Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Yhteismarkkinoille pääsystä kannattaa hieman maksaa

Jos tarkkaa summaa unionin eduista ei ole, se ei tarkoita sitä, että etuja ei ole.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Britannian EU-äänestys teki selväksi, miten vaikeaa on väitellä, jos väitteet eivät millään tavalla kohtaa. EU-keskustelussa tämä näkyy muun muassa siten, että jäsenyyttä puolustavilla on vaikeuksia muuttaa nykyiset ja saavutetut edut euromääräisiksi.

Mikä arvo on sillä, että suomalaiset yritykset pääsevät esteettä suurille yhteismarkkinoille? Suurihan se arvo on, mutta paljonko euroissa?

Vastaan väittäville riittää perusteluksi, ettei tarkkaa lukemaa ole antaa. Sehän tarkoittaa heidän mielestään silloin sitä, ettei mitään etua ole.

Onko maksajan kannalta mitään euromääräistä arvoa sille, että köyhempiä EU-maita tuetaan ja niiden elintasoa nostetaan? Se, joka sanoo ei, ei katso kauas. Kun elintaso nousee, kulutustottumukset muuttuvat ja kysyntä kasvaa – lopulta ehkä suomalaisten investointituotteiden ja vientiin menevien palveluiden kysyntä.

Kaikkia etuja ei edes voi kääntää rahasummiksi. Jos suomalainen opiskelija jatkaa opintojaan muualla Euroopassa, palaa Suomeen ja siirtyy työelämään, ulkomailla tietämykseen hankittua korkoa on turha yrittää mitata euroissa.

Väittely kustannuksista valuu jäsenmaan rahoitusaseman laskeskeluksi. Sekin on näköjään ”poliittista taloustiedettä”. Britannian EU-eroa kannattaneet ilmoittivat kustannuksiksi kaikki unionille menevät rahat laskematta lainkaan takaisinpäin tulevia summia.

Suomi on ollut nettomaksaja muutamaa vuotta lukuun ottamatta. Suomi siis maksaa unionin budjettiin enemmän kuin sieltä saa.

EU-kriitikkojen päivittelemien Suomen maksujen summa tiedetään. Viime vuonna jokainen suomalainen maksoi 89 euroa unionille.

Jos suhteuttaa Suomen varakkuuden EU-maiden keskimääräiseen varakkuuteen ja hyväksyy sen, että jäsenyys tuo budjettitalouden ulkopuolisia etuja, tämä kustannus ei kyllä ole suuren suuri.

Brexit-väen laskuistaan unohtamasta Britannian jäsenmaksupalautuksesta Suomi maksoi 135 miljoonaa. Se on 25 euroa jokaiselta suomalaiselta. Aika kallista lopputulokseen suhteutettuna: sillä summalla oli tarkoitus pitää britit tyytyväisinä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat