Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hallitus etenee hyssytellen kohti seuraavaa kikyä

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Savon Sanomat toteaa rakennusalan järjestäneen torstaina jättiyllätyksen, kun tuli tieto alalle neuvotellusta työehtosopimuksesta, jonka toivotaan mahtuvan kilpailukykysopimuksen raamiin.

”Vielä aiemmin päivällä yleisesti laskeskeltiin, toteutuuko pääministeri Juha Sipilän (kesk) toivoma 90 prosentin kattavuus, kun rahoitus- ja apteekkialat olivat saaneet neuvottelutuloksen.”

”Kikyn kattavuuden kasvu merkinnee nyt sitä, että hallitus toteuttaa sata miljoonaa lisää verohelpotuksia, joiden yhteissumma nousee 515 miljoonaan euroon. Se on eräänlainen hintalappu sille, että työaika pitenee 24 tunnilla vuodessa ja julkisesti rahoitettujen toimijoiden työntekijöiden lomarahoista leikataan 30 prosenttia.”

”Varsinaisen kikyn lisäksi hallitus puuhaa korostetun varovasti jatkokikyä. Torstaina työministeri Jari Lindström (ps), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) kertoivat työmarkkinajärjestöjen kanssa käymistään keskusteluista.”

”Hallitus haluaa selvästi edetä jatkokikyä kohti hyssyttelyn ilmapiirissä tyyliin ’hiljaa hyvä tulee’. Siitä todistaa muun muassa se, että keskustelutilaisuuteen ei kutsuttu Suomen Yrittäjien saati Perheyrittäjien liiton edustajia, joilla on ollut varsin reippaita keinoja työelämän rakenteiden uudistamiseksi.”

Kauppalehden mielestä Suomen Yrittäjien kutsumatta jättäminen torstain työmarkkinakeskusteluihin oli virhe ja yrittäjäjärjestön närkästys perusteltua.

”Järjestön jäsenyritykset työllistävät 650 000 henkilöä, eli miltei neljännes suomalaisista palkansaajista saa toimeentulonsa Suomen Yrittäjien jäsenyrityksiltä. Myös valtaosa syntyneistä uusista työpaikoista on pk-yritysten varassa.”

Turun Sanomat pitää Suomen talouden ja kilpailukyvyn kannalta erittäin tärkeänä, että kilpailukykysopimus veronkevennyksineen saatiin aikaan.

”Sopimus, jossa palkankorotusten nollalinja yhdistetään työajan pidentämiseen ja sosiaaliturvamaksujen painopisteen siirtoon työnantajien hyväksi, on poikkeuksellinen. Vastuunkannosta on syytä nostaa hattua mukana olijoille.”

”Seuraavan kerran hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyökykyä testataan ensi viikon budjettiriihessä, kun hallituksen luonnostelema kasvu- ja työllisyyspaketti julkistetaan.”

”Järjestöt saivat torstaina maistiaisia hallituksen aikeista. Osapuolet pitävät kuitenkin radiohiljaisuutta budjettiriiheen asti. Olisi erittäin yllättävää, jos neuvotteluissa sovittaisiin jotakin alle kilpailukykysopimuksen tason.”

”Itse työmarkkinasyksystä on tulossa kiky-sopimuksen takia tavanomaista rauhallisempi – – Taustalla hiotaan liittojen ja keskusjärjestöjen työnjakoa. Seuraava työehtokierros käydään liitto- ja alakohtaisesti.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat