Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kilttejä tyttöjä ei kannata tölviä

Annetaan ymmärtää, että nainen pakenee kuin jänis ajovalojen kiilassa, kun johtajan paikkaa tarjotaan

Pääkirjoitus
 
Päivi Anttikoski Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Viime viikolla käytiin parikin mielenkiintoista keskustelua johtajuudesta.

Menestyviä johtajia verrattiin hyvin kekseliäästi ajokoiriin. Urallaan etenevän, varsinkin miehen, täytyisi olla kuin ajokoira, verevä ja timmi (HS Vieraskynä 23.1.).

Siinä missä miesjohtajien kohdalla pohdittiin vaihteeksi ulkonäön vaikutusta menestymiseen, koski toinen keskustelu sitä, miksi naiset eivät ylipäätään menesty tarpeeksi.

Työelämän tasa-arvoa ajavan Dialogi-hankkeen loppukaronkassa professori Alf Rehn visioi sitä aitoa voimasanaa käyttäen, että työelämä tarvitsee enemmän veemäisiä naisia (KL 27.1.).

Neuvoa pidettiin tarpeellisena, ja sosiaalisessa mediassa Rehnin kommenttia jaettiin innokkaasti. Rehnin mukaan kilttien tyttöjen palkkaaminen on huono asia, koska organisaatioihin tarvitaan kyseenalaistajia ja epäsovinnaisia ihmisiä.

Itse en osaa tulkita Rehnin käyttämää luonnehdintaa myönteiseksi asiaksi ja käytökseksi. Olen aina ollut huono feministi ja ehkä siksi kummastelen, miksi ihmeessä tällaisille kommenteille hurrataan. Samaan aikaan vaaditaan sekä tasa-arvoa työelämään että naisjohtajalta jotain muuta kuin miesjohtajalta – jokin ei täsmää.

Kenelle tulisi mieleen huudella työpaikoille lisää veemäisiä miesjohtajia? Itse en ainakaan kaipaa yhtään hankalaa työkaveria tai pomoa, miestä tai naista. Johtajuuden hyvinä piirteinä pidetään kykyä innostaa, tukea ja motivoida. Kettumaisuus sopii tähän kuvioon aika huonosti, eikä sillä käsitykseni mukaan rakenneta hyvää työelämää tai nosteta tuottavuutta. Työelämässä ikävä käytös on kotoisin menneiltä vuosikymmeniltä ja merkitsee pomon osalta menetettyä peliä ja johtamisongelmaa.

On myös omituista, että yhteiskunnallisessa keskustelussa edelleen elää se kelmeä käsitys, että kun naiselle tarjoaa pomon pestiä, hän empii, vastustelee ja lopulta kieltäytyy perhesyihin vedoten. Annetaan ymmärtää, että nainen pakenee kuin jänis ajovalojen kiilassa, kun johtajan paikkaa tarjotaan.

Jos vaativamman paikan vastaanottamista jää miettimään, se on ihan tervettä. Lyön vetoa, että silloin myös nainen miettii, onko tarjottu työ kiinnostava, vastaako se hänen omaa käsitystään hyvästä urakehityksestä ja onko esimies sellainen, jonka alaisuudessa on innostavaa tehdä töitä. Jos johtajana tarjoaa vaativia hommia useammalle naiselle, jotka kaikki kieltäytyvät perhesyihin vedoten, huolestuisin itse ennemmin organisaatiostani ja sen mahdollisista ongelmista kuin naisten puuttuvasta kunnianhimosta.

Näkemystä naisten uskalluksen puutteesta ja liiasta kiltteydestä tuetaan usein taulukoilla, jotka kertovat naisten vähäisestä määrästä hallituspaikoilla. Meillä on kuitenkin maa täynnä hyvällä johtajauralla menestyviä naisia, ja useampia aiemmin miesvaltaisia aloja, joilla voisi jo huolestua miesten vähemmistöstä vaativissa paikoissa. Tästä käyvät esimerkkinä vaikkapa diplomaattitehtävät, joissa naisenemmistö on ottamassa vallan suurlähettiläinä.

Suomalaisessa työelämässä on valtava määrä kilttejä tyttöjä, jotka ovat loistavia vastuunkantajia ja hyviä johtajia. On loukkaus heitä kohtaan sanoa, ettei kiltteydellä pärjää. Jos ympärilleen katsoo tarkemmin, lepää yllättävän moni yhteiskunnan rakenne kiltin tytön hartioilla.

On ummehtunutta ajattelua puhua miesten piilokiintiöistä ja perinteisistä sukupuolirooleista ja hyppiä tasajalkaa, jos naisten määrä johtajina hetkellisesti laskee. Tätä kautta ainoastaan vahvistamme vanhoja käsityksiä ja hokemia, joita nykyinen työelämä ei yksioikoisesti tue.

Kyllä lastenhoitajia löytyy silloin, kun heitä työn vuoksi tarvitsee, mutta lähes jokaisen työtätekevän kohdalla kyse taitaa olla siitä, että valitaan tarkkaan, haluaako illat viettää töissä ja sidosryhmätapaamisissa vai esimerkiksi perheen kanssa. Ei johtajuus vaadi sellaista yli-inhimillistä suorittamista, jota sille maalataan. Johtajana pärjää myös tavallinen, järkevä ihminen.

Itse toivon työelämään lisää kilttejä ja mukavia miesjohtajia, naispomoja ja työkavereita. Väitän, että mitä enemmän työpaikoilla on kiltteyttä, sitä enemmän meillä on parempia johtajia, mukavampia työpaikkoja ja onnellisempia perheitä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat