Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Timo Soinille sallitaan johtajana enemmän

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Savon Sanomat arvioi, että perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille sallitaan muita puoluejohtajia enemmän.

”Kansanedustaja Pentti Oinonen on siitä erikoinen perussuomalainen poliitikko, että hän uskaltaa arvostella puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia.”

”Oinonen uskaltaa arvostella Soinia, koska hänet on työnnetty puolueessa sivuraiteelle. Keväällä 2014 ilmestyneessä kirjassaan Soini kirjoitti, että ilman häntä Oinonen ei olisi eduskunnassa vaan lykkisi potkukelkkaa Rautavaaralla.”

”Lähes kaikki näkyvät perussuomalaiset poliitikot ovat kiltisti Soinin talutusnuorassa.”

”Soinin asema puolueessaan onkin edelleen vahva. Hänelle sallitaan enemmän kuin muille puoluejohtajille. Sdp:n kulisseissa on jo haluja Antti Rinteen vaihtamiseen, vaikka puolueen kannatus on korkeampi kuin eduskuntavaaleissa. Alexander Stubb sai lähteä osin sen vuoksi, että kokoomuksen kannatus hieman notkahti.”

”Jonkinlaista väreilyä sentään löytyy myös perussuomalaisten kentältä. Savon Sanomien kyselyssä (13.8.) puolet perussuomalaisten 16 piirijohtajasta arvioi, että puolueen kannalta olisi ollut parempi, jos Soini vaalien jälkeen olisi ulkoministerin salkun sijasta tarttunut valtiovarainministerin salkkuun.”

Karjalainen uskoo, että uusi tupakkalaki rauhoittaa itärajan tupakkarallia.

”Uuden lain mukaan Suomeen saa tuoda tupakkaa Venäjältä vasta, kun on oleskellut siellä 24 tuntia.”

”Eri arvioiden mukaan Suomi menettää harmaan tupakkakaupan takia verotuloja vuosittain jopa kymmeniä miljoonia euroja. Se on yksi tärkeä peruste kiristää tupakkalakia. Tosin nähtäväksi jää, siirtyykö tupakkaralli itärajalta Virosta hakemiseen.”

”Venäjän tuontirajoituksissa lienee seuraava askel yhtenäistää alkoholin tuontisääntö samaan 24 tunnin rajaan kuin nyt tupakalle tulee.”

Etelä-Suomen Sanomat toivoo julkisiin yhtiöihin lisää läpinäkyvyyttä.

”Lähivuosina julkisomisteisten yhtiöiden määrän odotetaan nousevan aivan uudelle tasolle, mikäli hallituksen valmistelema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus eli sote-uudistus toteutuu nykyisten kaavailujen mukaisena vuoden 2019 alusta.”

”Tulossa oleva yhtiöittämissuma on nostattanut myös varoituksen sanoja, jotka on syytä ottaa huomioon valmistelun loppumetreillä.”

”Korruption vastaisessa työssä on oma roolinsa myös tiedotusvälineillä, joiden tehtävänä on pitää silmällä sitä, miten verovaroja käytetään julkisissa yhtiöissä. Tehtävää vaikeuttaa vakavasti se, että julkisuuslaki ei koske sellaisiakaan osakeyhtiöitä, jotka toimivat yksinomaan veronmaksajien rahoilla.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat