Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Peruskoulua voi odottaa Nokian kohtalo

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Kaleva pelkää, ettei peruskoulu ole enää hyvän maineensa veroinen.

”Pahimmassa tapauksessa peruskoululle voi käydä niin kuin Nokian kännykkäbisnekselle: ei havaita ajoissa muutoksen tarvetta vaan pidetään kiinni siitä, mikä on ennenkin toiminut. Ja havahdutaan vasta kun on liian myöhäistä.”

”Ilmassa on selviä merkkejä siitä, että jokin ei kouluissa enää toimi. Esimerkiksi Suomen peruskoululaisten pärjääminen Pisa-tutkimuksissa on heikentynyt vuoden 2006 jälkeen. Kyse ei ole vain siitä, että muualla olisi kiritty, vaan myös siitä, että täällä on taannuttu.”

”Tämän hetken lasten ja nuorten maailma on aivan toisenlainen kuin neljä vuosikymmentä sitten. Kun muutosta ei voi hallita, koulutuksenkin on sopeuduttava muutokseen.”

”Tänä syksynä peruskouluissa otetaan käyttöön uusi opetussuunnitelma, joka korostaa oppilaiden yksilöllistä huomioon ottamista, syrjäytymisen varhaista ehkäisemistä, oppilaiden ohjausta omatoimisuuteen ja uuden viestintätekniikan käyttöä. Perusteltuja tavoitteita kaikki.”

”Valitettavasti esimerkiksi oppilaan yksilöllinen huomioon ottaminen jää haaveeksi, jos säästöpaineet pakottavat kasvattamaan ryhmäkokoja liikaa. Eikä opettaja ehkä pysty ottamaan käyttöön uusinta viestintätekniikkaa, jos hän ei ole saanut siihen koulutusta.”

Lapin Kansa toteaa, että uusi opetussuunnitelma kuulostaa haastavalta.

”Keskiössä on opetuksen toiminnallisuus. Tavoitteena on, että opetus ohjaa lasta ja nuorta aikaisempaa itsenäisempään tiedonhakuun ja kriittisempään ajatteluun. Suunnitelmassa puhutaan ilmiöoppimisesta, missä eri oppiaineet nivoutuvat toisiinsa eri asiakokonaisuuksien ympärille.”

”Moni opettaja kysyy itseltään sitä, osaako ja jaksaako hän opettaa niin kuin suunnitelma käskee.”

Ilkka viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan koululaisten väliset erot ovat kasvaneet.

”Tulos on Pisa-menestyksen huumaamille isku päin näköä. Suomessa on vuosia murehdittu tasapäistävästä ja lahjakkuuksia hukkaavasta peruskoulusta. Nyt näyttää siltä, että peruskoulu ei onnistu kummassakaan, ei taitavien sparraamisessa eikä samojen mahdollisuuksien takaamisessa kaikille.”

”Peruskoulu ei ole jokaiselle koululaiselle sama, mutta sen pitäisi olla enemmän samankaltainen.”

Savon Sanomat kirjoittaa, että selvityksen mukaan heikoimmassa asemassa ovat Itä- ja Pohjois-Suomessa koulua käyvät pojat.

”Tasa-arvo on hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita. Kun oppimistulokset ovat nopeasti heikentyneet, pohdittava luonnollisesti on, kuinka ja millä tavalla järjestelmää tulisi uudistaa.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat