Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Lamalääkkeeksi tarvitaan sivistystä

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Juha Sipilän (kesk) hallitus on lyhyessä ajassa ajautunut vastakkain maamme yliopistoväen kanssa. Välillä lausunnot ovat olleet yhtä jyrkkiä kuin Esko Ahon (kesk) hallituksen aikana.

Yliopistoväkeä ovat loukanneet sekä ministereiden muutamat puolihuolimattomat lausahdukset että hallituksen yliopistoihin kohdistamat säästöt. Yliopistoilla on luultavasti oletettu, että yliopistot jäisivät säästöjen ulkopuolelle.

Jos suomalainen politiikka toimisi pitkäjänteisesti, tai edes joidenkin hallituspuolueiden – tässä tapauksessa keskustan ja kokoomuksen – politiikka kunnioittaisi pitkäjänteisyyttä, yliopistot olisivat nyt todella säästyneet leikkauksilta.

Ollessani Ahon hallituksen kulttuuriministeri opetusministeriö laati vuonna 1993 kansliapäällikkö Jaakko Nummisen johdolla ja tulevaisuudentutkijoiden voimin kansallisen sivistysstrategian. Ministeriö asetti strategian päätepisteeksi vuoden 2017, jolloin juhlitaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

Suomen taloudellinen ahdinko oli syvimmillään, mutta Ahon hallitus uskoi sivistykseen henkisen ja taloudellisen murroksen keskellä.

Sivistysstrategian perusta luotiin valtioneuvoston kulttuurihankkeen, Maanantaiseuran, istunnoissa. Päättäjien, sivistyneistön ja kansalaisten yhteiseksi keskustelufoorumiksi luodun Maanantaiseuran onnistui hahmottaa hämmästyttävän tarkasti toimintaympäristö parinkymmenen vuoden päähän.

Kansallisen sivistysstrategian tarkoituksena oli antaa päättäjille ja kansalaisille aineksia keskusteluun siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi kehittää vuoteen 2017 mennessä. Strategian keskeinen ajatus oli, että sivistykselliset voimavarat ovat Suomen selviytymisen ja menestymisen perustekijöitä. Koulutuksella oli määrä luoda kansainvälistymiseen kannustava henkinen ja toiminnallinen infrastruktuuri sekä nuorille että aikuisille. Katse oli vakaasti tulevaisuudessa.

Kansallisessa sivistysstrategiassa pidettiin ydinkysymyksenä suomalaisen tieteen tason kohottamista. Vireän akateemisen tutkimuksen ja opetuksen oli määrä nousta suomalaisen yhteiskunnan kilpailueduiksi yhdentyvässä Euroopassa – Suomi valmistautui tuolloin liittymään EU:n jäseneksi.

Näiden tavoitteiden saavuttamisen tiedettiin edellyttävän akateemisen tutkimuksen ja opetuksen perusvoimavarojen turvaamista, mutta myös monia käytännön toimia yliopistoilta itseltään. Ei vähiten opetuksen ja tutkimuksen sisällön uudistamista.

Sittemmin kansallisen sivistysstrategian tavoitteita on viety eteenpäin. Julkisen tutkimusrahoituksen suhteellinen taso on ollut kansainvälisissä vertailuissa erinomainen jo vuosikausia. Tilastokeskuksen mukaan Suomi nousi jo vuonna 1997 tutkimusrahoituksessa EU:n kärkimaaksi ja on pysynyt siellä näihin päiviin asti. Yliopistoille on lisäksi annettu niiden kaipaamaa itsenäistä valtaa päättää rahoistaan.

Yliopistoilla pitäisi nyt olla kerrottavanaan hyviä uutisia saamansa rahoituksen tuloksellisuudesta. Saamme kuitenkin lukea lehdistä yhä enemmän uutisia yliopistojen yt-neuvotteluista ja säästöistä.

Suomalainen akateeminen tutkimus odottaa yhä Nobel-palkintoaan, eikä tutkimus ole auttanut väistämään uutta talouslamaa.

Uusliberalismikin vyöryi yliopistoihin avatuista ovista. Vielä vuosituhannen vaihteessa yliopistoilla oli uusia tilatarpeita, nyt yliopistot harrastavat kiinteistöbisnestä vuokraamalla tilojaan ulkopuolisille.

Tulosohjausajattelu on johtanut siihen, että monilla laitoksilla pelataan yritysmaailman säännöillä: tutkijoiden ja opettajien palkkoja on kategorisoitu vaativuustason ja erinomaisuuden mukaan. Jos palkka yliopistolla ei tyydytä, moni tutkija uhkaa lähteä – ja monet siirtyvätkin – ulkomaille. Suurta nuorten ja lahjakkaiden tutkijoiden joukkoa pidetään määräaikaisina työntekijöinä.

Julkisen talouden tasapainottaminen ei saa tapahtua kaventamalla väestön sivistyksellisiä oikeuksia. Suomi elää vastedeskin korkeatasoisen sivistyksen, osaamisen sekä vahvan ja omaperäisen kulttuurin varassa.

Strategiatyöhön erikoistuneen Sipilän hallituksen pitäisi kaivaa kansallinen sivistysstrategia esiin. Itsenäisen Suomen satavuotisjuhla on jo vaarallisen lähellä. Sivistysstrategiassa olisi päättäjille kuitenkin ohjeita, joita voitaisiin yhä hyödyntää.

Tytti Isohookana-Asunmaa

Kirjoittaja oli Esko Ahon hallituksen (1991–1995) kulttuuriministeri (kesk).

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat