Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mitä yhteistä on mamuilla, marsuilla ja persuilla?

Pääkirjoitus
 
Anu Kantola

Kun ensimmäisen maailmansodan rauhanneuvottelut alkoivat Pariisissa tammikuussa 1919, neuvottelupöytään istui Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin avustajana amerikkalainen lehtimies Walter Lippmann.

Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet niin kuin Lippmann toivoi. Kun rauhansopimusta viilattiin kesällä 1919, Lippmann alkoi arvostella sitä ja lopulta sanoutui siitä irti.

Mikä Lippmannia harmitti?

Lippmann kertoi sen kolme vuotta myöhemmin kirjassaan Public Opinion. Lippmannin mielestä rauhansopimuksen pilasivat kuvitelmat siitä, mitä toiset ovat. Hän keksi näille kuvitelmille nimenkin: stereotypia.

Koska emme voi tuntea kaikkia ihmisiä, kuvittelemme heitä mielessämme ryhminä. Nimitämme ihmisiä ”saksalaisiksi”, ”eteläeurooppalaisiksi”, ”Harvardin miehiksi” tai ”agitaattoreiksi” ja kuvittelemme, että kaikki ryhmän jäsenet ovat samanlaisia.

Stereotypiat ovat leimoja, joita lätkimme ihmisryhmille. Ne pitävät minuuttamme kasassa, kun maailma muuttuu. Stereotypioiden varassa uskomme, että maailmassa on järjestys ja pystymme hallitsemaan sitä. Stereotypiat ovat myös kanava tunteillemme. Puramme stereotypioihin rakkautemme ja ihailumme mutta eritoten pelkomme, ahdistuksemme ja vihamme.

Mitä vikaa tässä sitten on?

Lippmannista stereotypiat olivat vaarallisia. Hän näki rauhanneuvotteluissa aitiopaikalta, miten sodan voittaneet länsimaailman suurmiehet eivät nähneet Eurooppaa sellaisena kuin se sodan jäljiltä oli.

Kun saksalainen aatelisjunkkeri mahtaili neuvotteluissa, häntä pidettiin todellisena Saksana. Kun poliitikko pyysi nöyrästi anteeksi sotaa, hänet sivuutettiin epäsaksalaisena. Lippmannin mielestä voittajien stereotypiat saksalaisista johtivat siihen, että Saksaa kohdeltiin liian ankarasti ja nöyryytettiin Versailles’n sopimuksella.

Lippmannin kirjasta tuli klassikko, ja stereotypiasta tuli viestinnän, sosiaalipsykologian ja politiikan tutkimuksen peruskauraa. Lippmannista tuli yksi 1900-luvun tunnetuimpia journalisteja.

Mutta stereotypioille Lippmann ei mahtanut mitään. Hän seurasi voimattomana, kuinka Versailles’n sopimuksen katkeroittamat saksalaiset innostuivat Adolf Hitleristä, rakensivat omat tuhoisat stereotypiansa arjalaisista ja juutalaisista yli- ja ali-ihmisistä sekä ajoivat maailman uuteen suursotaan.

Myös toisen maailmansodan jälkeen Lippmannista näytti, että stereotypiat olivat taas jäykistäneet maailman, ja hän keksi meille toisenkin käsitteen: kylmä sota.

Kun Berliinin muuri murtui, näytti hetken siltä, että kylmän sodan stereotypiat olivat murtumassa ja maailmasta oli tulossa vapaampi paikka elää. Mutta nyt stereotypiat iskevät takaisin, ja olemme antamassa niille taas vallan.

Stereotypioista on pikku hiljaa tullut tapa keskustella asiasta kuin asiasta. Mamut, suvakit, rasistit, fasistit, persut, hyysääjät tai vaikkapa marsut ja tiikerihait ja mikseivät kaiken maailman dosentitkin ovat kaikki stereotypioita: mutkat oikovia jäykkiä yleistyksiä ihmisryhmistä.

Stereotypiat ovat pikavoittoja, joilla yritämme ratkoa omaa ahdistustamme. Ne ovat päämme sisäisiä kuvia, jotka rakennamme pönkittämään omaa minuuttamme, kun maailma muuttuu nopeasti. Yritämme pysäyttää niillä maailman ympärillämme ja uskoa, että pystymme hallitsemaan sitä. Ohjaamme stereotypioiden avulla ikävät tunteemme hyvän puolelle pahaa vastaan.

Stereotypioiden huono puoli on, että ne eivät ratko ongelmia vaan muuttuvat puuduttavaksi ja tyhjäksi jankutukseksi. Ne eivät kuvaa todellisuutta vaan niputtavat ihmisiä omien kuvitelmiemme mukaisesti. Siksi ne eivät erota oikeita ongelmia ja tarjoavat ratkaisuja kysymyksiin, jotka eivät koskaan ratkea, koska kuva on väärä. Sen sijaan stereotypiat lietsovat uusia ongelmia. Ne iskevät takaisin vihana, katkeruutena ja kostona. Niitä kaikkia maailmamme nyt alkaakin olla tulvillaan.

Miten stereotypioista pääsisi eroon? Kukin voi aloittaa omistaan. Jos panta tuntuu kiristävän, sitä kannattaa löysätä. Etsi joka päivä maailmasta jotain, jolla yllätät itsesi. Jos olet suvaitsevainen, kehu persu päivässä. Jos et siedä maahanmuuttajia, mieti, mitä hyvää maailmalta on tullut. Fiksu ei niputa vaan katsoo tarkemmin ja ymmärtää paremmin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat