Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Öykkäreiden internationaali haastaa läntiset demokratiat

Venäjän ja Turkin välillä ystävät muuttuvat vihollisiksi ja viholliset ystäviksi, mutta miten suhde nyt kestää?

Pääkirjoitus
 
Kari Huhta Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja.

Suomenlahti siinsi taustalla, kun Venäjän ja Turkin presidentit tapasivat tiistaina Konstantinin palatsissa Pietarin ulkopuolella.

Suomi tuskin oli Vladimir Putinin ja Recep Tayyip Erdoğanin asialistalla, mutta tapaamisella oli merkitystä myös Suomelle. Venäjän ja Turkin autoritaaristen johtajien sovinnonteko on nähty oireeksi länsimaisten demokratioiden vaikutusvallan taantumisesta, ja Suomi on sekä demokratia että länsimaa.

Demokratian laskusuhdanteesta on puhuttu jo useita vuosia. Välillä avoin yhteiskunta on muistuttanut vahvuuksistaan, mutta viime aikoina on vallinnut taas matalapaine. Sitä voi arvioida Putinin ja Erdoğanin tapaamisen kautta.

Autoritaaristen järjestelmien nousun kärjessä on Kiina, joka on pesunkestävä diktatuuri, toisin kuin Turkki ja Venäjä.

Pienempien maiden autoritaarisille ja korruptoituneille hallituksille vaikkapa Venezuelassa tai Zimbabwessa löytyy nykyään helposti poliittista suojaa.

Samalla yhdentyneen Euroopan merkitystä syövyttävät sekä Britannian ero EU:sta että EU:n omien arvojen hämärtyminen muun muassa Puolassa ja Unkarissa. Yhdysvalloissa taas riehuu Donald Trump.

Turkin ja Venäjän presidenttien suhteissa on tapahtunut ihmeparannus. Maat kävivät sodan partaalla, kun Turkki marraskuun lopussa ampui alas Syyriaa pommittaneen venäläiskoneen.

Ratkaiseva käänne oli vallankaappausyritys Turkissa 15. heinäkuuta. Se myrkytti Erdoğanin suhteet länteen, vaikka Turkki on Nato-maa.

Turkilla ja Venäjällä on sekä yhteisiä etuja että kiistoja, mutta nyt on kyse yhteisistä vastustajista. Putin ja Erdoğan haastavat EU:n ja Yhdysvallat tehokkaammin yhdessä kuin erikseen. Putin saa lisää tilaa voimatoimille Ukrainassa ja Erdoğan kotona Turkissa.

Yhteiset vastustajat ovat kuitenkin epävakaa perusta yhteistyölle, ja autoritaaristen johtajien suhteilla on taipumus päättyä riitaisaan eroon.

Esimerkin voi hakea Turkista. Vielä muutama vuosi sitten Erdoğan yhdessä Fethullah Gülenin johtaman kansanliikkeen kanssa syytti upseereita, tuomareita ja toimittajia mitä erilaisimmista salaliitoista. Nyt Erdoğan syyttää güleniläisiä kaikkialle ulottuvista salaliitoista vallankaappaushankkeen yhteydessä.

Putinin ja Erdoğanin välillä asetelma kulkee päinvastoin: vielä äsken he syyttivät toisiaan vähän kaikesta. Tarina tuskin päättyy tähän.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat