Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Unkari ja Puola ovat EU:n poliittinen stressitesti

Pääkirjoitus
 
Kaius Niemi Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja.

Tonava tekee jyrkän mutkan vehreän Visegrádin kaupungin kohdalla noin tunnin ajomatkan päässä Budapestista.

Kukkulan laelle rakennetussa linnassa kokoontui vuonna 1335 kolme eurooppalaista kuningasta ratkaistakseen Puolan ja Saksalainen ritarikunnan pitkäaikaisen konfliktin. Paikalla olivat Unkarin Kaarle Robert, Puolan Kasimir ja Böömin Juhana Luxemburgilainen.

Yli 650 vuotta aikaisemmin tapahtunut alueellinen huippukokous toimi tehokkaana historiallisena symbolina pian rautaesiripun romahtamisen jälkeen. Unkarin, Puolan ja Tšekkoslovakian johtajat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Visegrádissa alkuvuonna 1991. Se tähtäsi maiden länsi-integraatioon: kaupankäynnin, pääomien ja työvoiman liikkuvuuteen, rajojen avaamiseen.

Saksa ja muut länsimaat tukivat yhteistyön muodostumista.

Ilmassa oli paljon optimismia. Yhteistyön mahdollisuuksia kuvailtiin romanttisesti. Sosialismin vuosikymmeninä kahlittu vanha eurooppalaisuus heräisi uuteen kukoistukseen. Tähän siivittäisi ensisijaisesti kulttuurinen ja historiallinen pääoma – ja vasta toissijaisesti taloudelliset tekijät.

Kommunismia vastustanut, Unkarin kansannousuun 1956 osallistunut kirjailija ja esseisti György Konrád kuvaili Visegrádin sopimusta ”avoimeksi mahdollisuudeksi”.

Integraatiomielessä avoin mahdollisuus toteutui. Puola, Unkari, Tšekki ja Slovakia päätyivät sekä Euroopan unionin että sotilasliitto Naton jäseniksi.

Sen sijaan itse Visegrád-yhteistyö muodostui jo varhain löyhäksi. Maiden epävakaat sisäpoliittiset olosuhteet loivat yhteispelistä taktista. Yhteistyölle oli sijaa silloin, kun se sopi nelikon kansallisiin etuihin.

Näin on nykyisinkin, mutta avoimuus on kääntynyt sulkeutuneisuudeksi. Tällä kertaa maita yhdistää pakolaiskriisi. Visegrád-nelikko vastustaa voimallisesti turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamista unionin sisällä ja haastaa etenkin liittokansleri Angela Merkelin halua ratkaista kysymys yhdessä Turkin kanssa.

On kohtalon ivaa, että Saksan alkujaan edistämä Visegrád-ryhmä kaivaa parhaillaan maata Saksan heikentyvän nykyjohdon alta.

Pakolaiskriisiin liittyvät poliittiset väännöt ovat silti vain yksi Visegrád-ulottuvuus Euroopan unionissa.

Syvempi kysymys liittyy erityisesti Unkarin ja Puolan poliittiseen kehitykseen.

Molempien maiden hallitukset ovat käytännössä irtautumassa avoimen demokratian arvopohjasta. Unkarin pääministeri Viktor Orbánin toimia on seurattu huolestuneina monissa jäsenmaissa. Pakolaiskriisi on vain lisännyt kierroksia, kun hallitus on kääntynyt tavoitteissaan kohti äärioikeistolaista oppositiota. Orbánin näkemyksen mukaan Unkarin on otettava oppia Venäjästä ja Kiinasta.

Puolan viime syksynä valtaan noussut Laki- ja oikeus -konservatiivipuolue on puolestaan ehtinyt ryhtyä rivakasti uudistuksiin, jotka ravistelevat oikeusvaltioperiaatteita. Populistinen konservatiivipuolue nousi valtaan pakolaiskriisin poliittisessa myötätuulessa. Tämä siitä huolimatta, että Puola on kyennyt tasaiseen talouskasvuun 1990-luvulta lähtien.

Puola ja Unkari tuskin riittävät vavisuttamaan EU:n kokonaisuutta perinpohjaisesti.

Pikemminkin ne voivat olla edistämässä mahdollista dominoefektiä, jos eliittivetoiseen eurooppalaiseen malliin kyllästyminen johtaa laajemmin epävakaiden ja populististen hallitusten nousuun.

meneillään onkin unionin ja sen jäsenmaiden poliittinen stressitesti.

Siinä nähdään kykenevätkö poliittiset järjestelmät kannattelemaan unionin rakenteita vaikeassa tilanteessa, jossa perustuksia kyseenalaistetaan Britanniaa myöten.

Jos euroskeptinen Marine Le Pen ja hänen äärioikeistolainen Kansallinen rintama -puolueensa nousisi valtaan ensi vuoden vaaleissa Ranskassa, etäännyttäisi se kaksi unionin peruskiveä, Ranskan ja Saksan, toisistaan.

Unionin stressitestiin sisältyvät muun muassa Britannian kansanäänestyksen lopputulos, suoriutuminen pakolaiskriisin hoitamisessa, kyvykkyys tehdä johdonmukaista Venäjä-politiikkaa sekä euroalueen talouskehitys.

György Konrádin ”avoimet mahdollisuudet” ovatkin nyt avoimia kysymyksiä.

Kykeneekö EU uudistumaan tällä kertaa yhtäaikaisten kriisien kautta?

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat