikeasti määriteltävissä, sen tunnistaa, kun se osuu kohdalle.

Pelottavatko viestit, joissa uhkaillaan raiskauksella tai väkivallalla? Totta kai. Onko vihapuheella vaikutusta? Usein on. Entä voiko vihapuheeseen valmistautua? Voi, kertovat sen kokeneet.

Vihapuhetta on ollut toki aina, mutta ilmiöllä on vahva linkki sosiaalisen median kasvuun. Vihapuhetta värittää nyt rasismi, mutta tyypillistä sille on myös nais- ja homoviha. Ja vaikka vihapuhetta saavat niskaansa eritoten maahanmuuttoa tai tasa-arvokysymyksiä julkisesti työssään käsittelevät toimittajat ja poliitikot, siltä ei ole suojassa oikeastaan kukaan.

Vuonna 2014 tehdyssä kyselyssä enemmistö ruotsalaisista pelkäsi joutuvansa verkkovihan kohteeksi. Suomessa yksi mittari vihapuheen määrälle on, että poliisi on saanut kuuden viime kuukauden aikana 13 831 nettivinkkiä verkossa olevasta epäilyttävästä aineistosta (HS 10.1.). Vinkeistä 4 600 koski rasistisia rikoksia tai ihmisvihaa.

Vihapuheen uhriksi voi joutua niin maahanmuuttaja, tutkija, blogin pitäjä kuin Suomen Punainen Ristikin. Jopa yritysten täytyy varautua siihen. Kun ulkoiluvaatevalmistaja Stormberg lahjoitti syyrialaispakolaisten avuksi rahaa, se joutui vihavyöryyn, kirjoittaa kansainvälisen sananvapausjärjestön Penin Norjan-osaston puheenjohtaja Carl Morten Iversen pohjoismaisten mediatutkijoiden Nordicom-Information-lehdessä.

Jos haluaa kuvan vihapuheen yhteiskunnallisista syistä ja seurauksista, tarjolla on mielenkiintoista luettavaa. Nordicom-Information-lehden uusimman numeron teemana on vihapuhe. Lukulistalle voi nostaa myös Riku Neuvosen toimittaman Vihapuhe Suomessa -kirjan. Se käy läpi vihapuhetta suomalaisen lainsäädännön näkökulmasta.

Viime kuukausina on nähty monta esimerkkiä siitä, että vihapuhe vaikuttaa politiikkaan ja julkiseen keskusteluun. Muun muassa sen raja, mitä maahanmuuttajista saa julkisessa keskustelussa sanoa, on Suomessa siirtynyt.

Sananvapauden ja vihapuheen rajoja testaavat julkisesti kansanedustajat, kirjoittavat Carl-Gustav Lindén ja Lina Laurent Nordicom-Informationissa. Etenkin perussuomalaisissa on toimijoita, jotka ovat monin tavoin osallistuneet vihapuheen normalisointiin. Yksi Lindénin ja Laurentin käsittelemä esimerkki on perussuomalaisten puoluetoimiston työntekijän Matti Putkosen syksyllä esittämä musta lista henkilöistä, joiden Putkonen katsoi pitävän yllä keskustelua perussuomalaisten kytköksistä natsismiin ja rasismiin.

Mediatutkijoiden artikkeleista piirtyy karu kuva vihapuheen syistä, sen sukupuolittumisesta, seurauksista ja vihapuheen tuottajista.

Ilmiön vakavuutta kuvaa hyvin se, että vihapuhetta on lähestyttävä myös siitä näkökulmasta, miten jatkuvasta vihasta selviää.

Rebecka Bohlinin haastattelemat ruotsalaistoimittajat korostavat, että vihapuheen kohteiden pitää puhua uhkailusta, varsinkin, jos he toimivat julkisissa rooleissa.

On selvää, että nimettömän lähettäjän kidutus- tai raiskausfantasiat vaikuttavat mielialaan ja rajoittavat arkea, toimittajat kertovat.

”Masennun, järkytyn, sulkeudun”, kertoo jatkuvasti vihaviestejä saava ruotsalaistoimittaja Åsa Linderborg.

”Vihan kohteeksi joutuminen saa minut aina tuntemaan itseni hyvin yksinäiseksi, vaikka sitä tapahtuu koko ajan. Voi pohtia, miksi niin harva nainen kirjoittaa väkivaltaisesta äärioikeistosta. Uskon sen johtuvan siitä, että he pelkäävät.”

Koska uhkailu ei aina jää vain uhkailuksi, vihapuhe voi tarkoittaa henkivartijoita, hälytyslaitteita ja kameravalvontaa.

Parhaiten selviävät ne, jotka ovat varautuneet vihapuheeseen. Tärkeää on työyhteisön tuki ja se, että työstä voi irrottautua riittävästi.

Yksi kertoo pahimpien vihavyöryjen kestävän kolmisen viikkoa. Sen ajan hän pysyy pois sosiaalisesta mediasta ja jopa sähköpostista. Toinen lähtee säännöllisesti lomalle ulkomaille päästäkseen irti pelosta.

Vihapuhetta vastaan pitää nousta, kuuluu viesti.

Vaikka vinkit vihapuheesta selviämiseksi ovat tervetulleita, ne eivät kerro, miten vihapuhe kitketään.

Vihapuhe on yhteiskunnallinen ongelma, joka on nyt siinä mitassa, että se vaatii toimia viranomaisilta, poliitikoilta, toimittajilta ja tutkijoilta. Vaieta siitä ei saa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat