Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ajokoiran näköisestä johtajasta tuli ihanne

Ulkonäkö on nykyisin johtajan uskottavuuden mitta. Ilmiön seuraukset voivat olla arvaamattomia.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Nykyisillä työmarkkinoilla pätevyys johtajan tehtäviin määritellään osaamisen ja tulosten ohella ulkonäön perusteella.

Urallaan eteenpäin pyrkivät miehet ja naiset ovat uudenlaisen arvioinnin kohteena. Erityisesti monille miehille voi tulla yllätyksenä se, että heidän kykyjään arvioidaan myös ulkonäön, esiintymisen ja elämäntyylin pohjalta.

Johtajan ulkonäöstä on tullut yrityksille ja muille organisaatioille strateginen kysymys. Se, miltä johtaminen näyttää, tuntuu olevan yhtä tärkeää kuin se, mitä johtamisen avulla saadaan aikaiseksi.

Johtajan on näytettävä ”ajokoiralta”: nuorekkaalta, sopusuhtaiselta ja atleettiselta. Hänen tulee säteillä energiaa, kestävyyttä ja elämänhallintaa – ja viihtyä parrasvaloissa.

Nuorekkaan, sopusuhtaisen ja atleettisen johtajan ajatellaan liikkuvan aktiivisesti, syövän viisaasti ja nukkuvan hyvin. Ajokoiralta näyttävän johtajan uskotaan viestivän terveestä ja kurinalaisesta elämäntavasta.

Oikeanlaisen ulkonäön ja elämäntavan tulkitaan kertovan johtajan itsekurista ja kyvystä pitää itsestään huolta. Johtaja viestii ulkonäöllään siitä, että hän pystyy pitämään huolen myös muista.

Sopivana pidetty ulkonäkö on nykyisin uskottavuuden mitta. Rekrytoijat olettavat, että ajokoiralta näyttävä johtaja tartuttaa energiaa ja asennetta myös muihin ja saa siten heidät innostumaan ja kukoistamaan.

Johtajan pitää nykyisin myös näkyä ja kerätä huomiota. Tämä lisää painetta rekrytoida johtajia, jotka näyttävät hyvältä parrasvaloissa. Monesta mediasta tuttu logiikka tarttuu: johtajat ovat entistä kiinnostuneempia siitä, mitä mieltä muut ovat heidän ulkonäöstään ja esiintymisestään.

Teknologinen kehitys kiihdyttää johtajan ulkonäön ja esiintymisen merkitystä. Oman kehon eri toimintojen mittaaminen etenee uusiin sfääreihin – ja mittaustuloksia jakamalla ja vertailemalla fyysisyydestä tehdään yhä suurempi numero.

On hienoa, että johtajat pitävät itsestään huolta. Johtajan työ kuormittaa sekä henkisesti että fyysisesti. Työ on nykyisin niin raskasta, että huonokuntoinen ei siinä pärjää.

Monet uudet tuulet johtajien esiintymisessä ovat tervetulleita. Nykybisneksessä ei ole aikaa pitkille lounaille ja kohmeloisille päätöksentekijöille.

Oikeanlaisen ulkonäön ja elämäntyylin seuraaminen voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin. Ollaan vaarallisilla vesillä, kun aletaan oikeasti uskoa, että ihmisen ulkonäöllä ja elämäntavoilla on suoria yhteyksiä henkiseen kapasiteettiin ja suorituskykyyn.

Todellisuudessa yhteydet ovat paljon monimutkaisempia. Ihminen voi olla hyväkuntoinen, vaikka hän ei näyttäisi nuorekkaalta, sopusuhtaiselta ja atleettiselta. Johtajakin voi tehdä erinomaista tulosta, vaikka hän ei harjoittelisi kuin huippu-urheilija.

Johtajan muotti kuitenkin kaventuu koko ajan. Ulkonäön korostamisesta tulee itseään ruokkiva kehä: kaikki menestyjät alkavat näyttää samalta, elävät samanlaista elämää ja käyttäytyvät samalla tavoin. Kun yhä useampi johtaja on atleettinen ajokoira, on yhä vaikeampi olla erilainen ja silti uskottava.

Terveistä elämäntavoista intoileva johtaja kääntää kärkkäästi peilin myös muihin. Seuraukset saattavat olla arvaamattomia, kun johtaja arvioi ja arvottaa ihmisiä ulkonäön ja esiintymisen pohjalta. Niistä, jotka eivät miellytä silmää ja jotka eivät näytä pitävän itsestään huolta, voi tulla silmätikkuja.

Kauhuskenaariossa mahdollisuuksia saavat vain ne, jotka ovat valmiita menemään riittävän pitkälle kehittääkseen ulkonäköään toivottuun suuntaan. Pätevyyden ehto on, että liikkuu, syö ja nukkuu oikein – ja niin, että se näkyy. Pätevyys korvautuu salakavalasti sopivuudella.

Tämä kaikki herättää perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Mihin rajat vedetään? Kuka saa vetää rajat ja millä perusteella? Kuinka paljon työnantaja voi puuttua ihmisten elämään ja yksityisiin valintoihin?

Ulkonäkö korostuu liikaa johtajien pätevyyden arvioinnissa. Sen vuoksi voi tapahtua arveluttaviakin asioita.

Janne Tienari ja Susan Meriläinen

Tienari on professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella ja Meriläinen on Lapin yliopiston johtamisen professori. Heidän ensi viikolla ilmestyvä kirjansa käsittelee johtajien ulkonäkö- ja esiintymisvaatimuksia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat