Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pompottelu kuntavaalien ajankohdalla on päättynyt

Kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2017.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Pompottelu ensi vuoden kuntavaalien ajankohdalla on päättynyt: vaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa, kuten alun perin oli aikomus.

Reformiministerien työryhmä sopi asiasta viime viikolla. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk) kertoi asiasta viime viikolla hallituksen kyselytunnilla eduskunnassa. Ilmoitus on jäänyt julkisuudessa vähälle huomiolle.

Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit sopivat helmikuussa mallista, jossa kuntavaalit olisi pidetty ensi vuoden syksyllä samaan aikaan kuin ensimmäiset maakuntavaalit.

Päällimmäinen syy kevätvaaleihin on aikapula. Mikäli kuntavaalit haluttaisiin siirtää ensi vuoden syksyyn, pitäisi hallituksen esitysten muun muassa vaalilain muuttamisesta olla jo eduskunnan käsittelyssä.

Kuntavaalien siirto toiseen kertaan saattaisi osoittautua ongelmalliseksi myös perustuslain kannalta.

Ensimmäinen siirto tapahtui, kun kuntavaalit siirrettiin lokakuulta huhtikuulle. Vaalilain muutoksella tähdättiin siihen, että eduskuntavaalit ja kuntavaalit vuorottelevat parittomien vuosien huhtikuussa. Uuden ajankohdan mukaisia kuntavaaleja ei ole järjestetty vielä kertaakaan.

Vaalien lykkäämisen vuoksi nykyiset valtuustot istuvat muutenkin pidempään kuin normaalit neljä vuotta. Vanhan vaalikalenterin mukaan kuntavaalit olisivat olleet tämän vuoden lokakuussa.

Seuraavien kuntavaalien siirtämistä syksylle 2017 harkittiin, koska maassa on tarkoitus järjestää uudet väliportaan vaalit, maakuntavaalit. Maakuntavaaleja – ja maakunnille määrättäviä tehtäviä, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen vastuita – koskeva lainsäädäntö ei ehtisi voimaan kevääksi 2017.

Toivottavasti päätös nyt pitää. Riviäänestäjän on ollut vaikea pysyä perillä siitä, milloin kuntavaalit pidetään.

Maakuntavaaleille on edelleen kolme vaihtoehtoa: joko ne järjestetään erillisinä ensi vuoden syksyllä, presidentinvaalien yhteydessä tammikuussa 2018 tai sitten ensimmäiset maakuntavaltuutetut valittaisiin kunnanvaltuustoissa. Silloin ensimmäiset oikeat maakuntavaalit olisivat keväällä 2021.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat