Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vanhat virheet alkavat tuoksua rakentamisessa

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Kun valtioneuvosto käynnisti vuonna 2009 Kosteus- ja hometalkoot -toimintaohjelman, päämäärä oli kunnianhimoinen. Ohjelman tavoite oli, että rakentamisen ja kiinteistönpidon koko ketju saadaan kuntoon – tai ainakin kuntoutus alulle.

Tavoite oli kova ihan syystäkin, sillä suomalaisten varallisuus on kiinni rakennuksissa. Sairaat rakennukset syövät varallisuutta ja käyttäjiensä terveyttä, mikä tuottaa lisälaskun.

Ohjelma päättyi vuodenvaihteessa. Ohjeita ja neuvoja syntyi, ja ongelma sai ansaitsemaansa huomiota. Silti sairaita rakennuksia löytyy edelleen, ja niitä myös tehdään koko ajan lisää.

Osittain tätä selittää historian taakka – viive. 1960- ja 1970-luvuilla tehtiin monia rakennuksia tavoilla, joita nyt pidetään kosteudenhallinnan kannalta virheellisinä. Materiaalit ovat lopulta vanhentuneet ja korjaukset ovat viivästyneet. Remontteja on tehty puutteellisesti. Joskus niinkin, että vanha, passiivisena pysytellyt virhe on herännyt korjauksen – esimerkiksi uuden koneellisen ilmanvaihdon – vuoksi eloon. Tilanne näkyy nyt kasvavana kosteusongelmana.

Ehkä jotain kuitenkin muuttuu. Rakentamisalaa tuntevat kertovat, että tilaajat ja tekijät ovat muutaman viime vuoden aikana alkaneet ottaa kosteudenhallinnan entistä vakavammin. Kuivumisajat ja suojaukset kiinnostavat jo urakkaa pohdittaessa.

Jos homeongelmiin olisi yksi selittävä syy, vaiva olisi vähäinen ja helposti poistettavissa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ongelma voi syntyä tilattaessa, suunniteltaessa, rakennettaessa ja lopulta käytettäessä.

Kun uusista kouluista ja päiväkodeista löydetään kosteusongelmia, ne syntyvät usein tilatessa. Arviolta joka viidennessä koulussa on jonkinlainen kosteusongelma.

Kuntien tilaamisosaaminen on puutteellista, eikä rakennuttaminen tee poikkeusta. Jos ei osaa vaatia ja kirjata urakkasopimuksiin kosteudenhallinnan kannalta olennaisia ratkaisuja, niitä ei myöskään saa. Ja jos on tarve saada koulu valmiiksi elokuun puoliväliin mennessä – ja mieluusti halvalla –, tilaaja ei välttämättä pane vastaan, jos sovitusta tingitään ja muovilattia vetäistään märän betonin päälle.

Sekään ei ole ihan uutta, että ongelmia peitellään, jotta vanhemmat eivät hätääntyisi. Kuntien rahapula johtaa lyhyen aikavälin säästöihin, vaikka ne tarkoittaisivat pitkän aikavälin tappioita.

Rakentamista seuraavat väittävät, että uudisrakentamisessa rakentamisen kulttuuri on parantunut. Se näkyy esimerkiksi siten, että kastuvat tarvikkeet eivät makaa enää sateen alla, materiaalit ovat parempia ja sisäilman laatuakin pyritään kohentamaan ottamalla suunnitteluun ja toteutukseen mukaan alan asiantuntijoita.

Virheiden todennäköisyys kasvaa, jos urakat on pilkottu suureen määrään aliurakoita eikä kosteudenhallinnan arvo ole kaikilla kirkkaana mielessä. Yhden aliurakoitsijan piittaamattomuus voi johtaa koko hankkeen kosteudenhallinnan pettämiseen.

Riski syntyy siitäkin, että rakentamisen tavat, vaatimukset ja materiaalit muuttuvat nopeammin kuin rakentajien osaaminen. Uusien rakentamismääräysten mukaiset nollaenergiatalot eivät rakennustyyppinä ole mikään aikapommi, mutta rakentamisen ja käyttämisen aikaiset vaatimukset ovat kovat. Vanhan ajan rakentaminen antoi anteeksi virheitä: vaikka eristeet kastuivatkin, ne myös kuivuivat, sillä ilma ja lämpö liikkuivat ohjailematta rakenteiden läpi. Nyt virheitä ei enää saa tehdä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat