Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hallituksen ykkösministerit kohottavat profiilejaan

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Kun Juha Sipilän (kesk) hallitus aloitti, kolmen hallituspuolueen puheenjohtajat ylistivät yksituumaisuuttaan. ”Me olemme yhtä joukkuetta”, kuului arvio.

Enää joukkue ei pelaa aivan saumattomasti yhteen. Viime viikolla perussuomalaisten puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini oli julkisuudessa nokikkain ensin kokoomuksen puheenjohtajan ja valtiovarainministerin Alexander Stubbin kanssa EU:n ja Puolan suhteista, sitten sisäministeri Petteri Orpon (kok) kanssa maahanmuuttajien työllistämisestä.

Orpo ehdotti (HS 16.1.), että maahanmuuttajia yritettäisiin työllistää vaikka palkoista tinkimällä. Soini vastasi samana päivänä. Hänen mukaansa maahanmuuttajat on saatava töihin, muttei suomalaisten työehtoja ja palkkoja polkemalla.

Maahanmuuttajien työllistäminen on kimurantti ongelma. Suomalainen palkkataso on nykyään monille kynnys, joka estää ensimmäisen työpaikan saannin.

Maahanmuuttajiin kohdistetussa palkka-alessa on taas se vaara, että työ teetetään sillä, joka sen halvimmalla tekee.

Tämä on duunarin peruspelko, jonka Soini on vaistonnut. Hän haluaa pitää kiinni niistä työväenmiehistä ja -naisista, jotka vielä ovat perussuomalaisten kannattajia.

Soini vetosi työmarkkinajärjestöihin, että ne saisivat aikaan niin sanotun yhteiskuntasopimuksen. Palkansaajat vastustavat jyrkästi hallituksen kaavailemia työehtojen heikennyksiä.

Samaan aikaan myös Stubb patisti Ylen haastattelussa työmarkkinajärjestöjä sopimukseen. Hän varoitti budjetin lisäleikkauksista. Kokoomuslaiset arvostavat tiukkaa taloudenpitoa.

Hallitus tavoittelee ohjelmassaan velkaantumisen taittamista suhteessa bruttokansantuotteeseen vaalikauden loppuun mennessä. Työllisyysaste pitäisi nostaa 72 prosenttiin ja työpaikkoja syntyä 110 000 lisää. Nyt pikemminkin etäännytään tavoitteesta.

Hallituksen ykkösministerien profiloituminen on seurausta sekä perussuomalaisten kannatuksen romahtamisesta että Stubbin henkilökohtaisen suosion alamäestä. Profiilinkohotuksia on luvassa lisää, ellei talouden suunta oikene.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat