Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Valtiota tarvitaan kaupunkien kehittäjänä

Suunnitellut uudistukset voivat heikentää valtion ja kuntien hyvän yhteistyön edellytyksiä.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Vetovoimaiset kaupunkiseudut ovat Suomen kasvun vetureita. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset kaupungit ovat poikkeuksellisen vahvoja paikallishallinnon yksiköitä, ja niillä on mahdollisuus edistää alueensa kaikinpuolista kehitystä.

Nyt vireillä oleva sosiaali- ja terveyshallinnon uudistus kuitenkin heikentää kaupunkien voimavaroja ja vaarantaa valtion mahdollisuudet harjoittaa tuloksellista kaupunkipolitiikkaa.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirto vielä hahmottumattomiin maakuntiin rapauttaa suomalaisten kaupunkien kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin. Yksin verotulojen leikkaus 12,3 veroprosentilla heikentää ratkaisevasti kaupunkien investointikykyä. Voiko tulevaisuuden Vantaa enää olla mukana rahoittamassa kehäradan kaltaista mittavaa hanketta tai Espoo metroverkoston laajentamista?

Valtiolla on ollut tärkeä rooli suomalaisten kaupunkien kehittämisessä: valtio on ollut rahoittamassa monia kaupunkien rakennushankkeita.

Hankekohtainen valtiollinen päätöksenteko on antanut eri ministeriöille paljon vaikutusvaltaa, vaikka valtion kaupunkipolitiikan koordinaatio on ollut hajanaista ja hieman hapuilevaa.

Nyt valtion kaupunkiseutuja kehittävää roolia ollaan siirtämässä maakunnille, joilla ei olisi konsultoivassa roolissaan valtion voimavaroja. Aluehallintovirastolle jäisi lähinnä kanteluihin perustuva laillisuusvalvonta.

Suomen hallintojärjestelmä on tähän saakka perustunut valtion ja kuntien varsin hyvään yhteistyöhön. Kulloinenkin hallitus on halunnut ylläpitää erityissuhdetta sekä Helsingin että muiden suurimpien kaupunkiseutujen kanssa.

Kaupunkipolitiikka nousi 2000-luvun alun hallitusohjelmiin, mutta jo aiemmin valtio piti keskeisten kaupunkiseutujen kehittämistä tärkeänä. Yksi osoitus tästä ovat viime keväänä valtion sekä Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseutujen välillä allekirjoitetut maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) sopimukset.

Valtion kaupunkipolitiikka on johtanut hyviin tuloksiin, kun ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä valtiovarainministeriö ovat löytäneet toisensa ja yhteistyön kaupunkien kanssa. Nykyinen mal-sopimuskäytäntö syntyi 1990-luvulla ministeriöiden yhteisestä oivalluksesta: ymmärrettiin, että liikenneverkoston lisärakentamisen painopisteen tulee olla Helsingin kaupunkiseudulla ympäristöä ja valtion varoja säästävässä joukkoliikenteessä.

Valtion liikennerahoituksella on tuettu Helsingin seudun kuntien yhteistyössä päättämää kestävää yhdyskuntarakennetta. Valtion osallistuminen kehitystyöhön on velvoittanut myös alueen kuntia investoimaan asuntotuotantoon ja sen edellyttämään palveluverkkoon.

Viime aikoina on puhuttu valtiollisen liikenneverkoston yhtiöittämisestä. Valtiollisen infrayhtiön rahoitus perustuisi käyttömaksuihin ja yhtiölle luovutettavan maaomaisuuden hyödyntämiseen.

Infrayhtiö noudattaisi todennäköisesti samanlaisia toimintatapoja kuin valtion kiinteistöomaisuutta valtiovarainministeriön alaisena liikelaitoksena hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt. Infrayhtiö pirstoisi valtion roolia kaupunkiseutujen kehittämisessä ja vaarantaisi siten liikenneinvestointien käytön osana kaupunkiseutujen kehittämistä.

Kohtuuhintainen asuntotuotanto on tärkeää kasvaville kaupunkiseuduille. Sen edellytyksinä on pidetty kaupunkien maaomaisuutta, kaavoitusmonopolia ja kaupunkien omistamia vuokrataloyhtiöitä. Valtion asuntopolitiikkaa ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toimia tarvitaan vastedeskin. Edellisen hallituskauden mal-sopimuksilla aikaan saatu asunto- ja kaavatuotannon nousu on tästä yhteistyöstä innostava esimerkki.

Toivottavaa on, että valtio kehittää nykyistä mal-sopimusmenettelyä yhdessä keskeisten kaupunkiseutujen kanssa. Valtion keskushallinnossa tulisi säilyttää kaikille sopijapuolille välttämätön kaupunkisuunnittelun osaaminen.

Valtioneuvoston tulisi nimetä ministeriöiden ja valtionyhtiöiden toimintaa koordinoiva kaupunkipolitiikan toimija. Mal-sopimuskausi tulisi pidentää eduskuntavaalikaudesta vähintään vuosikymmenen mittaiseksi. Keskeisten kaupunkiseutujen myönteinen kasvu voi jatkua vain valtion ja kaupunkien suoran ja pitkäjänteisen yhteistyön turvin.

Hannu Penttilä

Kirjoittaja on Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat