Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kauppakeskus rakentaa uusia vetonauloja

Uusia kauppakeskuksia rakennetaan hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelle.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Kauppakeskus Iso Omena Espoon Matinkylässä avasi tällä viikolla laajennuksensa ensimmäisen osan. Toinen vaihe aukeaa ensi keväänä.

Iso Omena luottaa asiakasvirran kasvuun, kun länsimetro tekee kauppakeskuksesta liikenteen solmukohdan. Valttina on myös asutuksen kasvu aivan kauppakeskuksen läheisyydessä.

Laajennuksen yhteydessä Isoon Omenaan tuli uudenlainen Palvelutori, josta löytyvät niin terveysaseman, neuvolan, nuoriso-ohjaajan kuin kirjaston palvelut.

Laajennusosaan valmistui myös erityisen paljon uusia kahviloita ja ravintoloita, sillä edullinen ruokailu tai kahvilla käynti on tullut yhä useammalle osaksi kauppareissua. Kauppakeskukset ovat entistä selvemmin myös kaupunkilaisten julkisia olohuoneita.

Kansainvälinen trendi onkin jo vuosien ajan ollut se, että kauppakeskuksista muovautuu koko perheen viihdekeskuksia. Samassa paikassa voi käydä paitsi ostoksilla myös elokuvissa, kuntosalilla, kirjastossa ja syömässä. Suuri asiakasvirta on kauppakeskusten menestyksen avain. Asiakas taas hyötyy, jos hän voi hoitaa monta asiaa samassa paikassa.

Espoossa kauppakeskukset ovat olleet tiivis osa kaupunkisuunnittelua. Hajanaisen kaupungin viisi aluekeskusta ovat muovautuneet kauppakeskusten ympärille. Uudet kirjastot on sijoitettu kauppakeskusten yhteyteen.

Pääkaupunkiseudulla uusia kauppakeskuksia ja vanhojen laajennuksia on tänä vuonna rakenteilla harvinaisen paljon. Kiinteistösijoittajat ja kaupat laskevat sen varaan, että seudun asukasmäärä kasvaa tulevina vuosikymmeninä.

Kaupan näkymät ovat kuitenkin edelleen heikot. Verkkokauppaa suurempi syy tähän on Suomen heikko talouskasvu. Kauppakeskuksessa pienetkin myymälät pärjäävät kuitenkin suuren asiakasvirran imussa hieman paremmin kuin erikoisliikkeet muualla.

Kauppakeskusten menestykselle on aiempaa tärkeämpää myös se, että ne sijoittuvat lähelle asutusta ja hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelle. Esimerkiksi Helsingissä Kalasataman Redi tulee metroaseman kupeeseen ja Pasilan Tripla rautatieaseman yhteyteen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat