Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Brasiliassa kulissit sortuvat, mutta urheilukisat jatkuvat

Katurikollisuus Rion olympialaisissa oli odotettua. Kisojen sujuminen keskellä politiikan sekasortoa sen sijaan on jo yllättävää.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Olympiakisojen ensimmäisen viikon pääaiheisiin on kuulunut Rio de Janeiron katurikollisuus, jolta kukaan kaupungissa ei ole kokonaan turvassa.

Aseelliset ryöstöt ja väkivalta ovat olleet Riossa jo vuosikymmenten ajan krooninen ongelma, jota ruokkivat rantaviivan rahakas turismi ja taustalla olevien rinteiden ankara köyhyys.

Brasilian poliittinen sekasorto ja Rio de Janeiron osavaltion talouden romahtaminen pahentavat tilannetta. Alustavien lukujen mukaan ryöstöjen määrä lähes kaksinkertaistui kisojen alla – huolimatta siitä, että olympialaisten turvana on 85 000 sotilasta ja poliisia.

Sotilaiden käyttö järjestyksenpidossa on aina vaikeaa. Rion poliisit taas tunnetaan väkivaltaisuudesta, jota nyt täydentää turhautuminen. Osa kuukausia rästissä olleista poliisien palkoista ja korvauksista oli edelleen maksamatta kisojen alkaessa.

Jonkinasteisena yllätyksenä voi pitää sitä, että kisat on kaikesta huolimatta pystytty järjestämään suunnitellusti.

Kun kamerat keskittyvät urheilutapahtumiin, taustalla sortuvat Brasilian hallituksen kulissit.

Valtavien kisajärjestelyjen pysyminen näinkin hyvin hallinnassa osoittaa, että Brasilian yhteiskunnan perusrakenteet ovat kuitenkin aika vahvat. Maan valtava koko antaa kestävyyttä kriiseissä.

Politiikan näyttämöllä pääkaupunki Brasíliassa seuraava tapahtuma on oikeudenkäynti vasemmistolaisen presidentin Dilma Rousseffin viraltapanosta.

Onnekkaasti oikeudenkäynti alkaa senaatissa vasta 25. elokuuta, kun olympialaiset ovat jo ohi. Varhain keskiviikkona pidetyssä äänestyksessä senaatti hyväksyi murskaavalla enemmistöllä presidentin asettamisen syytteeseen.

Rousseff erotettiin määräaikaisesti jo kesäkuussa. Häntä syytetään budjettilukujen vääristelystä, mutta yhtä paljon Brasiliassa on kyse halusta saada talouskriisiä syventävä pitkä poliittinen kriisi pois päiväjärjestyksestä.

Rousseffin viraltapano vaikuttaa todennäköiseltä, mutta Brasilian politiikan korruption päättyminen edellyttää suursiivousta myös syyttäjien keskuudessa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat