Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hurskastelu, siansaksa ja pelottelu voivat hyvin politiikassa

Ammattikielen tarkoitus on vieraannuttaa ja osoittaa ylemmyyttä. Nykyisin se on varsin epäonnistunut tapa viestiä, kirjoittaa Taru Tujunen.

Pääkirjoitus
 
Taru Tujunen
Taru Tujunen on Ellun kanat -viestintätoimiston toimitusjohtaja ja kokoomuksen entinen puoluesihteeri.

Politiikan syksy on käynnistynyt, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, odotettavissa on hurskastelua, pelottelua ja siansaksaa. Kesäkokouksia on pidetty, budjettia valmistellaan ja pian eduskuntakin palaa kesätauolta. Luvassa on paljon puhetta ja linjauksia muun muassa veroista, hyvinvointipalveluista ja liikenteestä.

Ennustan, että näiden arkisten asioiden tiimoilta nähdään ainakin seuraavankaltaista poliittista puhetta: ikuisuuskeskustelua oikeudenmukaisuudesta, määrätön määrä vaikeita sanoja ja sekavaa retoriikkaa mistä-lie-asiasta sekä pelottelua toinen toistaan suuremmilla uhkakuvilla. Kaikki nämä edustavat poliittisen puheen tyylilajeja, joilla haetaan huomiota.

Huomion hakemisessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Politiikan tekemisen ytimessä on kansalaisten luottamus, ja siihen tarvitaan huomiota. Kysymys kuuluukin, ovatko nämä kommunikoinnin reseptit jo vanhentuneet.

Otetaan esimerkki hurskastelusta. Poliittisessa keskustelussa kuullaan usein puhuttavan oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus on käsitteenä kuin ihmisarvo: jotain kyseenalaistamatonta ja perustavaa. Kaikki ovat sen takana. Tai ainakaan kukaan ei aktiivisesti julista taistelevansa oikeudenmukaisuuden vastakohdan – epäoikeudenmukaisuuden – puolesta.

Kun poliittisessa keskustelussa vedetään työkalupakista esille sana oikeudenmukaisuus, hypätään vastaansanomattomalle retoriikan tasolle. Liian usein kuitenkin jää määrittämättä vaikkapa se, kenen oikeudenmukaisuudesta juuri sillä hetkellä puhumme. Tai kenellä on oikeus ylhäältä alaspäin kertoa, mikä on oikeudenmukaista juuri minun näkökulmastani. Kenellä on oikeus tai syytä tuntea tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti hyvinvoinnin mallimaana tunnetussa Suomessa? Ilman näitä pohdintoja oikeudenmukaisuus jää tyhjäksi puheeksi ja vain omaa valtaansa pönkittävän poliitikon opportunismin ja populismin välineeksi.

Wikisanakirja määrittelee termin siansaksa seuraavasti: ”Tuntematon tai oudolta kuulostava vieras kieli, mongerrus, josta on vaikea saada selvää”.

Poliittinen puhe ei tietenkään ole mongerrusta. Politiikassa – kuten monilla muillakin toimialoilla – on kuitenkin oma ammattikielensä, jota alalla toimivat ihmiset käyttävät.

Ammattikielen tarkoitus on vieraannuttaa ja osoittaa ylemmyyttä. Nykyisin se on varsin epäonnistunut tapa viestiä. Teknologia mahdollistaa meille ihmisille vuoropuhelun, haastamisen ja kovistelunkin. Me odotamme saavamme poliitikoilta selväsanaisia vastauksia. Meillä on oikeus odottaa poliitikoilta suoraa puhetta. Tämä ei tarkoita populistista huutamista vaan vaivannäköä. Me haluamme vastauksia kysymyksiimme ja tahdomme, että näissä vastauksissa ei piilouduta monimutkaisen kielen taakse.

Kolmas poliittisen viestinnän tyylilaji, josta ei kannata ottaa mallia, näkyy parhaillaan tyylipuhtaasti siinä, kuinka Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivä Donald Trump yrittää houkutella äänestäjiä.

Trump on mestari maalamaan mörköjä – usein olemattomia sellaisia – kansakunnan seinälle. Maalausoperaation jälkeen ehdokas ryhtyy kovalla kädellä ampumaan alas itse piirtämiään mörköjä.

Taktiikka on sikäli tehokas, että medianäkyvyys on taattu. Siksi tyylilajin edustajia on myös suomalaisessa politiikassa. Uhkakuvien maalaaminen ei kuitenkaan ole innostava kommunikointikeino, koska se ei edusta eteenpäin menemistä, kehittymistä tai asioiden parantumista.

Yhteistä ammattislangille, mörköjen maalaamiselle ja ylemmyydestä pakahtuvalle kommunikaatiolle on, että ne kaikki vieraannuttavat ihmisiä erittäin tehokkaasti itse aiheesta.

Politiikka on kaikessa yksinkertaisuudessaan yhä yhteisten, arkisten asioiden hoitamista. Jokaisen politiikkaa julkisesti puhuvan vastuulla on siksi paitsi puhua kieltä, jota on helppo ymmärtää, myös tehdä se tavalla, jolla me kaikki voimme pysyä tässä yhteisessä kyydissä.

Yrityksissä huonon viestinnän tulos näkyy heti: jos ihmiset eivät pysy mukana, tulos heikkenee välittömästi. Politiikassa äänestysprosentti laskee, kiinnostus vähenee ja kansalaisaloitteilla tehdään isoja asenneharppauksia. Jostakin syystä hurskastelu, siansaksa ja pelottelu voivat kuitenkin edelleen hyvin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat