Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomen tulee selkeyttää turvallisuusratkaisujaan

Liittoutumattomuutta voidaan tulkita epäsuotuisasti Euroopassa, jossa Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä on osittain kiristänyt suurvaltojen vastakkainasettelua.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Keskustelu turvallisuuspolitiikasta on kuluvana vuonna saanut Suomessa poikkeuksellisen painavan aseman. Turvallisuuspoliittisen keskustelun aktivoitumista selittää kansainvälisen politiikan kehityksen heikentyminen Euroopassa. Vuonna 2014 puhjennut Ukrainan kriisi ja Eurooppaa järkyttänyt Venäjän toteuttama Krimin valtaus muodostavat vain yhden osan turvallisuusarkkitehtuurin murrosta.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittaminen Itä-Eurooppaan. Tämä on osaltaan luonut maanosaamme niin sanotun turvallisuusdilemman.

Kansainvälisen politiikan tutkimuksessa turvallisuusdilemmalla tarkoitetaan asevarustelun kierrettä, jonka taustalla on valtion halu parantaa omaa turvallisuuttaan kehittämällä sotilaallista valmiuttaan. Epäluottamuksen ilmapiirissä toinenkin valtio toimii samoin, minkä seurauksena molempien osapuolten turvallisuus heikkenee.

Yhdysvallat on useiden vuosien ajan perustellut ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittamista Eurooppaan Iranin ydinaseohjelman uhkaan vastaamisella. Suurvaltojen ja Iranin välillä kesällä 2015 saavutettu ydinsopimus, joka tuli voimaan tammikuussa, ei kuitenkaan ole vienyt pohjaa hankkeelta. Yhdysvaltain vakuutteluista huolimatta ohjuspuolustusjärjestelmästä näyttääkin muodostuvan pikemmin sotilaallista voimatasapainoa Euroopassa ylläpitävä asejärjestelmä kuin keino vastata Iranin uhkaan.

Venäjä on tulkinnut ohjuspuolustusjärjestelmän itseään vastaan suunnatuksi turvallisuusuhaksi. Presidentti Vladimir Putinin aikana maan armeijan suorituskyky on noussut merkittävästi ja Venäjän uusin asearsenaali on esitelty maailmalle Syyrian sisällissodassa.

Venäjän turvallisuushuolet kielivät suurvallan halusta pitää kiinni omasta kutistuneesta etupiiristään omien rajojensa läheisyydessä etenkin Itämeren alueella. Seurauksena on ollut vanhan etupiiriajattelun ja voimapolitiikan paluu.

Pohjois-Atlantin liiton Naton laajentuminen Venäjän rajoille sekä Nato-joukkojen siirto Baltiaan ja Puolaan pitävät yllä käsitystä Putinin maalailemasta geopoliittisesta katastrofista, jota Neuvostoliiton romahtaminen mentaalisesti merkitsi monelle venäläiselle.

Kiristynyt tilanne Euroopassa on lisännyt Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan kohdistuvia paineita.

Siinä missä maamme poliittinen eliitti pitää Suomea yksiselitteisesti puolueettomuuspolitiikasta luopuneena liittoutumattomana valtiona, suurvallat katsovat Suomen olevan tosiasiallisesti edelleen turvallisuuspoliittisesti puolueeton. Heinäkuussa Suomessa vieraillut presidentti Putin kertoi antavansa ”suuren arvon Suomen puolueettomuudelle”.

Painotuserot ovat ilmenneet myös Ukrainan kriisin aikana. Yhdysvaltain ulkopolitiikan harmaat eminenssit Zbiegnew Brzezinski ja Henry Kissinger suosittelivat Ukrainalle Suomen kaltaista asemaa läntisenä demokratiana mutta turvallisuuspoliittisesti neutraalina valtiona idän ja lännen välissä.

Vaikka kansalaisten enemmistö kannattaa edelleen Suomen pidättymistä sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella, turvallisuuspoliittisen ajattelun muutoksesta kielii muun muassa Ruotsin kanssa tehtävän sotilaallisen yhteistyön saama kannatus. Samankaltaista turvallisuuspoliittista yhteistyötä suunniteltiin maailmansotien välisenä aikana. Yhteistyön perusongelma ei kuitenkaan ole muuttunut: Ruotsi ei kykene turvaamaan Suomen rajoja.

Jäsenyys Natossa ei ainoastaan merkitsisi kollektiivisen puolustuksen tuomaa suojaa vaan myös Suomen geopoliittisen aseman muuttumista pysyvästi osaksi läntistä yhteisöä. Jännitteiden kasvu pakottaa epäsuorasti Suomea selkeyttämään turvallisuuspoliittisia valintojaan.

Toisin kuin kylmän sodan kahtia jakautuneessa maailmassa, 2000-luvulla liittoutumattomuus voi ulkopuolisille näyttäytyä turvallisuuspoliittisena valintana olla ei-kenenkään-maalla. Viime kädessä ainoa keino selkeyttää Suomen turvallisuuspoliittista linjaa on luopua liittoutumattomuudesta.

Valinnan avaimet ovat nyt Suomen, eivät ulkovaltojen käsissä. Tässäkään mielessä Suomi ei enää ole puolueeton vaan liittoutumaton omasta vapaasta tahdostaan – ainakin toistaiseksi.

Alex Aissaoui

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa suurvaltasuhteiden dynamiikasta Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat