Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ilmianto­palveluita pitää kehittää huolellisesti – ne myös lisäävät perättömiä ilmoituksia

Ilmiantopalvelut ovat tärkeitä kansalaisyhteiskunnalle, mutta ne myös lisäävät perättömiä ilmoituksia ja voivat näin uhata kansalaisten oikeusturvaa.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Useat viranomaiset ovat viime vuosina avanneet kansalaisille suunnattuja sähköisiä vinkkipalveluita. Esimerkiksi poliisin, Tullin sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston käyttöön ottamat verkkolomakkeet tarjoavat kansalaisille entistä helpomman tavan raportoida havaitsemistaan väärinkäytöksistä.

Vihjelomakkeiden käyttöönotto on lisännyt viranomaisten vastaanottamien ilmiantojen määrää merkittävästi. Verohallinto tiedotti helmikuussa, että sille on tullut vuodessa lähes 11 000 ilmiantoa verovilppiepäilyistä.

Helppokäyttöisyyden ohella verkkolomakkeiden suosiota lisää se, että ne mahdollistavat ilmiannon tekemisen nimettömästi. Samalla on kuitenkin alettu yhä enemmän keskustella ilmiantajien motiivien pyyteettömyydestä. Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa on epäilty, että ilmiantamisen kynnyksen madaltaminen lietsoo kaunan ja kateuden aiheuttamia perättömiä ilmoituksia.

Keskustelu ilmiantojen ristiriitaisuudesta ei ole uusi ilmiö, vaan se jatkaa kauas historiaan ulottuvaa debattia. Ilmiantaminen edustaa kansalaishyvettä ja -velvollisuutta, joka edistää vääryyksien paljastumista ja palvelee näin yhteistä hyvää.

Historioitsija Pierre Rosanvallon katsoo ilmiantojen olevan keskeinen osa vastademokratiaa: ne ovat kansalaisten keino valvoa vallankäyttöä ja korjata sen häiriöitä.

Toisaalta ilmiannolla on hyvin kielteinen kaiku. Sitä on pidetty moraalisesti arveluttavana ja kansalaisten keskinäistä luottamusta murentavana tekona. Mielikuvaa on vahvistanut ilmiantamisen yhteys totalitarismiin, esimerkiksi Stasin tai KGB:n harjoittamaan kansalaisten valvontaan ja vakoiluun.

Suomen kielen sanaa ilmianto käytetään useissa yhteyksissä. Sana voi viitata yksityishenkilöiden viranomaisille tekemiin, toisten henkilöiden toiminnan laittomuutta koskeviin ilmoituksiin. Se voi tarkoittaa myös niin sanottuja whistleblowing-paljastuksia eli viranomaisten tai liikeyritysten työntekijöiden tekemiä tietovuotoja, jotka koskevat työnantajan toimintaa.

Lisäksi ilmiantajaksi voidaan luonnehtia viranomaisen värväämää henkilöä, joka välittää värvääjälleen tietoa toistuvasti, usein palkkiota vastaan. Tällaista ilmiantajatyyppiä nimitetään akateemisessa tutkimuksessa joskus ”tiedottajaksi”, slangissa taas ”vasikaksi” tai ”kalviksi”.

Ilmianto-sanan historia ulottuu ainakin 1600-luvulle. Sanan käyttö kuitenkin yleistyi merkittävästi 1900-luvun alun sortokausina, jolloin venäläishallinto tehosti poliisivalvontaa ja rajoitti suomalaisten kansalaisvapauksia. Suomalaisessa lehdistössä raportoitiin tuolloin laajasti kenraalikuvernöörille ja santarmeille tehdyistä ilmiannoista, joita pidettiin kansalaisten antautumisena sortovallan palvelukseen.

Ilmiantamisen hyväksyttävyydestä käyty keskustelu liittyy kysymykseen kansalaisvelvollisuuksien laajuudesta. Suhtautuminen ilmiantoihin kertoo, millaiseen tärkeysjärjestykseen asetamme lojaaliutemme yhtäältä lähimmäisiämme ja toisaalta valtiota kohtaan, kun näiden intressit ajautuvat törmäyskurssille.

Jos kansalainen kyseenalaistaa virkavallan toimintatavat, hän todennäköisesti myös helpommin tuomitsee henkilöt, jotka välittävät viranomaiselle toisia kansalaisia vahingoittavaa informaatiota. Valtiovaltaan luottavalla kansalaisella taas on enemmän syitä katsoa, että ilmianto on kansalaisvelvollisuus.

On selvää, että ilmiantojen lähettämistä helpottava tekniikka ja ilmiantajan mahdollisuus salata henkilöllisyytensä innostavat kansalaisia raportoimaan väärinkäytöksistä. Samalla yleistyvät myös aiheettomat ilmiannot, jotka kuormittavat viranomaisia ja herättävät kysymyksiä ilmiantajien tarkoitusperistä.

Ilmiantojen perusteella käynnistetyistä jatkotoimista voi lisäksi koitua perusteetonta haittaa esimerkiksi yrittäjille. Tästä vaarasta herätti aiheellista keskustelua poliisin viimesyksyinen kampanja, jossa kansalaisilta pyydettiin ilmoituksia ”liian halvoista” pizzoista.

Lieveilmiöistään huolimatta vihjepalvelut ovat tarpeellisia kansalaisyhteiskunnalle. Niitä kehitettäessä on kuitenkin syytä varmistaa, ettei viranomaisten vastaanottavaisuus ilmiannoille uhkaa kansalaisten oikeusturvaa tai edistä valvonnan kohdistumista valikoituihin väestöryhmiin.

Sami Suodenjoki

Kirjoittaja on tutkijatohtori

Helsingin yliopistossa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat