Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Onko suomi etääntynyt jo liikaa Ruotsista, kun valtiotason keskustelutkin käydään englanniksi?

Pääkirjoitus
 
Jussi Niemeläinen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

Eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan päätös puhua Ruotsin valtiopäivien puhemiehen Urban Ahlinin kanssa englantia on synnyttänyt taas kiivaan keskustelun ruotsin kielen asemasta.

Kohina on ollut voimakkainta suomenruotsalaisten keskuudessa. Moni suomenkielinen on siksi tulkinnut kohun suomenruotsalaisten edunvalvontaan kuuluvaksi selkäydinnärkästykseksi. Arkikokemuksen perusteellahan englannin puhuminen ei yleensä häiritse ruotsalaisia, koska he eivät edes muista suomalaisten osaavan ruotsia.

Onkin ihan totta, ettei kieli ole asian ydin. Oikeasti aiheena on Suomen ja Ruotsin erityissuhde, jossa ruotsilla on tosin merkittävä symboliarvo. Kylmän sodan aikana suhde Ruotsiin oli Suomen elämänlanka. Likeinen suhde oli suomettumisen vastapooli.

Länsinaapurin merkityksen ymmärtää, kun lukee vuosina 1964–71 Helsingissä olleen Ruotsin suurlähettilään Ingemar Hägglöfin muistelmateosta Kauppatorin päiväkirja.

Niinä vuosina ei ollut asiaa, jota Hägglöfille ei olisi kerrottu. Presidentin kansliapäällikkö poikkesi usein ”työstä tullessaan” juttelemaan. Ulkoministeriön virkamiehet taustoittivat kaikki vaikeudet, joita oli kohdattu neuvostoliittolaisten kanssa. Ministerit ja korkeat virkamiehet huokailivat Hägglöfille, kun ajattelivat presidentti Urho Kekkosen olevan jossain asiassa väärässä.

Kekkostakin lähettiläs tapasi säännöllisesti, mutta tämän kielenkantoja piti yrittää kirvoittaa pontikalla lähetystön juhlissa.

Hägglöfin kautta ujutettiin Ruotsiin ja laajemmallekin tietoa, jolla Suomea asemoitiin länteen. Taustalla oli tietenkin Neuvostoliittoa kohtaan tunnettu pelko ja epäluottamus.

Siksi Hägglöfin keskustelukumppanit pitivät toimintaansa isänmaallisena. Monelle se oli Suomen selviytymistaistelun keskeinen osa.

Tällaisen historian valossa on luonnollista, että monen silmissä puhemiehen kielivalinta kytkeytyi suoraan turvallisuuspolitiikkaan. Varsinkin, kun ajat ovat taas epävarmat ja huoli Suomen turvallisuudesta on kasvanut.

Ehkä haukkumisen sijasta Lohelaa pitäisikin kiittää. Hänhän – tosin ilmeisesti vahingossa – nosti esiin tärkeän kysymyksen siitä, ovatko EU-jäsenyys ja Neuvostoliiton uhan katoaminen etäännyttäneet Suomea ja Ruotsia jo liikaakin.

Sitä sietääkin pohtia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat