Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

USA-neuroosi pitää hoitaa

Harjoituksista pitää tiedottaa, mutta tärkeämpää on selkiinnyttää viestiä puolustusyhteistyöstä USA:n kanssa

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenkeskisen yhteistyön merkitystä myös puolustuspolitiikassa korostettiin vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Asia ei ollut silloinkaan enää uusi, mutta edelleen se yllättää säännöllisin väliajoin.

Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön käytännön hankkeet nostattavat eduskunnassa toistuvaa arvostelua ennakkotiedon puutteesta. Nyt huomiota herättäneet kevätkauden harjoitukset ovatkin kiinnostavia siksi, että jo vuosia muiden maiden alueilla pidettyjä yhteisiä sotaharjoituksia pidetään nyt enemmän myös Suomen alueella.

Vähemmän julkisuutta saa esimerkiksi parhaillaan Norjassa meneillään oleva paljon suurempi 15 000 sotilaan harjoitus Cold Response, jossa sekä Suomi että Yhdysvallat ovat mukana.

Yhdysvaltojen hävittäjien, maihinnousujoukkojen ja mekanisoidun jalkaväen osallistuminen harjoituksiin Suomessa kevään kuluessa ei ole jäämässä poikkeukseksi. Yhdysvallat lisää tänä vuonna harjoitusmäärärahojaan entisestään.

Suomessa kaikki osapuolet myöntävät, että tiedottamista harjoituksista on parannettava. Vielä tärkeämpää on selkiinnyttää poliittista viestiä Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyöstä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat